Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Sushiburrito

Fork and knife
4 Annosta
Fork and knife
4 Annosta
Meksikolainen ja japanilainen ruokakulttuuri kohtaavat sushiburritossa.

Ainekset

4 kpl
Nori-merilevää

Sushiriisi

1 1/2 dl
Sushiriisiä
2 dl
Vettä
2 tl
Riisiviinietikkaa
1 tl
Sokeria
1/2 tl
Suolaa

Täyte

1 kpl
Porkkana
1/2 kpl
Kurkkua
1 kpl
Avokado
5 rkl
Ranskankermaa
4 tl
Wasabitahnaa

Lisäksi

Tonnikalaa, kylmäsavulohta, tofua tai kypsää broileria

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Valmista sushiriisi. Huuhdo riisiä kylmässä vedessä, kunnes vesi muuttuu kirkkaaksi. Siirrä riisi kattilaan ja lisää vesi. Keitä hiljalleen 20 minuuttia kannen alla. Älä sekoita, äläkä avaa kantta kypsymisen aikana. Sekoita riisiviinietikka, sokeri ja suola kulhossa, kunnes sokeri ja suola ovat liuenneet. Anna riisin jäähtyä kannen alla 5 minuuttia. Kaada riisi laakeaan kulhoon ja valuta etikkaseos joukkoon samalla puukauhalla leikkaavin liikkein sekoittaen.

Kuori ja höylää porkkana kurkun kanssa juustohöylällä ohuiksi, pitkiksi lastuiksi. Halkaise avokado, poista kivi ja lusikoi hedelmäliha leikkuulaudalle. Viipaloi avokado.

Sekoita ranskankermasta ja wasabitahnasta kastike. Levitä riisi kostutetuin käsin merileväarkille tasaisesti siten, että yläosa jää hieman tyhjäksi. Levitä toiseen reunaan porkkana- ja kurkkusuikaleet, avokado ja haluamasi lisäke, esim. tonnikala. Levitä päälle kastiketta. Sipaise vettä merileväarkin yläosaan ja kääri mahdollisimman tiukalle rullalle. Kääräise rulla vielä voipaperin sisään ja leikkaa rulla kahtia.

Miltä maistui?
Resepti:
Katri Schröder
Kuvat:
Laura Riihelä
Julkaistu: 23.7.2018
|
Muokattu: 15.1.2024

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

221

927

10,3 g

4,5 g

26,8 g

3,0 g

3,0 g

3,5 g

0,1 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

Nori-merilevää,

2 dl Vettä,

0,5 tl Suolaa,

4 tl Wasabitahnaa,

Tonnikalaa, kylmäsavulohta, tofua tai kypsää broileria.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli