Rehusäiden armoilla
"Jos sataa, meillä on hyvin aikaa", vastaa hyvinkääläinen maanviljelijä ja karjatilallinen Kati Saarinen haastattelupyyntöön.
Saarinen, 39, ja hänen puolisonsa Marko Räsänen, 38, isännöivät Hyvinkään Ridasjärvellä Kyläsipilän sukutilaa. Tilalla on 200-päinen maitokarja sekä nuorta karjaa noin 120 eläintä. Peltoa on kaikkiaan 480 hehtaaria.
Saarisen ja Räsäsen elämä on kasvukauden aikaan sidottu säihin. Erityisesti säilörehun tekemisen aikaan säätiedotuksia seurataan tarvittaessa puolen tunnin välein netistä. Säilörehua tehdään lehmien ravinnoksi kolme kertaa kesässä yhteensä lähes kolme miljoonaa kiloa. Tällöin varsinkin kesä–heinäkuu ovat sääherkkää aikaa.
"Jos sade katkaisee rehun teon, laatu kärsii ja se vaikuttaa meillä koko vuoden tulokseen ja kannattavuuteen. Jos nurmea on niitetty paljon etukäteen, yksikin iso rankkasade voi pilata koko säilörehusadon", Saarinen kertoo.
Toisaalta varsinkin alkukesän aikana rehuheinä vanhenee, jos sitä ei sateen takia päästä keräämään. Tällöin sen ravintoarvo laskee ja talven aikana karjan ravintoa joudutaan täydentämään ostorehulla. Tämäkin tietää lisää kustannuksia.
Kun säät osuvat rehunteolle otollisiksi, eivät traktorit pysähdy Saarisen ja Räsäsen pelloilla yölläkään.
"Kuskit saattavat vaihtua, mutta koneet pöristelevät taukoamatta", Saarinen kuvaa.
Rehusäät vaikuttavat paitsi tilan talouteen myös lehmien terveyteen.
"Lehmät tuottavat maitoa huonollakin rehulla, koska ravintosisältöä pystytään täydentämään, mutta vastustuskyky kärsii rehun laadun laskiessa. Jos rehu ei ole hyvälaatuista, meillä voi olla esimerkiksi normaalin kahden utaretulehduksen sijaan kymmenen tulehdusta kuukaudessa", Saarinen summaa.
Saarinen ja Räsänen ovat isännöineet Kyläsipilän sukutilaa sukupolvenvaihdoksen jälkeen vuodesta 2007 lähtien, mutta jo sitä ennen kumpikin on ollut tiiviisti tilan touhuissa mukana. Räsänen muistelee vuotta 2004, joka oli todella vetinen.
"Vettä tuli niin paljon, että laitumetkin olivat puoliksi veden alla. Lehmät eivät enää päässeet kahlaamaan, vaan ne joutuivat uimaan päästäkseen laitumelta toiselle", Räsänen kuvailee.
"Onneksi tila oli silloin pienempi. Jos tuollainen kesä sattuisi nykykapasiteetillä, ei siitä ehkä enää selvittäisi", Saarinen pohtii.