Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Säästövinkki: Jatka jauhelihaa fiksusti – Näin saat jauhelihapaketista enemmän pullia

Teksti:
Laura Kaapro
Kuvat:
Samuli Siirala
Julkaistu: 22.7.2024
|
Muokattu: 22.7.2024
Jauhelihakulhon äärellä mielikuvitus saa lähteä laukalle. Rohkeudesta on etua paitsi maun, myös rahansäästön metsästäjälle. Lue jauhelihan venyttäjän viisaat vinkit.

Keittiön viisaat ovat tarjonneet vinkkejä ja suuntaviivoja jauhelihan venyttämiseen 300-luvulta asti. Maailman vanhimmaksi tituleeratussa keittokirjassa, roomalaisessa Apiciuksessa lihapullataikinaa jo suositeltiin jatkettavaksi leivällä, pinjansiemenillä, viinillä ja yrteillä.

Yhteistä muinaisille ja nykyisille lihapullaohjeille on, että jauhelihakulhon äärellä saa mielikuvitus lähteä laukalle. Rohkeudesta on etua paitsi maun, myös rahansäästön metsästäjälle.

Kun lihan jatkajiksi valitsee kunkin kauden edullisimmat ainekset, voi ruoan määrän tuplata ja hyvässä lykyssä puolittaa annoksen kustannukset.

Peruspaketillisesta jauhelihaa riittää helposti jopa kahdeksaan ruoka-annokseen. Kun lihan jatkajiksi valitsee kunkin kauden edullisimmat ainekset, voi ruoan määrän tuplata ja hyvässä lykyssä puolittaa annoksen kustannukset.

Kypsä, haarukalla muhennettu peruna sekä kiinteyttää että pehmentää taikinaa mukavasti – tässä yksi etu, jos mieli on haikea uuden perunan muuttuessa jälleen kuoriperunaksi!

Perunan vaihtoehdoksi sopii kypsennetty, muhennettu bataatti tai kypsät pavut, esimerkiksi isot valkoiset voipavut, ruskeat kidneypavut tai kikherneet. Maukasta ja täyttävää jatkoa saa myös keitetystä täysjyväriisistä, ohrasta tai kaurasta.

Paketillista jauhelihaa (400 grammaa) voi lisäksi jatkaa huoletta 200 grammalla kasvisraastetta, kunhan taikinaan käyttää myös kananmunia, korppujauhoa, pilkottuja leivänkannikoita, leseitä tai kaurahiutaleita kosteutta sitomaan.

Raasta tai suikaloi siis jauhelihataikinan joukkoon runsaasti kesäkurpitsaa, porkkanaa, lanttua, naurista, palsternakkaa ja kaalia. Kokeile pieneksi pilkottua fenkolin mukulaa. Mikä tahansa sipuli on aina hyvä idea. Jos käytät tuoreita yrttejä, hienonna taikinaan myös niiden varret.

Muista myös juustonkannikat ja purkinpohjalliset!

Sienet ovat parhaimmillaan ilmaisia jauhelihan jatkajia, soijarouhe tai säilötyt kypsät linssit hinnaltaan edullisia mutta ravinteiltaan rikkaita, samoin pakastettu ja sulatettu pinaatti.

Muista myös juustonkannikat ja purkinpohjalliset! Mikä tahansa arjen tai juhlan juusto, feta, mozzarella, sinihomejuusto tai parmesaani sopii mainiosti jauhelihamassaan, samoin tuore- ja sulatejuustot.

Tähteeksi jääneet oliivit, salsat, kaprikset, kurkkusalaatti, aurinkokuivatut tomaatit ja hampurilaismajoneesit antavat makua, eivätkä jääkaapin perukoille unohtuneet purkit päädy hävikkiin ruokalaskua kasvattamaan.

Lisää säästövinkkejä: