Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Uusi leivänpaahdin on tuonut paljon iloa. Sitä ei tosin käytetä pihalla, vaan keittiössä.

"Gluteeniton leipä maistuu parhaalta paahdettuna" – Uusi leivänpaahdin ostettiin Bonuksilla

Teksti:
Kirsi Hemanus
Kuvat:
Tommi Mattila
Julkaistu: 8.8.2022
|
Muokattu: 8.8.2022
Hanna ja Niko Pankka ostivat Bonuksilla uuden leivänpaahtimen. Sitä käytetään päivittäin, sillä gluteeniton leipä maistuu parhaalta paahdettuna. Aiemmin Bonuksilla on maksettu kiuas, remonttivälineitä ja höyrypesuri.

Paahtuvan leivän herkullinen tuoksu leijailee korialaisen rivitalo-asunnon keittiöstä. Kiiltävän musta Russell Hobbs -merkkinen leivänpaahdin on nielaissut kuumaan kitaansa kaksi viipaletta gluteenitonta paahtoleipää. Kuuluu pieni naksahdus, kun valmiit leivät hyppäävät paahtimen aukoista näkyviin.

”Paahtimen aukot ovat vähän tavallista leveämmät, joten sinne mahtuu myös sämpylä”, esittelee Niko Pankka.

Uusi leivänpaahdin hankittiin viime vuoden lopulla, kun vanha veteli viimeisiään. Sen sisuksissa oli paljon muruja, ja se haisi vähän palaneelle.

”Sitä ei uskaltanut enää käyttää. Uusi paahdin oli harkittu ostos, ja päätimme maksaa sen Bonuksilla”, Niko kertoo.

Niko ja hänen vaimonsa Hanna syövät vain gluteenitonta leipää, sillä Hanna on gluteenille yliherkkä ja Nikolla on keliakia. Leivänpaahtimelle onkin perheessä paljon käyttöä, sillä gluteeniton leipä säilytetään pakastimessa. Se ei säily yhtä hyvin kuin tavallinen ja on paahdettuna rapeampaa.

Leipää tulee syötyä varsinkin iltapäivisin, kun molemmat ovat palanneet kotiin työpäivän jälkeen. Aamuisin he syövät tavallisesti kaurapuuroa.

”Viikonloppuaamuina haluamme yleensä syödä jotain muuta kuin puuroa. Silloin syömme paahtoleipää, ja jos oikein tekee mieli hullutella, myös pekonia ja munia”, kertoo Hanna Pankka nauraen.

Edullinen investointi

Leivänpaahdin oli tarpeellinen ja onneksi myös edullinen ostos. Sen hinta Kouvolan Prismassa oli noin 30 euroa.

Bonuksilla on aiemmin maksettu isompia ostoksia, kuten kiuas, remonttivälineitä ja höyrypesuri. Puolisot ovat päättäneet, että tavallisiin ruokaostoksiin Bonuksia ei käytetä. Kuukaudessa Bonuksia kertyy noin 20–40 euroa.

Tavallisiin ruoka-ostoksiin Bonuksia ei käytetä.

”Yleensä odotamme, että niitä on kertynyt enemmän, jotta voimme tehdä isomman hankinnan”, kertoo Niko.

Melkein kaikki perheen ostokset on keskitetty S-ryhmän liikkeisiin. Ruoka ostetaan Prismasta, auto tankataan ABC:llä ja jos joskus yövytään hotellissa, se on Sokos Hotelli. Myös paikallisesta parturikampaamosta saa nykyään Bonukset.

”Niko harkitsee yleensä kaikkia ostoksia tarkkaan. Minä saatan toimia nopeastikin, kun huomaan, että jotain tarvitaan”, kertoo Hanna.

Seuraavaksi kertynyttä saldoa voisi Hannan mielestä käyttää vaikkapa kesäkukkiin. Rivitaloasunnossa on pikkuinen piha, jonka terassilla on mukava kasvattaa riippuvia kesäkukkia.

”Viime kesänä ostimme Nikon toiveesta verililjapuun, joka oli kaunis. Myös hautuumaalle viemme aina kesäkukkia”, kertoo Hanna.

Kun koittaa aika lähteä kesäretkelle Nikon äidin kanssa, ne maksetaan yleensä hänen Bonuksillaan.

”Olemme käyneet Linnanmäellä ja Kotkan Varissaaressa. Seuraavaksi on suunnitelmissa lähteä risteilylle”, Hanna kertoo.

Etsimme haastateltavia! Mitä sinä olet hankkinut Bonuksilla? Lähetä sähköpostia: yhteishyva.toimitus@sok.fi

Kerää Bonusta!

  • Bonus kertyy koko perheen ostoista.
  • Bonustaulukko kertoo, kuinka paljon saat Bonusta. Täyden viiden prosentin Bonuksen saat 900 euron kuukausiostoilla.
  • Bonusta jaettiin 379 miljoonaa euroa vuonna 2021 eli asiakasomistajat saivat Bonusta omalle tililleen keskimäärin 153 euroa.

Lue lisää: s-kanava.fi

Lisää aiheesta