1990-luvun alussa Scharlin etsi tapaa laajentaa yritystoimintaansa. Samaan aikaan professori Hannu Salovaara tutki ryhmänsä kanssa Helsingin yliopistossa kaalin sijaan kauran fermentointia. Eli sitä, miten mikro-organismit hajottavat sokeria ja tärkkelystä ja vapauttavat maitohappoa.
Prosessissa ruokaan tulee vitamiinien esiasteita, hyödyllisiä entsyymejä ja probiootteja. Kauralesepohja sisältää runsaasti myös beetaglukaania, joka laskee kolesterolia.
Elintarvikeyhtiöt torppasivat idean kauran fermentoinnista.
Suuret elintarvikeyhtiöt yksi toisensa jälkeen torppasivat Salovaaran idean kauran fermentoinnista. Kukaan ei ollut vielä kehittänyt elintarviketta hapatetusta kaurasta. Suuryrityksissä uskottiin, että elintarvikkeen kehittäminen idean pohjalta veisi liikaa aikaa, vaivaa ja rahaa. 1990-luvulla ei vielä osattu ennakoida, kiinnostaisivatko kauratuotteet kuluttajia.
Jos isoilla yrityksillä ei ollut tuotteistamiseen rahkeita, pienellä niitä olisi vielä vähemmän. Hannu Salovaara ei aluksi ottanut todesta pientä maatalousyrittäjää, joka väsymättä pommitti häntä puhelimitse.
”Päätin, että en luovuta. Niin kauan soitan hänelle, että saan tietää menetelmästä. Lopulta hän varmaankin ajatteli, että en jätä häntä rauhaan, ellei hän kutsu minua Helsinkiin. Kun sitten juttelimme, hän vakuuttui siitä, että olen tosissani. Hän toi paperit pöytään ja sanoi, että no, tehdään tästä sitten Tekes-projekti”, Scharlin hymyilee.
"Minulle naurettiin, että ihan itse saat taistelusi taistella."
Vaikka tuotteen kehityksessä olivat mukana Helsingin yliopiston lisäksi Kuopion ja Turun yliopistot, Scharlin sai huomata olevansa kehittämisen kanssa aika yksin.
”Kysyin bakteerivalmistajalta kaurapohjaiseen tuotteeseen soveltuvista bakteereista, mutta minulle naurettiin, että ihan itse saat taistelusi taistella. Me teemme töitä maitotuotteiden kanssa; jogurtilla ja piimällä on omat bakteerikantansa. Jos olet ensimmäinen maailmassa, joka yrittää yhdistää kauraa ja maitobappobakteereja, niin mitä me siihen voisimme sanoa?"
