Härkäpavun käytöllä on Suomessa pitkät perinteet, sillä sitä kasvatettiin jo 600–700-luvuilla erityisesti eläinten rehuksi. 1800-luvulla peruna syrjäytti härkäpavun lähes kokonaan, mutta viime vuosina se on uudestaan löytänyt tiensä ruokapöytiin. Härkäpapu kuuluu muiden papujen, herneiden ja linssien ohella palkokasveihin, jotka ovat terveellisiä kasviproteiinin lähteitä. Tavanomaisessa suomalaisessa ruokavaliossa on yleensä riittävästi proteiinia, mutta vain yksi kolmasosa siitä on kasviperäistä. Kasviperäisen proteiinin osuutta suositellaankin lisättäväksi. Kun palkokasveja käyttää yhdessä viljavalmisteiden kanssa, niiden proteiineista saa riittävästi ihmisen tarvitsemia välttämättömiä aminohappoja. Niitä tarvitaan elimistössä uusien proteiinien muodostamiseen.
Härkäpavuissa on paljon B-vitamiineihin kuuluvaa folaattia, jota moni suomalainen tarvitsee ruokavalioonsa lisää. Folaatin lisäksi härkäpavuista saa monia muitakin vitamiineja, kivennäisaineita ja terveydelle hyödyllisiä polyfenoleita, jotka toimivat elimistössä muun muassa antioksidantteina eli kehon sisäisenä puolustusjärjestelmänä. Härkäpapu sisältää runsaasti kuitua, jonka riittävä saanti edistää suoliston hyvinvointia. Kuidut ovat hyödyllisten suolistomikrobien ravintoa. Kuitupitoinen ruoka ehkäisee ummetusta ja sillä on merkitystä myös suolistosyövän ehkäisyssä.
Härkäpapu ja muut palkokasvit ovat hyödyksi sydämen terveydelle, sillä niiden säännöllinen käyttö pienentää sydänsairauksien riskiin vaikuttavaa veren LDL-kolesterolipitoisuutta. Tällaisia vaikutuksia on havaittu tutkimuksissa, joissa palkokasvien käyttömäärä on ollut vähintään sata grammaa päivässä. Väestötutkimuksissa on huomattu, että palkokasvien käyttö on yhteydessä pienempään sydän- ja verisuonisairauksien riskiin. Aikuiset suomalaiset syövät vähän palkokasveja, keskimäärin alle 20 grammaa päivässä.
Asiantuntijana ravitsemustieteen dosentti Anne-Maria Pajari Helsingin yliopistosta. Lähteenä lisäksi Luonnonvarakeskus, THL ja Sydänliitto.
