Näin Elina Hurmalainen kertoo:
”Aiemmin leivoin lähinnä juhliin, en arkisin. Kun koulut koronan vuoksi keväällä sulkeutuivat, leipominen alkoi meillä lisääntyä. 10-, 12- ja 14-vuotiaat koululaisemme söivät kotona, ja tuli tarve kokeilla erilaisia ruokia. Pian lapset myös alkoivat saada koulusta leivontaläksyjä. Ne olivat usein jotakin makeaa kuten kakkuja, muffineita ja marenkeja.
"Stressaavassa tilanteessa tuntui hyvältä saada jotakin omaa uutta opeteltavaa."
Hapanjuurileivonnasta löysin aivan oman juttuni. Olin jo pitkään haaveillut siitä, mutta elämässä ei tuntunut olevan sille saumaa. Kun näin Facebookissa serkkuni tekemän leivän, innostuin.
Etätyö ja elämän kääntyminen kotiin päin antoivat mahdollisuuden paneutua juurileivonnan prosessiin, jossa on sijaa jatkuvalle oppimiselle. Stressaavassa tilanteessa tuntui hyvältä saada jotakin omaa uutta opeteltavaa. Käsillä tekeminen rentouttaa ja rauhoittaa.
Hapanjuurileivässä minua kiehtoo sen terveellisyys sekä ajatus sukupolvien jatkumosta. Jauhoja ostamalla voin myös tukea lähituotantoa. Erityyppisten jauhojen hamstraaminen ja pienmyllyillä retkeily alkoivat myös tämän myötä. Nykyisin leivon leipää noin kerran viikossa.”
