Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Jouluun on tullut väljyyttä ja toive yhteisestä hyvästä

Teksti:
Veli-Pekka Ääri
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 26.11.2019
|
Muokattu: 2.3.2022
Suomessakaan joulu ei ole kaikissa kodeissa kulutusjuhla, muistuttaa Yhteishyvän päätoimittaja Veli-Pekka Ääri.

Yhteishyvän teemana on tällä kertaa klassinen perhejuhla, joulu. Jutuissa pohditaan juhlan monimuotoisuutta ja muuttumista vuosien saatossa.

Lehden pääkirjoituksissa aihetta on käsitelty vuosikymmenten aikana monelta kantilta.

Vuoden 1939 Yhteishyvän pääkirjoituksessa joulurauha sai sanana syvyyttä. Huolet olivat silloin erilaisia. Kyse ei ollut valinnan vaikeudesta vaan puutteesta, sillä kahvi ja sokeri olivat juuri menneet kortille. 1950-luvulla pääkirjoituksessa puolestaan muistutettiin, että vaikka ajat ovat parantuneet, velaksi ei pidä elää.

1960-luvulla joulupukki lensi vauhdikkaasti – ja ei niin vastuullisesti – helikopterilla maakuntiemme Sokos-myymälöiden joulunavajaisiin. O tempora, O mores – Oi aikoja, oi tapoja. Niin on Suomi muuttunut.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Juha Nirkko muistuttaa viisaasti, mitä sadan vuoden takainen ihminen ajattelisi, jos näkisi, millaista arkiruoka on nyt. ”Hän ajattelisi, että meillä on juhla joka päivä.”

Kuvaavaa on se, että sana joulu tulee sanasta juhla. Joulujuhla on siis tupla-juhla.

Kaikissa kodeissa ei vietetä kulutusjuhlaa

Yltäkylläisyyden aikana on syytä muistaa, että kaikissa kodeissa joulu ei ole kulutusjuhla. Suomessakin lapsiperheköyhyys on todellista. Olemme käsitelleet aihetta säännöllisesti myös Yhteishyvässä. Tästä pääset juttuun, jossa Eveliina Rauthan kertoo seitsenlapsisen perheen arjesta, jossa yksi lapsista on erityislapsi ja rahat ovat tiukassa. Raha ei korvaa rakkautta, mutta taloudellinen niukkuus koettelee.

Eveliinan tarina on konkreettinen esimerkki siitä, miksi me S-ryhmässä pidämme ruoan edullista hintaa tärkeänä asiana. Siksi S-ryhmän ruokakaupat ovat jälleen mukana myös Hyvä Joulumieli -keräyksessä, jossa hankitaan vähävaraisille lapsiperheille ruokalahjakortteja. Kannustamme myös kaikkia osuuskauppojen jäseniä ja yhteistyökumppaneitamme lahjoittamaan näihin keräyksiin.

Joulun suorittaminen henkilökohtainen tarve edellä alkaa olla menneen talven lumia. On hyvä, että tilalle on tullut kaivattua väljyyttä ja toive yhteisestä, kollektiivisesta hyvästä. Sen myötä toivomme, että rauhallinen joulu saapuisi myös niihin koteihin, joissa arki on selviytymistä.

Rauhallista joulua kaikille lukijoille,

Veli-Pekka Ääri

Päätoimittaja

Lue uusimman Yhteishyvän juttuja

Vietä väljempi joulu! Yhä useampi suomalainen poikkeaa jouluperinteistä

arrow-right

Uusperheen joulu: Lasten lahjoissa tasapuolisuus on tärkeää

arrow-right

7-lapsisessa perheessä rahat ovat tiukalla – tyttären mieluisa joululahja sai äidinkin itkemään

arrow-right

Nuori äiti: "On pelottavaa, kun elämänhallinta meinaa lähteä käsistä"

arrow-right

Lapin luonnosta ruokapöytään – poronliha sopii myös pizzoihin ja wrappeihin

arrow-right

Tumman oluen yllättävät makuparit: kokeile brownietaikinassa ja juustofonduessa

arrow-right

Kaikki 12800 euroa piti sulloa reppuun – arki rullasi ja Bonukset kertyivät

arrow-right

Ksylitolia, höyryleipää ja sampoota – tunnetko nämä uudet kaurainnovaatiot?

arrow-right

Sushia ja valkoisia koristeita – "Emme halua suorittaa joulua"

arrow-right

Ilmarannan perhe vietti joulun kylpylässä: "Parasta oli, kun kukaan aikuinen ei stressannut"

arrow-right

Suomalaiset syövät liikaa suolaa – osa tulee piilossa esimerkiksi leikkeleistä ja ketsupista

arrow-right

Samu Haber noudattaa äitinsä neuvoa: ”Elän elämää niin, että tiistaisin on hyvä fiilis”

arrow-right

Laulatko kuorossa tai vaikka suihkussa? Onneksi olkoon, sen ansiosta olet terveempi

arrow-right

"Itketti , kun taloustilanne oli karkaamassa hallinnasta" - kuhmolainen perheenäiti jäi kiinni verkko-osteluun

arrow-right

Onko talous huonossa jamassa? Asiantuntijan vinkeillä otat tilanteen oman hallintaasi

arrow-right

Ravintola Zetorissa jouluaattoa viettävät niin sinkut kuin perheetkin – "Pyttipannua menee paljon"

arrow-right

Ruokahävikistä ruoka-avuksi – "Hullua, että syömäkelpoinen ruoka päätyy biojätteeksi"

arrow-right

Suositun pikaruokaketjun perustaja ei osannut ennustaa kasvisruoan suosion nousua

arrow-right

Uusimmat