Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Banaanileipää, perunankuorisipsejä ja ruokalista jääkaapin ovessa: S-kokeilukeittiön parhaat vinkit hävikin hillitsemiseen

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Piia Arnould
Julkaistu: 9.2.2021
|
Muokattu: 28.8.2023
Tiesitkö jo, että kaikki Yhteishyvän reseptit suunnitellaan niin, että hävikkiä tulee mahdollisimman vähän? Reseptien takana ovat S-kokeilukeittiön Anni, Hanne, Oona ja Anne, joille hävikin hallinta on osa niin työtä kuin arkea. Näillä vinkeillä he pitävät omat keittiönsä hävikkivapaina.

Miten tehdään täytekakun tai pastakastikkeen resepti, jossa jääkaappiin ei jää ruoanlaiton jälkeen puolikasta kermapurkkia tai tuorejuustopakettia? Entä mitä uusia reseptejä voisi keksiä kotitalouksien yleisimmistä ruokahävikin aiheuttajista: nuupahtaneista kasviksista, kuivasta leivästä ja eilisen tähteistä? Näitä kysymyksiä mietitään S-kokeilukeittiössä viikoittain.

"Kun ruokahävikin hillitseminen on osa työtä, siihen kiinnittää enemmän huomiota myös kotona. Suunnittelen viikon ruoat etukäteen, käytän raaka-aineet päiväyksen mukaan ja pidän jääkaapin järjestyksessä", Anni Kulju kertoo.

Kokeilukeittiöläiset ovat huomanneet, että myös kynä ja paperi voivat auttaa hävikin hallinnassa.

"Pidä viikko hävikkipäiväkirjaa niin huomaat, mistä ja miten paljon hävikkiä syntyy. Kun hävikin lähde ja määrä tulevat näkyviksi, on sen vähentämiseen helpompi tarttua", Oona Heikkinen ja Hanne Penttinen vinkkaavat.

"Pidän jääkaapin ovessa listaa tulevista, kokattavista ruoista. Kun lista on kerran mietitty, on ruoat helppo kokkailla päiväysten ja käytettävissä olevan ajan mukaan", Anne Ponkkonen kertoo.

Kokeilukeittiön parhaat hävikkireseptit

Suunnitelmallisuudesta huolimatta välillä parasta ennen -päiväykset menevät, banaanit pehmenevät ja kaapeissa pyörii kastikepurkkien ja jauhopussien pohjia – myös ruoanlaiton ammattilaisten keittiöissä. Mitkä ovat kokeilukeittiöläisten suosikkireseptit akuutteihin hävikkitilanteisiin?

"Tortillapizzat! Pakastan ylijääneet tortillaletut heti tuoreeltaan. Kun nälkä iskee, niistä valmistuu helposti vartin pikapizza, johon voi käyttää täytteeksi jääkaapista löytyviä aineksia. Meillä pizzojen päälle pääsee usein myös juustonkannikoista tehtyä raastetta, sekin pakkasesta", Anne kertoo.

Katso tortillapizzojen helppo resepti tästä:

"Yksi parhaita hävikkiresepteistä on pesto, johon yhdistän usein erilaisia yrttejä tai teen sen lehtikaalista tai pakasteherneistä. Myös parmesaanin ja pinjansiemenet voi vaihtaa muihin juustoihin ja pähkinöihin. Tässä lehtikaalibruschettojen reseptissä hävikiltä pelastuvat niin lehtikaali, juustonkannikka, pähkinäpussin pohjat kuin kuivahtanut leipä", Anni listaa.

Kokeile Annin pestovinkkiä:

"Olen koukussa uunissa rapeiksi paahdettuihin perunankuorisipseihin. Tärkeintä on pestä perunat huolellisesti, ettei sipseihin tule mukaan multayllätyksiä. Myös nahistuneista juureksista ja punakaalista syntyy herkullisia sipsejä. Jos uuni ei ole lämpimänä, voi perunankuorisipsit paahtaa myös pannulla", Oona vinkkaa.

Testaa juuressipsien tekemistä:

"Hävikkiresepti voi olla myös makea. Mustuneille banaaneille löytyy monta herkullista käyttötapaa, mutta oma suosikkini on mehevä banaanileipä. Taikinaan voi kätevästi upottaa myös minkä tahansa pähkinäpussin pohjat pieneksi rouhittuna", Hanne lisää.

Ota banaanileivän resepti talteen:

Täältä löydät lisää näppäriä hävikkivinkkejä ja -reseptejä