Miljoonien pullien talo – perheyritys valmistaa pullia satoihin pakastealtaisiin ja paistopisteisiin

Kuuden viikon ikäinen Leevi Ylä-Mononen on leipomon puolella ensimmäistä kertaa elämässään. Hän katselee tyynesti ympärilleen välittämättä ihmisten ja koneiden äänistä. Nehän ovat tuttuja: niitä Leevi on kuunnellut Hanna-äidin vatsassa edelliset yhdeksän kuukautta.

Kun perhe asettuu kuvattavaksi pullakärryjen väliin ja kuvaaja pyytää takana seisovia enoja heittämään jauhoja ilmaan, jauhosade varisee vauvan naamalle. Ilmekään ei värähdä.

Tässä suvussa leipuruus imetään jo äidinmaidossa.

Tänään Villähteen Leivässä valmistuu voisilmäpullia, jotka päätyvät myyntiin paistopisteisiin

S- ryhmän kauppojen Kotimaista-merkin alle. Voisilmäpulla on yksi yrityksen päätuotteista, jonka lisäksi leipomossa valmistuu muitakin tuotteita paistopisteisiin ja pakastealtaisiin. Villähteen Leipä leipoo myös hotelleihin ja ravintoloihin sekä alihankintana muiden elintarvikeyritysten käyttöön.

Tie tähän on tosin kulkenut muutaman mutkan kautta.

Perheyritys. Sitä Villähteen Leipä on ollut alusta alkaen. Ja alkuun on peräti 60 vuotta. Silloin Tuomo Hämäläisen, 71, vanhemmat päättivät ostaa Lahden Erstaan alueelta perheelleen talon, johon sattumoisin kuului leivintupa. Eräänä päivänä ovelle ilmestyi paikallinen leipuri Kaarina Holtinkoski, joka halusi vuokrata leivinhuoneen yritystoimintaansa. Niin syntyi Villähteen Leipä, joka muutamaa vuotta myöhemmin siirtyi Tuomon vanhempien Hilkka ja Olavi Hämäläisen omistukseen.

Siitä alkoi myös Tuomon ura yrittäjänä. Aamuisin hän pakkasi kaksi leipälaatikkoa pyörän tarakalle ja jätti leivät kolmeen eri kauppaan koulumatkan varrelle. Kauppakoulussa sana perheen omistamasta leipomosta levisi, ja samalla myös Tuomon bisnes: aamulla pyörässä ei kulkenutkaan enää leipää vaan lämpimiä lihapiirakoita, joita opiskelija myi koulun pihalla.

”Otin tilaukset edellisenä päivänä vastaan ja luokka sai lämpöiset lihapiirakat aamulla”, Tuomo muistelee.

Kun rinnalle löytyi vaimoksi ja yrityskumppaniksi Sirpa, pariskunta perusti oikean leipomon. Se rakennettiin konditorioineen nykyiselle paikalleen Lahden Nastolan Villähteelle. Leipomo on kestänyt 1990-luvun laman, kovan kilpailun paikallisten leipomoiden kanssa, kauppojen ketjuuntumiset ja viimeisimmäksi sen suurimman muutoksen: luopumisen tuoreleivän tuotannosta. Yritys erikoistui toimittamaan pakasteleivonnaisia sopimusleivontana muille yrityksille.

”Se oli Tuomolle kauhistus”, Sirpa kiteyttää.

"Niin kauan kuin me teemme tätä yhdessä, tätä ei kaada mikään."

Olihan se. Leipomo, joka tunnettiin nimenomaan tuoreleivästä, ilmoitti lopettavansa sen valmistuksen seitsemän vuotta sitten. Mutta leipomoalan tiukassa tuulessa se oli keino säilyttää perheyritys. Samalla perheen tyttärestä Hannasta tuli alle kolmekymppisenä toimitusjohtaja.

”Hylkäsimme oleellisimman osan siitä, mihin leipomon historia perustuu. Tulin taloon, irtisanoin ihmiset ja ilmoitin asiakkaille, että nyt loppui toimittaminen. Hävisimme kokonaan kuluttajamarkkinoilta. Kyllä siinä kävi mielessä, että miten tässä käykään”, Hanna, 35, muistelee.

Siinä kävi hyvin. Nyt toimiston ison pöydän ääressä istuvat Tuomon, Sirpan, Hannan ja Leevin lisäksi Hannan veljet Mikko ja Olli. Mikko, 45, on vastannut leipomosta ensin tuotantopäällikkönä ja nyt laatu- ja kehityspäällikkönä yli kaksikymmentä vuotta ja Olli, 26, hoitaa opintojen ohella nyt äitiyslomalla olevan Hannan tehtäviä.

Sirpa sanoo, että roolijako meni juuri kuten Hanna pikkutyttönä sen suunnittelikin.

”Hanna istui isänsä tuolille ja totesi, että ’minä otan tämän, Mikko saa tuon leipomon’.”

Perheen vahvuus näkyi, kun päätöstä erikoistumisesta pakasteleivontaan tehtiin.

”Sitä päätöstä ei tarvinnut tehdä yksin. Perhe oli siinä vierellä, kuten aina haastavissa tilanteissa. Isä on monta kertaa sanonutkin, että niin kauan kuin me teemme tätä yhdessä, tätä ei kaada mikään”, Hanna sanoo.

(Juttu jatkuu kuvien jälkeen.)

Voisilmäpullat katoavat tarjottimelta yksi toisensa jälkeen. Tässä talossa ne maistuvat edelleen, vaikka pullia pyöräytetään miljoonia kappaleita vuodessa.

Perinteisyys ja rustiikkisuus on villähteeläisille tärkeää.

”Suomalaiset tykkäävät perinteisistä ja selkeistä mauista. Villejäkin ideoita kuten mustaa hampurilaissämpylää tehdään, mutta pullat, sämpylät ja ruokaleivät ovat kuitenkin meidän ydintä”, Hanna kuvaa.

Mikko lisää, että maailman trendit ovat yleensä nopeita sekä tulemaan että menemään.

”Haluamme, että asiakas pääsee maistamaan ja testaamaan uutta tuotetta, mutta useimmiten hän palaa siihen tuttuun ja turvalliseen.”

Sellainen on voisilmäpulla. Kotimaista-merkki on perheelle tärkeä, sillä leipomon tahtotila on käyttää mahdollisimman pitkälle kotimaisia raaka-aineita.

”Meille oli tärkeää päästä tekemään kaupan omaa merkkiä. Kun yhteistyö S-ryhmän kanssa alkoi, tuli tunne, että tätä vartenhan me tätä teemme. Saimme kanavan, jonka kautta tuotteemme löytää taas kuluttajien kahvipöytään”, Hanna sanoo.

Leevi on nukahtanut äidin syliin. Se tuo Mikon mieleen oman lapsuuden.

”Sellaista urbaania legendaa olen kuullut, että nukuin vaahtosammuttimen kokoisena täällä jauhosäkkien päällä.”

”Se on totta! Etkö itse muista?” Sirpa ihmettelee.

”Teidät nostettiin sinne töiden ajaksi, ettette joudu koneiden lähelle.”

Perheyrityksen vuosiin mahtuu muistoja. Hanna viihtyi konditoriassa täyttämässä kahvikuppia kermavaahdolla. Vaippaikäinen Mikko taas kiipesi uteliaisuuttaan teräsaltaaseen, johon isä oli jo laskenut lämpimän veden taikinan kohotusta varten. Siivoojan tehtäväksi jäi ensin pelastaa poika ja sitten tyhjentää ja pestä tankki uudestaan.

Hannan ja Mikon lapset eivät jauhosäkkien tai altaiden lähelle enää pääse, sillä yritys sai vastikään laatujärjestelmähyväksynnän. Sen edellyttämät säännöt ovat tarkat. Hanna saikin leipomon miehet vaihtamaan lippikset ”naisten myssyihin” ja laittamaan vielä partasuojatkin.

Perheyrityksessä jokainen tietää toistensa vahvuudet ja heikkoudet. Mikko on se, jolle soitetaan, jos joku koneista yskii.

”Me tunnetaan toisemme ja tiedetään, että nyt se rätisee, mutta ei enää puolen tunnin kuluttua. Ja jos joku asia jää hampaankoloon, sitä kaivetaan niin kauan, että se on poissa”, Hanna kuvaa.

Mikko nyökyttelee.

”Ulkopuolisille asioita ei näytä samalla tavalla. Omassa porukassa kaikki käydään läpi. Ja kun ottaa enemmän hattuun, puretaan se töitä puurtamalla.”

"Äidille soitetaan, kun ei keksitä muita ratkaisuja"

Tuomon ja Sirpan käsissä syntyi yrityksen sielu, kuvaavat lapset. Edelleen vanhemmat saavat puuttua yrityksen asioihin.

”Sieltä tulevat ne oikeat kysymykset, jotka kyseenalaistavat, onko jokin päätös oikea. On ihan hyvä joutua vielä kymmenennen kerran sitä asiaa miettimään”, Hanna naurahtaa.

”Äiti on ulkopuolinen konsultti, jolle soitetaan, kun ei keksitä mitään muita ratkaisuja. Ja jos isä ei ole täällä, hän vähintään soittaa päivittäin meidät kaikki läpi.”

Olli on perheestä ainut, jonka opinnot ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä auki. Ehkä. Veri vetää pysyvästi perheleipomolle, mutta sitä ennen hän saattaa käydä hetken vieraallakin töissä, kuten Hannakin teki. Isosisaruksille sekin järjestely sopii.

”Mene vain kokeilemaan muualle. Sähän voit tulla sitten lomilla tänne töihin”, Hanna kuittaa.

”Ja viikonloppuisin”, Mikko lisää.