Juontaja Jenni Pääskysaari: "Olen lopettanut itseäni ruoskivat ajatukset"

Kun Jenni Pääskysaari lennähtää studion lämpöön, pipo on syvällä päässä ja posket hehkuvat raikkaasta syysilmasta. Metsänvihreässä maiharitakissaan ja kiilakorkotennareissaan Pääskysaari ei näytä television ja gaalailtojen suosikkijuontajalta sen enempää kuin kolmen lapsen äidiltäkään.

"Vai näytän teini-ikäiseltä? Ehkä vain säälittävältä, tässä iässä?" Pääskysaari, 40, ei teinivertauksesta hätkähdä vaan pistää leikiksi.

Hän on aina osannut nauraa itselleen. Huumori on elämän suola, jonka oikea annosteluohje piti vain löytää.

Ilman tilannetajua huumori voi jopa satuttaa. Sen Pääskysaari oppi nuorena, 19-vuotiaana, kiinteistöfirmassa, jossa hän koordinoi neljän aikuisen huoltomiehen töitä. "Onko tissit kasvaneet" ja "keitäpä tyttö kahvia" olivat fraaseja, joilla keskustelu yleensä alkoi.

"Se oli aika surullista, mutta ei turmellut minua. Tuo aika opetti paljon, ainakin opin antamaan samalla mitalla takaisin. Nyt muisto naurattaa, mutta tosiasiassa kenenkään ei pidä hyväksyä tuollaista puhetta. Kaksimielisyys ja ronskit jutut ovat ok, mutta vain tasavertaisten ihmisten kesken."

Tänä päivänä Pääskysaari puhuu tyttöyden voimasta ja säteilee tervettä, hyvää itsetuntoa. Hänet tunnetaan paitsi juontajana ja toimittajana myös kirjailijana ja tuottajana. Tittelit eivät kuitenkaan ole koskaan kiinnostaneet. Tärkeintä on ollut halu oppia uutta ja tehdä töitä hyvässä porukassa.

Arvokkaat sydänystävät

Meikkisudit odottavat, ja Pääskysaari kantaa kahvimukinsa peilipöydälle. Maskeeraus- ja tv-spottien loisteessa tapahtuu työ, jossa on joutunut katseen ja arvostelun kohteeksi.

Se on pelin henki ja pätee niin nais- kuin miesesiintyjiin.

Vaikka työ on julkista, oma elämä ei. Rajan ammattiesiintyjä vetää yksityis-asioihinsa ja ennen muuta lapsiinsa, pian 16 vuotta täyttävään esikoistyttäreen ja 9-vuotiaisiin kaksostyttöihin.

Oma nuoruus kului Vantaan Korsossa. Perheeseen kuuluivat äiti ja nyt jo edesmennyt isä sekä pikkuveli, joka syntyi Jennin ollessa 9-vuotias. Isosiskoudesta tuli iso osa identiteettiä.

Tanssia ja teatteria harrastanut Pääskysaari kertoo olleensa nuorena varsin helppo tapaus. Omat kokeilunsa hänkin teki, mutta huomasi pian, että Korson lähiöralli ja päihteet eivät olleet hänen juttunsa. Siinä joutui vähän kaveripiirin ulkopuolelle, mutta tanssi ja teatteri liikuttivat enemmän.

Kallion ilmaisutaidon lukio toi tytön päivittäin Helsinkiin, ja samalta luokalta löytyi sydänystävä, Liisa.

"Yritän elää niin, etten välitä, mitä muut minusta ajattelevat. Mutta ystävät ovat eri asia. Hätkähtäisin, jos Liisa ei enää katsoisi minua hyväksyvästi tai sanoisi, että minusta on tullut jotain muuta kuin mitä olen. Ystävyys velvoittaa, ja siksi pidän sitä niin suuressa arvossa."

Hankalan leima ei saisi pelottaa

Siskous on sana, jota Pääskysaari viljelee taajaan. Kun hän alkoi tarkkailla maailmaa tyttöyden näkökulmasta, palaset loksahtivat paikoilleen. Syntyi joka tytön voimakirja, sellainen jonka Jenni olisi itsekin halunnut nuorena lukea. Viime vuonna julkaistu Tyttö sinä olet... -kirja sai jatkoa Poika sinä olet… -teoksesta (Otava). Molemmat kirjat ampaisivat lukulistojen kärkeen.

Pääskysaari on pohtinut paljon sitä, miksi kuusivuotias tyttö, joka painaa menemään polvet ruvella ja prinsessatiara vinossa, alkaakin teini-iässä pienentää itseään. Miksi tyttö on yhtäkkiä sitä mieltä, etteivät hänen mielipiteensä ja ideansa ole mistään kotoisin?

"Työelämässä huomaa helposti vaikkapa palaverissa, kenen kotona on kannustettu tyttöjä osallistumaan aktiivisesti keskusteluun. Liian moni nainen hiihtelee vieläkin seinän vierustoja pitkin miellyttämisen halussa tai konfliktin pelossa."

Pääskysaari ei saarnaa vaan ymmärtää. Uransa alkuvaiheessa hän kipuili itsekin arkuutensa kanssa: mitä tapahtuu, jos sanoo ääneen, mitä ajattelee? Saisiko hän hankalan naisen leiman, ehkä hänestä ei enää pidettäisi?

"Onneni oli, että pääsin radiossa työporukkaan, jossa vallitsi luottamus. Siellä uskalsin ehdottaa ideoita ja sanoa mielipiteeni, vaikka ne olisi kyseenalaistettu. Opin hylkäämään pelkoni siitä, että minusta ei pidettäisi."

Tavallisuus on upeaa

Meikki on valmis, ja hiukset suittuna. Tyttöyden puolestapuhuja astuu tottuneesti kameran eteen. Laittautuminen on osa työtä, kuin eräänlaista leikkiä.

Pääskysaari sanoo silti miettineensä paljon sitä, miten erityisesti naisista rakennetaan kuvauksia ja tv-ohjelmia varten jotain sellaista, mikä ei ole totta tai aitoa. Onneksi muutos on käynnissä.

"Kyse on myös siitä, mitä itse poimii mediasta. Sieltä löytyy vaihtoehtoja."

Esimerkiksi kansainvälisen alusvaatebrändin mainoskampanjassa esiintyneet Girls-tv-sarjan näyttelijät Lena Dunham ja Jemima Kirke saavat Pääskysaarelta ison peukun. He esiintyivät kampanjassa sellaisina kuin ovat: ilman meikkiä, retusointia tai valoja, omassa kylpy- ja olohuoneessaan, asennoissa, joissa ihminen tavallisesti on.

Tavallisten naisten upeus on lähtökohtana myös vaatteissa, joihin Pääskysaari on stailattu kuvauksia varten.

Heittäytyminen riisuu aseista

Pääskysaari ihailee monia naisia. Yksi heistä on Suomen eturivin näyttelijöihin kuuluva Krista Kosonen.

"Kosonen on uskomattoman taitava, oli kyse sitten draamasta tai komediasta. Nainen on itse upeus, mutta mitä hirveyksiä hän hahmoistaan rakensi esimerkiksi Putouksessa!"

Kososessa on heittäytymistä, rohkeutta, joka on aseistariisuvaa. Jäljelle jää syvä kunnioitus ja ihailu, Pääskysaari maalaa.

Kun näkee tällaisia esimerkkejä, on helpompi viitata kintaalla liialliselle ulkonäkökeskeisyydelle ja todeta, että oman ja muiden ulkonäön arvostelu on epäkiinnostavaa.

"Se on usein myös vahingollista. Ajatus siitä, että ruotisin omia vikojani erityisesti lasteni edessä, on yksinkertaisesti kamala."

Keskustelua aiheen ympärillä pitää kuitenkin ylläpitää. Siksi uusin kirja, Isän tyttö, tytön isä, on juuri ilmestynyt. Sen Pääskysaari on tehnyt ystävänsä, muusikko Mikko Kuustosen kanssa.

"Valtaosa suomalaisista tytöistä on tyytymättömiä ulkonäköönsä. Monet asiantuntijat ehdottavat, että äitien ja erityisesti isien pitäisi kehua tyttäriensä ulkonäköä. Itse olen toista mieltä."

Pääskysaaresta on tärkeää, että vanhempi katsoo lastaan hyväksyvästi ja rakastavasti pienestä pitäen ja antaa palautetta eniten siitä, mitä lapsi tekee ja osaa ja mihin lapsen mieli pystyy.

"Väitän, että meillä kaikilla on halu tulla nähdyksi ja kuulluksi sellaisina kuin olemme."

Mitä annat itsestäsi muille?

Hyvän itsetunnon siemenet kylvetään jo lapsuudessa. Mutta entä sitten, kun rakastava katse ei ole tavoittanut ja kannustuksen sijaan on saanut vähättelyä?

"Sitten asiaan pitää vaikuttaa itse."

Pääskysaari ehdottaa, että naisten tulisi ensiksi tehdä loppu itseänsä alentavasta puheesta.

"Sen sijaan, että menee jokaiseen tilanteeseen minä edellä ja miettii, mitä nuo minusta ajattelevat ja miltäköhän näytän, antaisi itselle rauhan ja keskittyisi siihen, mitä muut ihmiset tekevät ja mitä itse voin tehdä heille."

Hänestä on jopa kieroutuneen itsekeskeistä luulla, että muuta maailmaa kiinnostaisivat kilosi tai vikasi.

"Kyllä minullakin on huonot päiväni, mutta olen oppinut katkaisemaan itseäni ruoskivan ajatuksenkulun."

Sama pätee tekemisiin. Omia aikaansaannoksiaan on Pääskysaaresta turha vähätellä, oli kyseessä sitten työssä koettu onnistuminen tai vieraalle tarjottu kakkupala.

"Kaikki mokaavat joskus. Sen sijaan on itsestä kiinni, valitseeko siinä välissä kadun valoisan vai varjoisan puolen."

Iltapäivä vetelee viimeisiään, ja Pääskysaari pistää pipon päähänsä. Ulkona vesisateessa odottaa musta jopo. Tunnin päästä alkaa tanssitunti.

Lue myös

Upeille naisille: Neulomon mallisto yksinmyyntioikeudella Prismoihin