Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kati Tervo: Alussa oli hyrinä

Teksti:
Kati Tervo
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 7.2.2017
|
Muokattu: 31.8.2020
Kati Tervo: Alussa oli hyrinä

En muista ensimmäistä sanaani. Kummipoikani ensimmäinen sana oli auto. Hänen kotinsa ikkunoista näkyi vilkasliikenteinen katu. Oppiminen vaatii toistoa. Oman poikani ensimmäinen sana oli amppu. Hän köllötteli päivittäin isänsä vatsan päällä, kun tämä toisteli ja osoitti vieressä seisovaa jalkalamppua.

Pienestä se alkaa. Kuuntelemme jo kohdussa äidin puhetta ja laulua, ehkä ajatuksiakin. Meidät kiedotaan kielivaippaan, josta kasvaa ilmaisumme väline. Milloin pehmeä, milloin särmikäs. Kieleen kätkeytyy kaikki.

Meillä on tapana hyristä päät yhdessä. Hyrinä resonoi pehmeästi kallossa. Tapa alkoi silloin, kun odotimme poikaa. Uskoimme miehen kanssa, että hän kuulee hyrinän ja tuntee itsensä tervetulleeksi maailmaan. Kun hellimme, hyrisemme. Tämän lempeämpiä emme osaa olla.

Lapsemme ensisanat olivat suuri tapahtuma. Taisi otsakin natiaisella mennä ruttuun, kun hän tapaili sanoja ja kokeili niitten lausumista. Iloitsimme joka sanasta ja saimme vastalahjaksi hämmästyneen ja päivänpaisteisen ilmeen. Pieni puhe päättyi usein naurun kiherrykseen.

Rakastan puhumista yhtä paljon kuin hiljaa olemista. On aika höpöttää, on aika vaieta. Pulisen suomeksi ja hiljenen suomeksi.

Kieli on kotini ja yhtä lailla seikkailu tuntemattomaan. Kun en löydä oikeita sanoja, etsin tai keksin ne. Aina sanat pulpahtavat käyttöön sanasaavista. Tarvitaan vain aikaa ja uskallusta. Joskus on pitänyt tarttua saavin sarvista ja ravistaa.

Kieli kysyy rohkeutta. Sanoilla valloitetaan maailma niin hyvässä kuin pahassa. Sanat johdattavat meidät toistemme luo. Ilman kieltäni olisin yksinäinen. En voisi ilmaista itseäni, en ihastustani, en pelkojani, en kipujani, en kunnioitustani, en mielipiteitäni.

Sanoja kantaa vastuun. Julkinen puhe vaatii harkintaa. Mitä sanani tarkoittavat? Tokaisinko jotain harkitsematonta? Käsitettiinkö sanani väärin? Voinko perua sen, mitä sanoin? Loukkauksia voi ja pitää pyytää anteeksi. Paljon on halusta ja kuuntelemisesta kiinni, miten kohtaamme toisemme. Maltammeko?

Suomi on saari suurten kielten valtavirrassa. Se ei kuki vaikenemalla.

Lisää aiheesta