Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Sää hullaannuttaa suomalaiset

Teksti:
Heidi Hänninen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 18.6.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Houkutteleeko seksihelle tai bikinipouta? Vai viihdytkö paremmin äärioloissa, joissa tuuli tuivertaa ja aallot lyövät kanootin laitoihin? Neljä vuodenaikaa ja vaihtelevat säät sekä vahva maatalousperinne ovat tehneet suomalaisista sääriippuvaisia.

Satoi tai paistoi, on suomalaisen päästävä kesällä terassille tai grillaamaan. Kesälomalle odotetaan hellettä ja loman jälkeen vertaillaan, kenen lomalla oli paras sää. Toisaalta osa meistä nauttii äärioloista ja matkustaa satoja kilometrejä riittävän kovien tuulien ja jopa myrskyn perässä. Miksi olemme niin riippuvaisia säästä?

Ilmatieteen laitoksen meteorologi Asko Hutila uskoo, että suomalaisten sääriippuvaisuus juontaa juurensa menneisiin vuosikymmeniin. Vielä 1950–60-luvuilla Suomi oli pitkälti maatalousyhteiskunta ja monien toimeentulo oli kiinni säästä: huono kesä tiesi katoa ja pahimmillaan nälänhätää. Toisaalta suomalaisten kiinnostusta on Hutilan mukaan kasvattanut maan sijainti vaihtelevien säiden alueella.

"Ensinnäkin meillä on neljä toisistaan poikkeavaa vuodenaikaa. Lisäksi sijaitsemme mantereiden reunalla, jolloin meille tulee yhtä aikaa Atlantilta merellisiä ja Euraasiasta mantereellisia ilmamassoja", Hutila kertoo.

Suomen ylin lämpötila, 37,2 astetta, on mitattu Liperissä Joensuun lentoasemalla 29.7.2010.

Media luo säähypetystä

Vaikka nyky-yhteiskunta ei enää pyörikään maatalouden ympärillä, ovat monet muut elämänalueet aiempaa enemmän sään armoilla. Esimerkiksi entistä massiivisempi autoliikenne seisahtuu nopeasti lumikuurossa, eikä tihentynyt junaliikennekään pysy enää aikataulussa pyryssä tai pakkasessa.

Samalla lisääntynyt vapaa-aika on kasvattanut tavallistenkin ihmisten riippuvuutta säästä.

"Myös media on ollut omalta osaltaan aktiivinen ja luonut eräänlaista säähypetystä. Välillä tavalliset sääilmiöt on sekoitettu erilaisiin ääri-ilmiöhin. Lisäksi mediassa kehitellään jatkuvasti uusia termejä, kuten seksihelle", Hutila toteaa.

Sää ei kuitenkaan ole yksinomaan median puheenaihe.

"Jo vanhan kansan keskuudessa sää on ollut turvallinen keskustelunaloitus", kertoo Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Juha Nirkko.

Nirkon mukaan vanha kansa suhtautui säähän kunnioittavasti. Tulevia säitä tarkkailtiin erilaisista kuun- ja vuodenkierron merkeistä, ja nykyiseen verrattuna entisajan sääennustukset olivat hyvinkin pitkäkestoisia.

"Talvella ennustettiin kesää ja kesällä talvea", Nirkko toteaa.

Olennaista oli myös ennustusten paikallisuus.

"Esi-isiämme ei kiinnostanut maailman sää tai edes naapurikunta, vaan pelkästään oma elinpiiri."

Suomen alin lämpötila, -51,5 astetta, on mitattu Kittilän Pokassa 28.1.1999.

Suhde säähän on osin opittua

Monet lääketieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että sää vaikuttaa ihmisten mielialaan.

"Auringonvalo tuottaa mielihyvää ja antaa voimaa. Tämä näkyy hyvin arkipäivässä. Kun pimeän kauden jälkeen päivä pitenee, bussipysäkeilläkin näkee enemmän hymyä", työpsykologi Hanna Poskiparta Diacorista toteaa.

Kevään tullessa ihmiset aktivoituvat myös sosiaalisessa elämässään.

"Me suomalaiset olemme osittain vuodenaikasidonnaisia, kuten talviunille käyvät karhut. Toisiin vuodenaikojen vaihtelut vaikuttavat voimakkaasti, toisiin tuskin lainkaan."

Poskiparran mukaan suomalaisten suhde säähän ja vuodenaikoihin on jossain määrin opittua.

"Ruokimme sääriippuvuutta puhumalla vaikkapa sateesta negatiivisesti harmaana ja pimeänä aikana. Esimerkiksi lapset eivät juurikaan ajattele sadetta kielteisesti, vaan heillä voi olla tosi kivaa myös silloin."

Hanna Poskiparran mukaan suurin vaikuttava tekijä on valo, ei niinkään lämpö.

"Liiallinen lämpö voi pikemminkin syödä energiaa ja lamaannuttaa", Poskiparta muistuttaa.

Sään ja valon vaikutukset näkyvät myös työpsykologin vastaanotolla.

"Kun on esimerkiksi viime syksyn kaltainen pitkä ja lumeton ajanjakso, kaamosmasennuksen ja -väsymyksen merkkejä on selkeästi nähtävissä."

Toisaalta myös kevät ja valoisa aika tuovat omat lieveilmiönsä.

"Jos henkilöllä on alttius masennukseen, ympäristön kukoistaminen saattaa aiheuttaa vastareaktion."

Suurin lumensyvyys 190 cm on mitattu 19.4.1997 Enontekiön Kilpisjärvellä.

Taivaanilmiöiden kuvaaja

Myrskybongari Esa Palmille, 35, taivaanilmiöiden tarkkailusta tuli harrastus ensimmäisen digikameran hankkimisen jälkeen vuonna 2006. Harrastuksen kehittymistä nopeutti myös internet, joka tekee erilaisten säätutkien seuraamisesta helppoa.

Nykyisin Palmi on yksi Suomen aktiivisimmista myrskybongareista. Hän toimii Suomen suurimman tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan myrskybongausjaostossa, ylläpitää Ursan Taivaanvahti-havaintojärjestelmää netissä ja julkaisee myrskyvalokuvia omassa blogissaan.

Palmi kertoo, että myrskybongarit jaetaan kahteen ryhmään: chaserit lähtevät autolla myrskyjen perään, spottaajat seuraavat niitä kotipihassaan.

"Itse olen niitä, jotka ottavat auton alle. Toissa kesänä ajoin 750 kilometriä yhden myrskyn perässä, mutta yleensä liikun noin sadan kilometrin säteellä", Palmi toteaa.

Myrskybongaukseen kuuluu olennaisesti sääennusteiden jatkuva seuraaminen.

"En seuraa kaikkein yleisimpiä säätiedotuksia, vaan tietojen pitää olla huomattavasti tarkempia. Esimerkiksi myrskyvaroitus.com tarjoaa hyvää dataa myrskybongausta varten."

Tärkeää on myös omien päätelmien teko erilaisten säämallien pohjalta. Myrskyn lähestyessä siirrytään sääennusteista tarkastelemaan säätutkia ja reaaliaikaista tietoa, jotta oikea bongauspaikka löytyy.

Palmi nauttii erityisesti myrskyjen kuvaamisesta. Siksi hän ei hakeudu ukkospilvien sisään.

"Ukkospilvet ovat niiden reunalla kaikkein kuvauksellisimpia."

Palmille itselleen mieluisimpia bongauspaikkoja ovat merten rannat tai tunturit.

"Niissä näkymät ja äänet ovat hienoimmat. Esimerkiksi viime kesänä Porin rannikolla oli hienoja yöukkosia, joissa mereltä tuleva pauhu kuulosti upealta samalla, kun koko taivas välkkyi."

Viimekesäisten yöukkosten lisäksi Palmin mieleen ovat jääneet kesän 2010 rajuilmat.

"Vielä kolme viikkoa myrskyn jälkeen sain nähdä yli kahdeksansenttisiä rakeita, joita myrskyn keskellä olleet ihmiset olivat säilyttäneet pakastimessa", Palmi toteaa.

Sääilmiöiden tarkkailun lisäksi Esa Palmia viehättää harrastuksen sosiaalisuus.

"Meillä on pari tapaamista vuosittain ja lisäksi käyn kuvausreissuilla muiden harrastajien kanssa. Yksin olisikin kovin tylsää ajaa monta sataa kilometriä."

Esa Palmin sääkuvia voi ihailla hänen omassa blogissaan.

Melontaa äärioloissa

Eva-Lotta Backman-Winqvistiä, 44, voi nimittää todelliseksi extreme-melojaksi, joka harrastaa lajiaan ympäri vuoden.

"Heti, kun tuulee, laitan kajakin auton katolle ja lähden vesille. Useimmiten haen normaalia rankempia olosuhteita."

Backman-Winqvist innostui melonnasta 16-vuotiaana. Sittemmin lajista on tullut intohimo ja päälaji urheilulliselle naiselle, joka nauttii talvella myös retkiluistelusta ja työskentelee suomenruotsalaisten urheilun keskusjärjestössä Finland Svenska Idrottissa.

Luonto ja sää ovat Backman-Winqvistille harrastuksen merkittävimpiä puolia. Koska hän hakee meloessaan äärioloja, on sääennusteiden ja -merkkien tulkitseminen tärkeää.

"Olen opetellut lukemaan sääennusteita ja ottanut selvää siitä, miten esimerkiksi matala- ja korkeapaineet liikkuvat. Lisäksi kokeneiden melojien opit ovat olleet korvaamattomia."

Backman-Winqvist seuraa sääennusteita monta kertaa päivässä ja vertailee eri ennustuksia toisiinsa. Hän tarkastelee samanaikaisesti sekä pitkänajan että lähipäivien ja jopa -tuntien ennustuksia.

"Kymmenen päivän ennusteista saa jo viitteitä tulevasta, mutta vasta muutamaa päivää ennen pystyy suunnittelemaan tarkemmin. Jos alustava sääennuste näyttää esimerkiksi lauantaiksi sopivaa tuulta Hankoon, varaan päivän kalenterista. Jos tilanne muuttuu ja paras tuuli osuukin Poriin, saatankin suunnata sinne", Backman-Winqvist toteaa.

Suomessa Backman-Winqvistiä viehättää erityisesti vuodenaikojen vaihtelu, mutta silti hän matkaa ulkomaille 2–3 kertaa vuodessa. Koska ulkomailla sääolojen vaihtelu on vähäistä, antavat esimerkiksi vuorovesi ja valtamerten suuruus tai vuorijonot melojalle omat haasteensa.

"Jos Walesissa tuuli kääntyy, aallokko tulee rantaan vielä pitkään eri suunnasta kuin tuuli. Lisäksi vuorovesi vaikuttaa kuuden tunnin välein. Suomessa aallot kääntyvät tuulen mukaan nopeasti. Melontaan tuo lisäjännitystä se, kun nämä eri elementit pitää laskea yhteen."

Mieleenpainuvimman kokemuksen Backman-Winqvist kertoo eläneensä kesällä 2007, jolloin hän kolmen ystävänsä kanssa meloi Helsingistä Tallinnaan.

"Ennakoimme sään aavistuksen väärin, ja Viron puolella meitä oli vastassa ukkosrintama. Kun pääsin maihin, en kyennyt näkemään aaltojen toiselta puolelta muita. Olin jo laukaissut hätäraketin ja soitin saarelta myös meripelastuskeskukseen. Kaikki päättyi onneksi hyvin", Backman-Winqvist muistelee.

"Tämän jälkeen olen oppinut tarkastamaan olosuhteet vieläkin tarkemmin ennakkoon."

Rehusäiden armoilla

"Jos sataa, meillä on hyvin aikaa", vastaa hyvinkääläinen maanviljelijä ja karjatilallinen Kati Saarinen haastattelupyyntöön.

Saarinen, 39, ja hänen puolisonsa Marko Räsänen, 38, isännöivät Hyvinkään Ridasjärvellä Kyläsipilän sukutilaa. Tilalla on 200-päinen maitokarja sekä nuorta karjaa noin 120 eläintä. Peltoa on kaikkiaan 480 hehtaaria.

Saarisen ja Räsäsen elämä on kasvukauden aikaan sidottu säihin. Erityisesti säilörehun tekemisen aikaan säätiedotuksia seurataan tarvittaessa puolen tunnin välein netistä. Säilörehua tehdään lehmien ravinnoksi kolme kertaa kesässä yhteensä lähes kolme miljoonaa kiloa. Tällöin varsinkin kesä–heinäkuu ovat sääherkkää aikaa.

"Jos sade katkaisee rehun teon, laatu kärsii ja se vaikuttaa meillä koko vuoden tulokseen ja kannattavuuteen. Jos nurmea on niitetty paljon etukäteen, yksikin iso rankkasade voi pilata koko säilörehusadon", Saarinen kertoo.

Toisaalta varsinkin alkukesän aikana rehuheinä vanhenee, jos sitä ei sateen takia päästä keräämään. Tällöin sen ravintoarvo laskee ja talven aikana karjan ravintoa joudutaan täydentämään ostorehulla. Tämäkin tietää lisää kustannuksia.

Kun säät osuvat rehunteolle otollisiksi, eivät traktorit pysähdy Saarisen ja Räsäsen pelloilla yölläkään.

"Kuskit saattavat vaihtua, mutta koneet pöristelevät taukoamatta", Saarinen kuvaa.

Rehusäät vaikuttavat paitsi tilan talouteen myös lehmien terveyteen.

"Lehmät tuottavat maitoa huonollakin rehulla, koska ravintosisältöä pystytään täydentämään, mutta vastustuskyky kärsii rehun laadun laskiessa. Jos rehu ei ole hyvälaatuista, meillä voi olla esimerkiksi normaalin kahden utaretulehduksen sijaan kymmenen tulehdusta kuukaudessa", Saarinen summaa.

Saarinen ja Räsänen ovat isännöineet Kyläsipilän sukutilaa sukupolvenvaihdoksen jälkeen vuodesta 2007 lähtien, mutta jo sitä ennen kumpikin on ollut tiiviisti tilan touhuissa mukana. Räsänen muistelee vuotta 2004, joka oli todella vetinen.

"Vettä tuli niin paljon, että laitumetkin olivat puoliksi veden alla. Lehmät eivät enää päässeet kahlaamaan, vaan ne joutuivat uimaan päästäkseen laitumelta toiselle", Räsänen kuvailee.

"Onneksi tila oli silloin pienempi. Jos tuollainen kesä sattuisi nykykapasiteetillä, ei siitä ehkä enää selvittäisi", Saarinen pohtii.

Lähihistorian pahimmat myrskyt:

Tapanin- ja Hannunpäivän myrskyt  26–27.12.2011 kaatoivat metsää 3,5 miljoonaa kuutiometriä eli noin 120 miljoonan euron arvosta. Tapani-myrsky Länsi-Suomessa, Hannu Itä-Suomessa.

Vuoden 2010 hellekesä päättyi neljään rajuilmaan. Asta-ukkosmyrskyssä 30.7.2010 havaittiin yli 6 000 salamaa. Puuta kaatui yli puoli miljoonaa kuutiometriä Keski-Suomessa. Kokonaisvahingot yli 50,4 miljoonaa euroa. (Itä-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala)

Veera-myrsky 4.8.2010, yli 23 000 maahan iskenyttä salamaa. Kokonaisvahingot 11,6 miljonaa euroa. (Pirkanmaa, Keski-Suomi, Pohjois-Savo, Kainuu, Koillismaa)

Lahja-myrsky 7.8. 2010 aiheutti 4,4, kokonaisvahingot. (Häme, Pirkanmaa, Pohjois-Pohjanmaa ja Keski-Suomi)

Sylvi-myrsky, 8.8.2010 aiheutti 15,1, miljoonan euron vahingot ja vaati yhden kuolonuhrin Porissa. 25 000 salamaa. (Etelä- ja Länsi-Suomi)

Janika-myrskyssä 15.11.2001 keskituulen nopeus oli kovimmillaan jopa 30 m/s. Vaati ainakin yhden kuolonuhrin. (Pirkanmaa, Häme, Itä-Häme ja Uusimaa)