Elämyksen metsästäjät vinkkaavat: Näin suomalaiset syövät tulevaisuudessa

Lempiannos? Paistetut silakat. Kari Lumikero istahtaa ravintola Salven pöytään ja tilaa tutun annoksen. Täällä toimittajakollegoiden suosimassa, aiemmin merimieskapakkana tunnetussa ravintolassa Lumikerokin on lounastanut lukuisia kertoja, vaikka työt ovat vieneet häntä milloin minnekin päin maailmaa. Kriisialueilta raportoinut ja hädän keskellä eläviä haastatellut toimittaja on nyt eläkkeellä, muttei ole päässyt tiedonjanostaan eroon.

Siksi hän hyppäsi Elias Lönnrotin suuriin saappaisiin ja on kiertänyt ympäri maata tallentamassa videolle ihmisten muistoja ruoan ääreltä. Tarinoiden kerääminen on osa Ruokakalevalaa, joka on S-ryhmän, Marttaliiton ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran suuri ruokakulttuuriteko. Suomalaisten rakkaista ruokamuistoista kootaan ensi vuonna myös Ruoka-Kalevala-kirja.

Suomi on pitkä maa, jossa makutottumukset eroavat ilmansuuntien mukaan. Millainen kuva video-Lönnrotille on piirtynyt matkoillaan suomalaisesta ruokakulttuurista?

"Kun olin lapsena vilustunut enkä päässyt kouluun, äiti osti minulle banaanin. Voitko kuvitella – banaanin? Se oli juhlahetki, ja siitä saakka olen rakastanut banaania. 1950-luku oli Suomen keittiöissä melko ankeaa aikaa, mutta olen aina ollut kiinnostunut ruoasta. Nuorempana lähinnä syömäpuolella, nyt kokkaan mielelläni.

Erikoisalaani ovat joukkoruoat. Toistaiseksi suurin saavutukseni gastronomian saralla on Veikkolan peruskoulun keittovihkoseen laatimani resepti Makkarakastike sadalle. Olen halunnut opetella ruokalajeja, jotka on helppo valmistaa pienellä vaivalla isolle porukalle.

Nyt olen kerännyt suomalaisten ruokatarinoita Elias Lönnrotin jalanjäljissä. Lönnrot oli uskomaton tyyppi. Hän teki ainutlaatuisen työn kerätessään suomalaisia kansanrunoja. Lönnrot tosin taisi kulkea 1800-luvulla Suomea ristiin rastiin enimmäkseen epämukavissa kengissä tai paljain jaloin. Minun ei tarvitse rämpiä soilla ja metsiköissä tai pyytää jotain paikallista soutamaan minut vastarannalle, kun sinne ei muuten pääse.

Meitä yhdistää Lönnrotin kanssa pitelemätön tiedonjano. Hänellä oli runojen kuulemisen ohella niiden julkaisemisen ähky, minulla on uutisten hankkimisen ja julkaisemisen ähky. Se on eräänlainen sairaus, myönteisessä mielessä. Nyt haluan kuulla ja kertoa suomalaisten ruokatarinoita.

Olen viettänyt elämästäni 50 vuotta ulkomailla ja liikkunut työssäni paljon sotien ja luonnonmullistusten koettelemilla alueilla. Siellä ei tullut juuri puhetta gastronomiasta. Useilla kohtaamillani ihmisillä oli ruokaa hädin tuskin hengenpitimiksi. Meidän ankeinkin arkemme on luksuselämää heidän hätäänsä verrattuna. Meillä on Suomessa tapana valittaa liikaa. Kun ihminen on tottunut johonkin, vähäinenkin saavutetuista eduista tinkiminen tuntuu vaikealta. Toki Suomessa on myös oikeaa hätää. On lapsiperheitä, joiden asiat eivät ole lainkaan hyvin.

Asuin pitkään naapurimaassamme Ruotsissa. Siellä ruokakulttuuri on hienostuneempaa ja valikoimat kaupoissa runsaammat kuin Suomessa. Ruokakulttuurimme on ammentanut sieltä paljon  lihapyöryköistä ja janssoninkiusauksesta hernekeittoon ja pannukakkuun. Ruotsalaiset arvostavat todella paljon ruokaperinteitään. Jopa hienoimmat ravintolat tarjoavat lounaslistallaan joka päivä jotain perinneruokaa, hyvin tehtynä.

Meillä Suomessa näkyy myös Venäjän vaikutus, muun muassa blinit ja borssikeitto. Siinä mielessä meillä on jopa rikkaampi perinneruokakulttuuri kuin Ruotsissa. Nykyään suomalaiset uskaltavat maistella rohkeasti uusia makuja. Ei tarvitse mennä kuin 50 vuotta taaksepäin, kun perusmausteita olivat pelkästään suola ja ehkä pippuri. Aterian tarkoitus oli lähinnä täyttää vatsa. Nykyään perheissä suunnitellaan ateriat viikonlopuksi, tehdään ruokaa, syödään yhdessä ja jaetaan vinkkejä.

Mutta meidän pitäisi iloita ruoan äärellä enemmän! Ulkona syömiseen liittyy riemua, ja silloin maistuu viinilasillinen tai kaksi. Ei ravintolaan mennä synkistelemään, vaan pitämään hauskaa. Ruoka kokoaa ihmisiä yhteen. Se voi jatkossa yhdistää meitä yhä enemmän myös kansakuntana."

Marianne Heikkilä pöllyttää jauhoja pöydällä – samalla tavalla kuin hän on tuulettanut suomalaista ruokakeskustelua Marttaliiton keulakuvana. Marttojen kotitalouden asiantuntijat ovat opastaneet suomalaisia kotikokkeja jo 117 vuotta. Toiminnanjohtaja Heikkilä on kuljettanut järjestöä tälle vuosisadalle ja kiertänyt ympäri Suomen tapaamassa suomalaisia ruoan äärellä. Hän jos kuka tietää, miltä ruokapöydissämme todella näyttää tänä päivänä.

"Kuka olet? Sen ruoka määrittelee. Koska ruoka liittyy kaikkeen arkiseen elämäämme, yksilöt rakentavat identiteettiään ja suhdettaan luomakuntaan, yhteiskuntaan ja toisiin ihmisiin ruokavalionsa kautta. Uskon, että tähän kiteytyy iso ruokakulttuurin muutos. Hyvinvointiyhteiskunnassa meillä on kuluttajina varaa valita asioita pois.

Ruoka puhuttaa kansalaisia ja yksilöitä. Keskustelussa takerrutaan kuitenkin helposti yksityiskohtiin. Ruoantuotannon merkitys on huomattavasti laajempi. Iso osa maailman väestöstä ei saa riittävästi ravintoa, kun taas osa tuhlaa ruokaansa.

Suurella osalla kuluttajista ei ole enää käytännön yhteyttä ruoantuotantoon. Ruoan alkuperä kiinnostaa silti suomalaista kuluttajaa aiempaa enemmän. Kotimaista ruokaa arvostetaan paljon, mutta samanaikaisesti ulkomaisen ruoan osuus kauppojen valikoimissa kasvaa. Toivoisin suomalaisilta iloa, arvostusta ja kykyä nähdä, mistä ruoka tulee. Jokaisella vaiheella ja ruoka-aineella on pitkä historia, ennen kuin ruoka on lautasella.

Olen Marttaliiton kautta tavannut paljon nuoria, jotka eivät ole koskaan valmistaneet ruokaa kotona tai syöneet perheen kanssa yhdessä. Kodin ruokaperinteet siirtyvät sukupolvelta toiselle. Jos kotona on käyty vain tankkaamassa, ruokakulttuuria ei ole muodostunut tai se on hakenut uusia muotoja kodin ulkopuolelta. Ja päinvastoin, jos kotona on syöty yhdessä ja arvostettu ruoan valmistusta, moni noudattaa samaa omassa perheessään.

Ruoan äärellä vietetty aika on tutkimusten mukaan koko ajan vähentynyt. Kotitalousasiantuntijat kuitenkin kohtaavat arjessa kansalaisten tiedonjanon ja  itse tekemisen tarpeen. Ihmiset hakevat kiireen keskellä elämyksiä ja merkitystä elämäänsä. He haluavat tehdä jotain konkreettista.

Suomalaiset myös suhtautuvat ruokaan aiempaa rennommin. On yhteisiä ruokapöytiä saman taivaan alla ja ruokapiirejä. Blogistit ja tubettajat ovat ottaneet neuvojien ja vanhempien roolin uusien ilmiöiden synnyttämisessä. Sosiaalinen syöminen on nousussa ja vieraita kutsutaan syömään omaan olohuoneeseen.

Luomu, lähiruoka, satokaudet ja hävikkiruoan arvostus ovat kasvaneet. Samoin säilömisen suosio. Nyt halutaan oppia hapattamaan, suolaamaan, pikkelöimään ja tekemään ruokaa tulella. Omavaraistalouden vivahteet ja hamstraaja meissä ovat vahvistumassa. Ihmiset kysyvät, miten voi valmistaa ruokaa edullisesti ja niin, että kaiken saa käytettyä.

Ruokaa ei tulisi pilkkoa pelkästään proteiineihin ja hiilihydraatteihin. Ruoan arvostus kasvaa, kun sitä kunnioittaa kokonaisuutena eikä vain treenaamisen ja hyvinvoinnin välineenä.

On asennekysymys, millaista ruokakulttuuria haluamme jälkipolville jättää. Perinne ei ole pysyvää, se muuttuu jatkuvasti. Hyviä ruokaperinteitä tulee modernisoida niin, että se siirtyisivät myös tuleville sukupolville. Perinneruokia ja raaka-aineita pitää tarjota uudella tapaa, kuten mämmiä jäätelönä. Myös elintarviketeollisuus pitää yllä perinneruokia, kuten maksalaatikkoa ja herne-keittoa. Kotikeittiössä ei enää ehdi tehdä kaikkea."

Tukka hieman pörröllään ja reissussa rypistynyt pellavainen t-paita. Brittiläinen tulevaisuudentutkija ja tietokirjailija James Wallman on rento ilmestys noustessaan lavalle tummien pukujen meren eteen. Myös viesti suomalaisille ruoka-alan vaikuttajille ja poliitikoille lupaa vapautta ruokapöytiimme: tulevaisuudessa päätämme entistä enemmän itse, millaista ruokaa syömme. S-ryhmän järjestämässä Saman pöydän ääressä -tilaisuudessa toukokuussa puhunut Wallman liputtaa elämysten puolesta. Ahmimisen aika on ohi.

"Kuvittelen itseni perjantai-iltaan vuonna 2021. Olen päättänyt grillata ja viettää rentoa iltaa perheeni kanssa. Lähetän toiveet illallisesta virtuaaliselle assistentilleni. Haluan paljon erilaisia kasviksia ja aloittaa illallisen puolessa tunnissa. Pian istahdan pöytään ja skannaan ruokani ravintoarvot kännykällä. Kaikki on kohdallaan, kalorit ja suolan määrä. Voin ruveta nauttimaan!

Meillä on lähes kaikki tulevaisuuden avaimet käsissämme jo nyt. Kyse on siitä, miten hyödynnämme niitä. Teknologia tulee yhä tiiviimmin osaksi ruokaamme. Sosiaalinen media on yksi tapa tehdä ruokailusta elämys ja jakaa se muiden kanssa.

Tulevaisuudessa meille on tarjolla yhä enemmän pikkupurtavia tai naposteltavia, jotka täyttävät ravintotarpeemme nopeasti. Illallisesta tulee sen vuoksi aiempaa merkittävämpi tapahtuma, samanlainen elämys kuin ravintolailta ystävien kanssa on nyt. Se antaa meille mahdollisuuden viettää aikaa ystävien kanssa, rentoutua ja nauttia kaikilla aisteilla.

Päätämme yhä enemmän itse, millaista ruokaa syömme. 3D-tulostimesta tulee tärkeä työkalu keittiöön. Voimme tulostaa lempiravintolamme ruoka-annoksen, vaikka ravintola sijaitsisi toisella puolella maapalloa. Ennen tulostusta voimme muuttaa annosta mieltymystemme mukaan. Ravintolan lähettämän datan avulla vältymme myös ainesten mittaamiselta ja reseptin lukemiselta.

Terveellisyys korostuu. Ihmiset voivat mitata tarkkaan annoksen kalorit. Sokerin määrä ruoassamme tippuu roimasti. Suolaiset jälkiruoat tulevat olemaan kovassa huudossa. Herkuttelemme esimerkiksi hyönteisillä, joissa on paljon proteiinia. Yltäkylläisyyden ja ylensyönnin aika alkaa olla ohi.

Lihavuus on merkki maailmassa vallinneesta materialismin kaudesta. Ihmiset ovat haalineet paljon ja panostaneet runsauteen myös ruokapöydässä. Nyt tavarat ovat hiljalleen vaihtumassa kokemuksiksi ja elämysten merkitys kasvaa koko ajan. Kaupoistakin tulee elämyskeitaita. Maatilatorien ja siten paikallisten tuotteiden määrä kasvaa. Kaiken kaikkiaan paikallisen ja yksinkertaisen ruoan suosio nousee.

Suomalaisen ruoan tulevaisuus näyttää siis melko hyvältä. Suomalaisten pitää vain keksiä keinot pysyä muutoksessa mukana. Söin Helsingissä illallisen, joka päättyi voikukkajäätelöön. Olen aina rakastanut voikukkia. Ihmiset ottavat ne itsestäänselvyyksinä, koska ne kasvavat villeinä. Mutta minusta ne ovat upeita. Jäätelössä ne saivat ihan uuden muodon. Ehkä te luotte omia fuusioita esimerkiksi uuden maailman keittiöiden kanssa? Näitä herkkuja voidaan sitten tarjoilla pop-up-ruokarekoista ympäri Suomen.

On pakko ajatella myös ympäristöä ja jätteiden määrää. Hävikkiruoan suosio lisääntyy. Ihmiset syövät jo nyt paljon kasviksia, koska se on eettistä – mutta myös koska ne näyttävät lautasella ja valokuvissa kauniilta. Syön itsekin paljon kasviksia. Suosikkejani ovat pinaatti ja avokado. Nautin molempia aamuisin pähkinöiden kera. Rakastan myös sipulia ja parsakaalia. Minulla on kaksi pientä lasta, joten syön kaikkea, mitä lapseni jättävät syömättä. Siten huolehdin myös hävikistä.

Vaikka teknologia lisääntyy koko ajan, olemme silti edelleen ihmisiä. Haluamme syödä ruokaa ja nauttia siitä. Vaikka nauttisimmekin ravintomme toisinaan pillerinä, oikean ruoan merkitys ei katoa."