Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Tunnetko ananaskirsikan?

Teksti:
Katri Schröder
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 27.10.2014
|
Muokattu: 15.1.2024
Ananaskirsikat sopivat hyvin sellaisenaan syötäviksi, mutta myös jälkiruokien ja hillojen raaka-aineeksi.

Etelä-Amerikasta Perusta kotoisin olevaa ananaskirsikkaa kutsutaan myös karviaiskoisoksi, kapinkarviaiseksi tai inkamarjaksi. Sillä ei ole kuitenkaan mitään yhteistä ananaksen, kirsikan tai karviaisen kanssa, vaan sen sukulaisia ovat esimerkiksi tomaatti ja peruna. Ananaskirsikka on trooppisiin koisokasveihin kuuluvan samannimisen lyhtykoisolajin marjahedelmä.

Ananaskirsikan käsittely ja käyttö

Ananaskirsikka muistuttaa kirsikkaa ja kirsikkatomaattia niin muodoltaan kuin kooltaankin. Pienet, pyöreät hedelmät ovat syötäväksi kelpaamattomien, vaaleanruskeiden paperinohuiden lehtien suojissa. Hedelmät ovat makeita ja oranssin värisiä, ja ne painavat vain noin 5 grammaa. Kypsien ananaskirsikoiden maku on raikas, happaman kirpeä ja hieman ananakseen vivahtava.

Kypsien ananaskirsikoiden maku on raikas, happaman kirpeä ja hieman ananakseen vivahtava.

Poista verholehdet ja huuhtele hedelmät ennen nauttimista. Hedelmät voi syödä sellaisenaan tai niistä voi keittää hilloa. Runsaan pektiinipitoisuuden vuoksi niistä voi valmistaa myös marmeladia tai hyytelöä.

Ananaskirsikat sopivat myös erilaisiin jälkiruokiin, hedelmäsalaatteihin tai ruokaisiin salaatteihin. Voit myös käyttää hedelmiä koristeena vaikkapa kakkuihin tai juomiin taivuttamalla koristeelliset lehdet auki.

Ananaskirsikan ravinto-arvo

Ananaskirsikka sisältää runsaasti A- ja C-vitamiinia sekä kalsiumia. Energiaa hedelmässä on noin 50 kcal/ 100 g.

Näin säilytät

Ananaskirsikat säilyvät parhaiten viileässä, 12–16 asteen lämpötilassa.

Katso ananaskirsikkareseptit