Rakastetun roiskeläpän maku on monelle niin rakas, että reseptiä ei haluta muokata

Mikropizzojen historia Suomessa alkaa neljänkymmenen vuoden takaa. Maaperä valmispizzalle oli vuonna 1981 otollinen. Sitä tuki kaksi isoa trendiä. Suomalaiset olivat tutustuneet pizzaan 1960-luvulla ja oppineet syömään italialaisperäistä herkkua aluksi ravintoloissa – seuraavalla vuosikymmenellä pizzeriat alkoivatkin hiljalleen yleistyä. Samoin tuloaan tekivät mikroaaltouunit, joita 1980-luvun lopulla alkoi löytyä jo joka kodista.

Saarioinen hoksasi tuoda markkinoille mikrossa lämmitettävän valmispizzan, joka sai heti suuren suosion. Mikropizzaa pidettiin mitä mainioimpana yhden hengen välipalana. Lapsiperheet ostivat niitä pakastimet täyteen ja tarvittaessa koululaiset osasivat lämmittää pizzan mikrossa itsekin.

Mikropizzojen historia Suomessa alkaa neljän-kymmenen vuoden takaa.

Roiskeläpän suosio on ollut suurta myös opiskelijapiireissä sekä esimerkiksi pääkaupunkiseudulla nuorison skeittiskenessä. Koska pizza on tehtaalla valmiiksi paistettu, ei sen lämmittäminen ole välttämätöntä. Roiskeläpän voi hyvin nauttia sellaisenaan skeittirampin ääressä.

Pizzoja oli aluksi tarjolla kolmella eri täytteellä: jauhelihalla, kinkulla ja sienillä. Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa on edelleen valikoimissa.

”Kuluttajat ovat jauhelihapizzaan edelleen niin tyytyväisiä, että olisi jopa riski muuttaa sitä jollakin tavoin”, Saarioisten markkinointipäällikkö Siiri Koivumäki tuumii.

Pieniä muutoksia on sentään tehty, esimerkiksi suolan käyttöä maustekastikkeessa on vähennetty. Myös pakkauskääreet ovat vaihtuneet. Varttuneemmat kuluttajat saattoivatkin alkuvuodesta huokaista nostalgiasta, kun Saarioinen myi roiskeläppää hetken aikaa alkuperäistä muistuttavassa, Italian lipun värein koristellussa pussissa.

Suurin muutos tuotannossa tapahtui vuonna 1988, mutta sitä tavallinen aterioitsija tuskin edes huomasi. Pizzatuotanto siirrettiin Sahalahdelta Valkeakoskelle.

Tänään tiistaina Valkeakoskella on siis pizzapäivä. Vielä hetki sitten linjastolla valmistui kanapizzoja, nyt vuoroon tulevat jauhelihapizzat.

Roiskeläpän tunnin kestävä matka alkaa taikinahuoneesta, jossa taikina vaivataan. Muovauskoneessa siitä kaulitaan ohutta mattoa, josta muotti leikkaa pizzan kokoisia pyöreitä pohjia.

”Taikinasta syntyy hyvin vähän hävikkiä, sillä samaa pohjaa käytetään pizzojen kaikissa makuvaihtoehdoissa”, Teppo Ohramaa kertoo.

Maustehuoneessa loihditaan jauhelihapizzojen ikioma kastike sekä muissa pizzoissa käytettävä tomaattikastike, jonka päälle lisätään myöhemmin liukuhihnan ripottelijasta vaihtelevat täytteet, kuten kana tai meetvursti. Viimeisenä päälle ropsahtaa juustovalmiste, joka saapuu Saarioisille suurina blokkeina ja raastetaan juuri ennen ripottelemista.

Täytetyt lätyt kulkevat liukuhihnalla pitkään uuniin ja sieltä saman tien jäähdyttämöön. Kun pizzat ovat jäähtyneet, ne saapuvat pakkaamoon. Kone latoo pizzat pahvilautaselle ja pakkaa kääreisiin, joihin merkitään viimeinen myyntipäivä.

Täytetyt lätyt kulkevat liukuhihnalla pitkään uuniin ja sieltä saman tien jäähdyttämöön.

”Vähintään yksi ihmissilmäpari tarkistaa joka ikisen pizzan. Lisäksi valmiit pakkaukset kulkevat läpivalaisulaitteen kautta siltä varalta, että sekaan olisi eksynyt vaikkapa vieras esine. Lopuksi pizzalaatikot punnitaan, jotta yksikään pakkaus ei lähtisi jakeluun ilman sisältöä”, Ohramaa sanoo.

Maun suhteen Saarioisilla ollaan tarkkana, ja tuotteiden laatu käydään läpi viikoittain.

Saarioinen tekee klassikkopizzoista tänä vuonna seitsemää erilaista versiota. Ylivoimaisesti suosituin on edelleen jauhelihapizza, kakkosena tulee kinkku. Alkuperäismakujen rinnalla on nykyään tarjolla kana-, tonnikala-, meetvursti- ja vegepizzat. Juhlavuoden kunniaksi kehiteltiin myös jauheliha sourcream & onion.

Vuosien varrella makuvariantteja on kehitelty ja vaihdettu. Sienipizza poistui valikoimista kauan sitten – samoin tomaatti-mozzarella-kasvispizza, joka on eri tuote kuin nykyinen vegepizza.

”Edelleenkin pyrimme kehittämään uusia makuja laajalle kohderyhmälle, mutta jauhelihan voittanutta tuskin tullaan ihan heti keksimään. Trendit vaihtuvat koko ajan. Ja kun ennen tavoiteltiin koko kansaa, nykyään tuotteita räätälöidään pienemmille ryhmille”, Teppo Ohramaa miettii.

Saarioinen sai hyvän etumatkan ennen kuin muut valmisruokatehtaat toivat markkinoille omat mikropizzansa. Nykyään kilpailu on kovaa ja kiristyy edelleen sekä elintarvikevalmistajien että Saarioisten omienkin tuotteiden kesken. Kuluttajien odotukset pitää täyttää, mutta samalla huolehtia kustannustehokkuudesta.

Samoin huomiota on kiinnitettävä moneen muuhunkin tärkeään asiaan, kuten vastuullisuuteen.

”Siihen kuuluvat muun muassa energiatehokkuus, hävikin vähentäminen, pakkausten ympäristöystävällisyys ja tuoteturvallisuus. Nämä ovat tietenkin meille työntekijöillekin merkityksellisiä asioita, sillä olemme samalla Saarioisten asiakkaita”, Ohramaa muistuttaa.

Tärkeää on myös tuotteiden kotimaisuusaste. Suomalaisia raaka-aineita pyritään hyödyntämään Saarioisten tuotteissa mahdollisuuksien mukaan.

”Pizzamarkkinoilla on tällä hetkellä stabiilia, mutta haasteena on pitää pizzojen klassikkoasema myös uusilla sukupolvilla. Emme voi jumiutua siihen, miten asiat on aina tehty”, Siiri Koivumäki sanoo.

Pakkaamossa työskentelevä elintarviketyöntekijä Henna Laatikainen on viihtynyt Saarioisilla jo 14 vuoden ajan.

”Pakkaamo on kesähelteillä unelmapaikka, sillä siellä on koko ajan viileää. Ehkä 10–12 astetta”, Laatikainen kiittelee.

Sekä Henna Laatikaisella että Teppo Ohramaalla on kummallakin lämpimiä muistoja työpaikkansa valmistamista pizzoista jo ennen siellä työskentelyä.

”Roiskeläpistä jauhelihapizza on oma suosikkini. Varsinkin varusmiespalvelukseni ajalta muistan, että niitä tuli syötyä. Hinta-laatusuhde oli kohdallaan ja välipalana pizza oli erittäin nopea vaihtoehto. Kylmiltään ne minulla menivät”, Ohramaa muistelee.

Laatikainen puolestaan muistaa kavereiden olleen kateellisia, kun hän sai ostaa Saarioisten tuotteita edullisesti myymälästä – varsinkin niitä pizzoja.

”Kaikkihan tietävät roiskeläpän!” Laatikainen sanoo.

Valmispizzan syömiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa. Jotkut – kuten Laatikainen – syövät sen sellaisenaan mitään lisäämättä. Toiset – kuten Ohramaa – pitävät sitä vain pohjana ja latovat päälle omat täytteensä: majoneesia, ekstrajuustoa, lihaa, vihanneksia tai vaikkapa sen eniten kansaa jakavan ainesosan: ananaksen.

Makuasioista ei sovi kiistellä, mutta pakkohan asiaa on kysyä saarioislaisilta.

”Kyllä ananas kuuluu pizzaan”, vakuuttavat Teppo Ohramaa, Henna Laatikainen ja Siiri Koivumäki yhdestä suusta.

Mutta vielä se tärkein: saako roiskeläppää kutsua roiskeläpäksi? Mikropizzoille annettiin kansan suussa rehvakas lempinimi jo varhain, eikä siitä varmaan koskaan päästä eroon. Aluksi nimi harmitti Saarioisilla, mutta nykyään siihen osataan suhtautua huumorilla.

”Juhlavuoden kunniaksi termi on otettu avoimesti käyttöön ja se lukee myös sourcream & onion -pizzan kääreessä”, Siiri Koivumäki kertoo.

Helsinkiläinen taiteilija Rasmus Tikkanen loi erikoispizzan pakkaukselle visuaalisen ilmeen, joka heijastelee 1980-luvun skeittimaailmaa ja graffiteja. Hän lisäsi siihen roiskeläpän lempinimen jopa kansainvälisessä muodossa.

Se kuuluu: ”Rally flaps!”