Muistan yhden aurinkoisen perjantai-iltapäivän, kun pidin tuote-esittelyä musta kokkitakki päälläni. Sisään purjehti eläkeikää hätyyttelevä saksalaissyntyinen turkisrouva, joka alkoi paasata, että tarjoilen köyhien ruokaa.
Kerroin, miten herkullista ja helppoa härkäpapurouheesta on valmistaa patoja tai keittoja, ja senkin, että olin tutustunut papuun ruokakulttuurin suurissa maissa Ranskassa ja Italiassa. Kyse ei siis ollut mistään köyhien ruoasta.
Eikö tämä papu lähde aukeamaan suomalaisille lainkaan?
Uskonpuute iski taas noin vuosi sitten: eikö tämä papu lähde aukeamaan suomalaisille lainkaan? Olin tahkonnut tappiota kaksi vuotta ja tilanne näytti huonolta. Kävin pankinjohtajan luona papupussin kanssa esittämässä ennusteita, johon hän hyvin neutraalisti vastasi, että katsotaan nyt.
Sitten S-ryhmä otti tuotteeni valikoimiin. Se tuntui hemmetin hienolta!
Propsit ja pojot siitä, että he uskoivat tuotteeseen. Kun nyhtökaura ja härkis lähtivät vetämään, myös härkäpapurouhe löysi kuluttajat.
Kaikkien vastusten jälkeen kiitollisuutta tuntee koko suku. Isäkin uskoo jo, että tässä on pojan oikea ammatti.
Olen intohimoinen kuin rallikuski, minun lajini vain on maanviljely. Innostukseni ei osoita laantumisen merkkejä. Vaimolla ja lapsilla on kestämistä, kun en muusta puhukaan.
Mikään ei voita fiilistä keväällä, kun äestetään. Se tuoksu, kun märkä maa nousee pintaan! Hetkeen sekoittuu jännitystä, odotusta ja optimismia. Se on elämänhalua. Sellaisena iltana kello saattaa käydä kymmentä, enkä malta lopettaa.
Vaimo on jo kypsynyt keväthuumaani.
Vaimo on jo kypsynyt keväthuumaani. Hän sanoo, että mene kavereitten kanssa sinne pellolle luukuttamaan.
Parhaiten fiilistäni ymmärtää toinen maanviljelijä. Kevään tuoma jännitys on tärkeä syy siihen, että rakastan maanviljelyä. On kihelmöivää ajatella, että jos nyt teen työni hyvin, saan nauttia hyvästä sadosta. Kunpa sen fiiliksen saisi viestittyä kuluttajille asti."
