Suomalainen maidon tuotantoketju on omanlaisensa

Myös suomalaiselle Mansikille on julkisessa keskustelussa usein langennut pahiksen rooli.

On täysin perusteltua etsiä päästövähennyksiä myös ravinnosta, mutta Marketta Rinne sekä Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Perttu Virkajärvi ovat sitä mieltä, että monet maatalouden globaaleista negatiivisista ympäristövaikutuksista eivät Suomessa toteudu samassa mittakaavassa, ja maatalouden saama kritiikki on ollut siksi osin suhteetonta. Suomalainen tehokkaaksi trimmattu maidon tuotantoketju niputetaan usein samaan kastiin kuin kehittyvien maiden tuotanto, ja suomalainen nurmiruokintaan perustuva lihantuotanto rinnastetaan Brasilian tai Yhdysvaltain käytäntöihin, joiden ominaispiirteitä ovat valtava eläintiheys, soijarehu ja runsas antibioottien käyttö.

Suomalainen nautakarjatuotanto on rakennemuutoksen kautta jalostunut omavaraistaloudesta biotaloudeksi.

Maidon panos-tuotossuhteen hiominen tehokkaaksi on palvellut myös ympäristötehokkuutta: 30 viime vuoden aikana hiilijalanjälki maitokiloa kohti on kutistunut miltei kolmanneksella. Perttu Virkajärvi arvioi, että raakamaitokilon hiilijalanjälki on Suomessa nyt noin 1,1 hiilidioksidiekvivalenttikiloa, kun vastaava luku Länsi-Euroopassa on noin 1,4 ja koko maailmassa noin 2,5. Luvuissa eivät ole mukana maankäytön vaikutukset, sillä tuotantomenetelmät eri maissa poikkeavat toisistaan niin, että yhteismitallinen vertailu on vaikeaa.

Vaikutuksia pitäisi tarkastella kokonaisvaltaisesti

Tutkimusnavetalla sensorit mittaavat lehmien toimintoja, ja niiden syömän rehun määrä tiedetään tarkalleen. Pleksiseinäisessä metaboliakammiossa Kumkvatti-lehmä suorittaa juuri omaa tutkimusjaksoaan. Kammiossa tuotettu maito, virtsa, sonta ja kaasut analysoidaan tarkasti.

”Tutkimme yritysten kanssa yhteistyössä, voisivatko tietyt rehun lisäaineet vähentää pötsin metaanituotantoa”, kertovat Talvisilta ja Rinne.

Tähän mennessä on huomattu, että kovin helppoa siihen ei ole ruokinnalla vaikuttaa ainakaan niin, että maidontuotanto pysyisi samalla tasolla. Läpimurtoa ei ole vielä saavutettu.

Eläinjalostuksen uskotaan osaltaan tuovan vähennystä metaanipäästöihin, mutta tutkijoiden mukaan hiilijalanjäljen minimoinnissa ratkaiseviksi nousevat muut seikat kuin se, mitä lehmän ruoansulatuskanavassa tapahtuu. Maidon- ja lihantuotanto on monitahoinen ympäristöllinen, ravitsemuksellinen, taloudellinen ja kulttuurinen kokonaisuus. Siihen linkittyvät maaseudun elinvoimaisuus ja elinkeinot, ruokaturva, suomalainen ruokakulttuuri, eläinten hyvinvointi ja kansainvälinen politiikka.

Mielekkäintä ja oikeudenmukaisintakin olisi siis tuotannon ympäristöllisten ja yhteiskunnallisten vaikutusten kokonaisvaltainen tarkastelu.

Perttu Virkajärvi toteaa, että ympäristön kannalta tärkeimpiä toimia olisivat Suomen herkkien vesistöjen suojaaminen ravinteilta sekä kasvihuonepäästöjen hillitseminenturveperäisiltä peltomailta. Niiden päästöt muodostavat noin puolet maatalouden kasvihuonepäästöistä.

”Turvemaat ovat tietynlainen taakkamme. Toisaalta ne ovat tärkeä osa tuotantoa tilakohtaisesti ja etenkin kuivina vuosina”, hän sanoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Lihaa maidontuotannon sivutuotteena

Suomen etuja ovat alhainen eläintiheys, hyvät vesivarat ja tiloilla tuotettujen rehujen suuri osuus. Naudoille syötetään pääosin nurmirehua, jonka viljely on taloudellista pohjoisillakin leveysasteilla. Nurmi ei kilpaile ihmisravinnon kanssa, ja sen viljely sitoo hiiltä maaperään ja edesauttaa luonnon monimuotoisuutta.

Naudanlihan hiilijalanjälkeä pienentää Suomessa se, että yli 80 prosenttia lihantuotannosta syntyy maidontuotannon sivutuotteena. Näin on Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Norjassa. Syyt ovat maantieteellisiä ja kulttuurisia.

”Yli 80 prosenttia lihantuotannosta syntyy maidontuotannon sivutuotteena.”

”Meillä maidon ja lypsykarjan rooli ruokaturvalle ja ravinnolle on ollut aina merkittävä”, Perttu Virkajärvi sanoo.

Hänen mukaansa maitorotuisen lihakilon hiilijalanjälki on Luken omien tutkimusten perusteella noin 17–18, kun se suomalaisella pihvikarjalihalla on 27–32. Maailmanlaajuisesti lihakilon hiilijalanjälki on 30–50.

Tutkijoiden mukaan naudanlihan osuutta ruokavaliossa on varaa pienentää sekä terveys- että ilmastosyistä. Marketta Rinne toteaa kuitenkin, että vastuullisemman tuotantotapansa vuoksi suomalaisilla tuotteilla voisi globaalissa tuotannossa olla nykyistä suurempikin rooli.

Uusia keinoja päästöjen vähentämiseksi etsitään

Tutkijat huomauttavat, että kasvihuonepäästöjen vähentämiseen suhtaudutaan Suomen maataloudessa kasvavan kunnianhimoisesti. Esimerkiksi Valio on ilmoittanut tavoitteekseen, että sen tuottaman raakamaitokilon hiilijalanjälki on nolla vuonna 2035.

”Tavoite on kova. Se vaatii monia keinoja, helpompia ja vaikeampia”, sanoo Valion hiilineutraali maitoketju -johtaja Juha Nousiainen.

Keskeisiä keinoja ovat nurmen hiilensidonnan maksimointi ja uusien ratkaisujen etsiminen myös turvemaille. Lisäksi Valio etsii keinoja hyödyntää lantaa systemaattisesti biokaasuksi ja lannoitevalmisteiksi. Se aikoo myös ottaa logistiikassaan käyttöön uusiutuvaa energiaa.

”IPCC:n nimeämät keinot ovat juuri näitä, hiilinielujen ja kiertotalouden vahvistamista. Tämä vaatii myös investointeja, yhteiskunnan toimijoiden yhteistyötä ja infran rakentamista.”

Valio, Arla ja Juustoportti ovat mukana S-ryhmän Iso juttu -ilmastokampanjassa. Kampanjan tarkoitus on, että S-ryhmä kymmenine yrityskumppaneineen vähentää päästöjään yhteensä miljoona tonnia vuoteen 2030 mennessä.