Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Tekijöidensä mukaan härtelö on kermaista ja täyteläistä. Kuvassa kehittelijäjoukkoon kuuluvat Roosa Kukkonen (vas.) ja Annika Ikonen.

Härkäpapujäätelöstä tuli vahingossa herkullista – ”Yrittäjyys on tuntunut aivan huipulta”

Teksti:
Anu Kylvén
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 17.9.2018
|
Muokattu: 3.6.2021
Härkäpapujäätelö sai alkunsa yliopiston kurssilla. Ensimmäinen myyntierä meni nopeasti.

Helsingin yliopiston elintarviketieteiden opiskelijat saivat keväällä 2018 kurssilla tehtävän: heidän piti suunnitella tuote, joka sopii erikoisruokavaliota noudattaville. Vielä tarkemmin: piti kehitellä viljaan tai papuihin pohjautuva tuote.

Yksi ryhmä tarttui härkäpapuun. Hulvaton idea härkäpapumämmistä kuopattiin nopeasti, kun joku keksi papupohjaisen jäätelön. Sitä ei ollut Suomessa vielä kovin moni kokeillut.

”Yrittäjäasenteella lähdimme testaamaan, mitä saisimme aikaan”, Annika Ikonen ja Roosa Kukkonen kertovat.

Härkäpapujäätelöstä tuli Härtelö

Asiat etenivät vauhdilla. Huhtikuussa oli seminaari, jossa tuoteideat esiteltiin. Toukokuun puolivälissä oli Ravintolapäivä-tapahtuma, johon opiskelukaverit tekivät 35 kiloa Härtelöä. Kaikki meni kaupaksi. Perustettiin oma yritys Lipasu Oy.

Juttu jatkuu kuvan alla

Mutta miltä Härtelö maistuu? Tekijöidensä mielestä tietysti hyvältä.

Härtelö on kermaista ja täyteläistä.

”Ensin ajattelimme, että makujen pitää olla vahvoja, jottei papu maistu liikaa läpi. Mutta ei papu ollutkaan liian voimakas. Härtelö on kermaista ja täyteläistä”, Kukkonen sanoo.

Härtelön makuja ovat mokka-suklaa, lime-passion ja vadelma-rosmariini. Ja syksyllä niitä testattiin Helsinki Design Weekin ruokatapahtumassa.

”Sieltä saatu palaute pitkälti määrittää, mihin suuntaan mennään seuraavaksi”, Annika ja Roosa sanovat.

Aivan tuoreelle yritykselle kaikki lisäbuusti on tervetullutta.

Vegaaninen, gluteeniton ja soijaton jäätelöuutuus on mukana Suomalainen Menestysresepti -kilpailussa. Aivan tuoreelle yritykselle kaikki lisäbuusti on tervetullutta.

”On mielenkiintoista tavata muidenkin kiinnostavien yritysten ihmisiä. Elintarvikeala on Suomessa suht pieni, ja nyt pääsemme tutustumaan muihin tekijöihin”, Annika iloitsee.

”Toivottavasti saamme hyviä ideoita Härtelön jälleenmyyntiin ja brändäykseen.”

Juttu jatkuu kuvan alla

Valttina kotimaisuus ja yllätyksellisyys

Tulevat elintarviketieteiden maisterit uskovat, että Härtelön valtteja ovat kotimaisuus ja yllätyksellisyys. Ja tietysti se, että suomalaiset rakastavat jäätelöä ja syövät sitä paljon talvisinkin.

Untuvikot yrittäjät toivovat, että Härtelöstä tulee heille joskus kokopäivätyö. Vielä toistaiseksi kaikille seitsemälle riittää osa-aikainen yrittäjyys opintojen ohella.

Työnjako lutviutuu kiinnostuksenkohteiden ja osaamisen perusteella. Yksi innostuu tuotekehityksestä ja markkinoinnista, toinen hoitaa talousasioita ja laadunvalvontaan on oma tiiminsä.

”Yrittäjyys on tähän mennessä tuntunut aivan huipulta. Ainakin minulle tämä on juuri sitä, mistä olen haaveillut jo muutaman vuoden. Vaikka työtä on välillä riittänyt aamusta iltaan ja pitkälle yöhön, olen onnellinen, että uskalsimme lähteä yrittämään rohkeasti jotain täysin tuntematonta”, Annika sanoo.

Härtelö syntyi vähän vahingossa, se on siinä ehkä hauskinta.

Jäätelötehtaan pystyttäminen vaatii paljon investointeja ja erikoistunutta laitteistoa. Vielä ei ole tarvetta kovin suurelle tuotantokapasiteetille.

Nyt Härtelöä tehdään pääkaupunkiseudulla pienen jäätelöyrityksen tiloissa. Tilaa vuokrataan silloin, kun tarvetta on. Ensimmäiset kokeiluerät tehtiin yliopiston tiloissa.

”Härtelö syntyi vähän vahingossa, se on siinä ehkä hauskinta.”

* Suomalainen Menestysresepti 2019 -kilpailu ratkesi 11.8.2019. Voittajaksi nousi Leivon Leipomon Boltsi, mutta kaikkien kuuden finalistin tuotteet päätyivät kisan lopuksi S-ruokakauppojen valikoimaan.

  • Suomalainen menestysresepti -tv-sarjassa seurataan kuuden rohkean yrittäjän matkaa, kun he yrittävät rakentaa ideasta menestystuotetta. S-ryhmän ja Aito Median kehittämää tv-sarjaa esitetään sunnuntai-iltaisin 30.6. alkaen TV5:lla. Ohjelma on katsottavissa myös Discoveryn suoratoistopalvelu Dplayssa.

  • Finalistit: Carme Plumed-Ferrer Kuopiosta, Anssi Räntilä Tampereelta, Minna Sakki-Eerola Hyvinkäältä, Paavo Vallas Turusta, Annika Ikonen Helsingistä ja Hanna Yli-Kuha Alavudelta.

Kaikki Suomalainen Menestysresepti 2019 -kilpailun finalistit esittelyssä: