Lohijuustokakku
Ainekset
Pohja
Täyte
Kostutus
Lisäksi
Valmistus
Pingota irtopohjavuoan (halkaisija 23 cm) pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Hienonna hapankorput tai leipä pieniksi muruiksi esimerkiksi monitoimikoneen leikkuuterällä. Sulata rasva. Sekoita rasva ja siirappi muruihin. Painele seos vuoan pohjalle ja muutama sentti reunoille. Kostuta maidolla ja siirrä jääkaappiin.
Laita liivatteet kylmään veteen. Säästä noin 1/3 lohesta ja hieman tilliä koristeeksi. Hienonna loput lohet ja tillit. Kuori ja hienonna sipuli. Sekoita täytteen ainekset sitruunaa lukuun ottamatta kulhossa.
Pese ja puolita sitruuna. Säästä toinen puolikas koristeluun. Purista puolikkaan mehu ja kuumenna kiehuvaksi. Purista liivatteet ja sekoita ne mehuun. Kaada seos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteeseen.
Levitä täyte pohjalle. Peitä ja laita jääkaappiin vähintään 4 tunniksi.
Siirrä hyytynyt kakku tarjoilualustalle. Koristele lohella, tillillä, sitruunaviipaleilla ja mätinokareilla.
Vinkki: Hapankorput voi hienontaa myös murentamalla ne ensin käsin ja hienontamalla sauvasekoittimella yhdessä voisulan kanssa.
Lisää aiheesta
Ravintosisältö
Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.
Annos
100g
326
1363
20,9 g
11,7 g
16,2 g
3,3 g
3,2 g
16,6 g
2,3 g
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.
Ravintolaskelmassa ei huomioitu:
sitruunaa,
sitruunaa.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli