Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kotiseudun kasvatit: Miten maakuntaidentiteetit ovat syntyneet?

Teksti:
Riina-Maria Metso
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 23.10.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Hidas hämäläinen, kiero savolainen, iloinen pohjoiskarjalainen. Maakuntaidentiteetit elävät yhä vahvana lähes koko Suomessa. Vanhojen ominaispiirteiden rinnalle syntyy uusia, kun media muovaa käsityksiämme.

Mielikuvat siitä, millaisia olemme missäkin päin Suomea, pysyvät edelleen tiukassa. Myyttien soisi jo vaipuvan unholaan, mutta kovin todennäköistä se ei ole. Millaisia nykyiset maakuntaidentiteetit ovat?

"Paljon monipolvisempia kuin tutut yleistykset", sanoo projektitutkija Mikko Kohvakka Lappeenrannan teknillisen yliopiston Etelä-Karjala­-instituutista.

"Maakuntaidentiteetti tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Jollekin se on murteita ja perinteitä, toiselle konkreettista taloudellista menestystä. Merkitykset vaihtelevat myös eri aikoina."

Myytit eri maakunnista eivät ole syntyneet sattumalta. Ne on synnytetty. Onkin kurkistettava Suomen historiaan, jotta voi ymmärtää nykyisiä maakuntaidentiteettejä.

Maakunnallisuus oli keino eheyttää ja yhtenäistää Suomea sekä sisällissodan että toisen maailmansodan jälkeen. Siksi ominaispiirteitä osin keksittiinkin. Edelleenkin maakuntien identiteeteistä ne, joilla on pisin historia, mielletään vahvimmiksi. Hyviä esimerkkejä tästä ovat Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaa. Niihin verrattuna esimerkiksi Etelä-­Karjala on historiallisesti nuorempi maakunta.

Kolmannes samaistuu maakuntaansa

Osittain maakuntaidentiteetteihin on vaikuttanut se, että läänijakoa muutettiin vuonna 1997 ja läänien määrä väheni merkittävästi. Pakkaa on sekoittanut sekin, että kuntaliitosten kulta-aikana moni kunta on vaihtanut maakuntaa. Läänit, kunnat, maakunnat – termit saavat monen pään pyörälle. Tämä näkyi, kun Kuntaliitto teki tutkimuksen siitä, miten ihmiset tuntevat yhteenkuuluvuutta erilaisiin alueellisiin kokonaisuuksiin. Vain runsas kolmannes suomalaisista ilmoitti samaistuvansa melko tai erittäin paljon maakuntaansa.

"Etenkään nuorelle väelle alueelliset kokonaisuudet eivät hahmotu kovin selkeästi", tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom Kuntaliitosta sanoo.

Tutkijoita ei yllättänyt, että eteläpohjalaiset Lapualla samaistuivat selkeästi eniten maakuntaansa. Myös lappilaiset Sodankylässä samaistuivat omaan alueeseensa vahvasti. Perää tutkimuksessa piti Uudenmaan Karkkila. Tämäkään ei yllätä, sillä uusimaalaisilla ei ole yleensä vahvaa maakuntaidentiteettiä.

"Kunnissa, joissa muuttoliike on suurta, kuntalaisten kotikuntasamaistuminen jää helposti heikommaksi. Se saattaa heijastua maakuntaankin", Pekola-Sjöblom sanoo.

Maakuntaidentiteetteihin vaikuttavat myös arkipäiväiset asiat, kuten media ja viihdeteollisuus.

"Kirjallisuus ja elokuvat luovat tietynlaista kuvaa. Esimerkiksi tämän päivän pohjalaisuutta ovat osaltaan luoneet Lauri Tähkä ja Duudsonit. Myös koululaitoksen rooli on todella suuri", Kohvakka lisää.

Identiteetti on prosessi

Vaikutteita otetaan vahvimmin vastaan varhaisnuorena ja -aikuisena. Silloin maakuntaidentiteetin siemen usein kylvetään. Mutta koulunkin vaikutusvalta kapenee koko ajan.

"Ennen mietittiin, jääkö nuori omaan kotikuntaan tai maakuntaan. Nykymaailma on muuttunut globaalimmaksi ja maakunnilla on enemmän kilpailijoita. Nyt mietitään, mahtaako nuori jäädä edes kotimaahan", Pekola-Sjöblom huomauttaa.

Identiteetti on silti prosessi ja jatkuvasti altis muutoksille. Ihminen voi vanhempanakin muuttaa käsityksiään maakunnasta – ja usein niin käykin.

"Vanhemmalla iällä aletaan usein miettiä omia juuria. Se voi johtaa yhteenkuuluvaisuuden tunteen heräämiseen tai vahvistumiseen oman lapsuuden ja suvun kotimaisemiin", Pekola-Sjöblom kuvaa.

Vaikka hämäläinen ja pohjalainen identiteetti saattavat tuntua olevan valovuosien päässä toisistaan, ne voivat myös helposti kulkea rinta rinnan. Hämäläisen äidin ja pohjalaisen isän lapselle voi muodostua hybridi-identiteetti, jos molemmat vanhemmat tuovat omaa identiteettiään esille. Nimenomaan puhe on yksi tärkeimmistä maakuntaidentiteetin vahvistajista. Mitä enemmän maakunnista keskustellaan, sitä näkyvimmiksi ne tulevat.

"Sellaista puhetta oli ennen enemmän. EU-Suomessa maakunta ei sanana näy ihmisten arjessa samoin kuin 1920–1930-luvuilla. Ihmiset rakentavat omaa maailmankuvaansa yhä enemmän itsensä tai muiden pienempien asioiden kautta. Kuntaidentiteetti on usein vahvempi kuin maakuntaidentiteetti", Kohvakka sanoo.

Mitä maakuntaidentiteeteille sitten tapahtuu tulevaisuudessa? Kohvakan mukaan identiteetti on kuin ihmiselämä. Siinä on syntyhetken lisäksi sekä nousu- että laskukausia.

"Pakonomaista tarvetta maakuntaidentiteetille ei ole. Jos enemmistö ei koe sitä tärkeäksi, se voi hävitä. Tai sitten se häviää vähäksi aikaa, mutta tekee taas paluun."

Ennen mietittiin, jääkö nuori omaan kotikuntaan tai maakuntaan. Nyt mietitään, mahtaako nuori jäädä edes kotimaahan.

Savolainen puusavotta sukupolvelta toiselle

Marja-Leena Hallin leivinuunissa kuivuu pellillinen sieniä. Lämpötila on 50 astetta, ei yhtään enempää.

"Muuten niistä ei tule hyviä", Hall tietää.

Perinteiset työtavat ovat yksi niistä asioista, joista eteläsavolaisuus ristiinalaiselle Hallille koostuu.

"Eteläsavolaisuus konkretisoituu niissä perinteissä, joita haluan siirtää jälkipolville. Sanontoja, työtapoja sekä sitä, että lapset osaavat ulkotyöt, marjastuksen ja sienestyksen."

Hänen kaikki kolme tytärtään olivat pienestä pitäen mukana pelto- ja puutöissä. Nyt papan mukaan puusavottaan lähtevät vuorollaan seitsemän lastenlasta. Hallille itselleen ympärillä oleva luonto on tuttu 74 vuoden ajalta. Synnyinkoti on edelleen samassa pihapiirissä. Ainut irtiotto näistä ympyröistä oli emäntäkoulu, sekin Ristiinassa.

"Olen vain siirtynyt asumaan 50 metriä alaspäin. Aikoinaan tuntui, että tekisi mieli repäistä itsensä irti kaikesta. Mutta ei tullut repäistyä, kun lapsia alkoi syntyä", Hall miettii.

Paikkakunnalla on ollut hyvä olla. Aviomieskin löytyi viiden kilometrin päästä. Hän on entisen koulukaverin veli.

"Nykyään täällä asuu aika vähän alkuperäisristiinalaisia. Vuosien varrella tänne on ollut paljon muuttoliikennettä Etelä- ja Pohjois-Karjalasta, eikä savolaisuus olekaan enää niin selkeää."

Toisin oli ennen, kun yhdistystoiminta pönkitti osaltaan maakuntahenkeä. Seurakunnan emäntänä työuransa tehnyt Hall on ollut aktiivinen niin nuorisoseurassa kuin maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtajanakin. Nykyään sen kaltaista yhdessä tekemistä on vähemmän. Myös Ristiinan liittyminen Mikkeliin vuonna 2013 muutti Hallin mukaan asioita.

"Se oli kenties huono, mutta pakollinen muutos. Toisaalta riippuu meistä itsestämme, miten aktiivisia olemme toimimaan. Olisi vain rohkeasti yritettävä yhdessä. Mutta nykyään joka puolella on tämä 'minä ite' -henki."

Yksi asia savolaisuudessa silti Hallin mukaan on ja pysyy. Sanonta, jonka mukaan savolaisen kanssa jutellessa vastuu siirtyy kuulijalle.

"Meidän isäntä ainakin on niin kova saarnaamaan, että kyllä siinä vastuu siirtyy", Hall naurahtaa.

Saamelaiset eivät stressaa

Hetken aikaa siinä meni ennen kuin Päivi Laiti tajusi: tuo mieshän yrittää tehdä tuttavuutta. Päijät-Hämeen tyttö ei heti ymmärtänyt saamelaismiehen rauhallista lähestymistä.

"Sellainen Mauri on vieläkin, ei todellakaan hötkyile. Saamelaismiehet ovat rauhallisia eivätkä turhan tarkkoja. Mauri ei stressaa, ja sama on tarttunut minuunkin. Nykyään en enää hermostu esimerkiksi odottamiseen. Ajattelen, että mikäs kiire tässä on", Laiti tuumaa.

Laiti muutti Lahdesta ensin Ivaloon ja sitten Karigasniemelle kuutisentoista vuotta sitten. Pari on ollut yhdessä 13 vuotta. Kokkina työskentelevän Laitin mielestä Lappi eroaa Päijät-Hämeestä "kaikessa". Luonnon olosuhteet ovat jatkuvasti läsnä, kylään tupsahdetaan, kun siltä tuntuu, ja aikakäsite on aivan omaa luokkaansa. Jos rakennusmiehet lupaavat tulla maanantaina töihin, on täysin normaalia, että he ilmestyvätkin vasta viikon kuluttua.

"Kun asuin Lahdessa, 'kohta' tarkoitti 5–15 minuuttia. Kun täällä sanotaan kohta, se on jotain tunnin ja kahden välillä. Huomaan, että olen itsekin alkanut käyttää tätä sanaa täkäläisittäin."

Laiti käy vaateostoksilla Rovaniemellä, 450 kilometrin päässä. Lappilaisena asenne välimatkoihin on muuttunut.

"Vaikka kyllä se vähän harmitti, kun lähdin katsomaan uutta Harry Potteria. Ajoin ensin 110 kilometrin matkan viemään lapsia hoitoon, sitten 60 kilometriä elokuvateatteriin. Perillä totesin, että näytös on peruttu", Laiti naurahtaa.

Äiti puhuu perheen 4- ja 5-vuotiaille lapsille suomea ja isä saamea. Laitin mukaan lapset ovat saamelaisia, mutta hänelle on tärkeää, että yhteys Päijät-Hämeeseen säilyy perheessä.

"Haluan, että lapseni tottuvat muuhunkin kuin tähän rauhalliseen elämään. Toivon, että he haluaisivat myöhemmin itsekin lähteä maailmalle. On hyvä käydä edes mutkan verran näkemässä muuta maailmaa. Ainahan sitä voi tulla takaisin."

Itse hän ei enää muuttaisi takaisin Etelä-Suomeen, eikä vaihtaisi saamelaista miestään toiseen.

"Saamelaismiehet ovat aitoja. Vaikka joskus olisi kiva, jos työkalut eivät olisi pihalla levällään."

Näin meitä kuvailtiin
 1920-luvun oppikirjassa

Lappilaiset

  • lyhyitä ja hinteliä
  • leveäkasvoisia
  • tummahiuksisia
  • poro- ja kalastajakansaa

Pohjalaiset

  • tarmokkaita
  • urhoollisia
  • tulisia
  • kerskailevia

Hämäläiset

  • harteikkaita ja vahvoja
  • vaaleahiuksisia
  • totisia
  • käytännönläheisiä

Savolaiset

  • leikillisiä
  • erikoinen murre
  • hämäläisten ja karjalaisten sekoitus

Karjalaiset

  • puheliaita
  • solakkavartaloisia ja pitkiä
  • ruskeahiuksisia
  • reippaita

Varsinaissuomalaiset

  • pidempiä kuin hämäläiset
  • vilkkaita
  • lyhytsanainen murre

Suomenruotsalaiset

  • pitkiä ja solakoita
  • suoranenäisiä
  • hilpeitä
  • puhtautta rakastavia

Lähteet: Hänninen, Kaarlo, Kansakoulun maantieto ja kotiseutuoppi yksiopettajaisia kouluja varten (1929)

Video: Tunnistatko suomen kielen murteet?