Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ravitsemustieteilijä Henna Vepsäläinen mainitsee esimerkkinä yksittäisen ravintoaineen korostamisesta proteiinibuumin. ”Moni alkoi kytätä proteiinin määriä, vaikka esimerkiksi urheilijoilla ongelma on pikemminkin liian vähäinen hiilihydraattien saanti.”

Ravitsemustieteilijää kismittää somen ruokahuuhaa: "Yksittäisten ruoka-aineiden ihannointi tai haukkuminen on turhaa"

Teksti:
Kirsi Hemanus
Kuvat:
Ninna Lindström
Julkaistu: 25.11.2020
|
Muokattu: 23.3.2021
Henna Vepsäläinen kritisoi sosiaalisen median itseoppineita ravitsemusguruja, jotka nostavat tai lyttäävät yksittäisiä ruoka-aineita kokonaisuuden kustannuksella. ”Mustavalkoinen ajattelu ei kuulu ravitsemustieteeseen.”

Me syömme ruokaa ja ruokien yhdistelmiä, emme ravintoaineita, muistuttaa tutkijatohtori Henna Vepsäläinen.

Ravitsemusalan ammattilaisena hän kertoo opetelleensa aiempaa rennompaa suhtautumista ruokaan. Yksittäisten ruokien tai ravintoaineiden näkeminen terveyden pelastajana tai turmiona on hänen mukaansa turhaa. Tärkeämpää olisi ajatella kokonaisuutta.

Vepsäläisen mukaan erityisesti somessa ravitsemukseen liittyvät väärät käsitykset saavat paljon tilaa. Tätä itseoppineiden ravitsemusgurujen levittämää ruokahuuhaata Vepsäläinen ruotii Aivosumutorvi-blogissa yhdessä kollegansa, väitöskirjatutkija Essi Skaffarin kanssa. Molemmat työskentelevät Helsingin yliopiston elintarvike- ja ravitsemustieteiden osastolla.

Alun perin Henna Vepsäläinen kiinnostui ravitsemustieteestä valmistuttuaan jo diplomi-insinööriksi ja huomattuaan, että omat elintavat olivat repsahtaneet.

”Siihen aikaan väiteltiin paljon karppauksesta, ja halusin selvittää, mistä siinä on kyse”, Vepsäläinen kertoo.

Hän aloitti ravitsemustieteen opinnot, ja sille tielle hän jäi. Vuonna 2018 valmistui väitöstutkimus lapsuuden ympäristön yhteydestä ruokavalioon.

Eniten tieteenalassa kiehtoo se, että vaikka ihminen on rationaalinen olento, tieto yksin ei ohjaa käyttäytymistämme ruoka- ja terveysasioissa. Siksi valistaminen ei aina ole tehokkain keino vaikuttaa ravitsemukseen.

Henna Vepsäläinen on ollut mukana kehittämässä S-ryhmän Omat ostot -palvelun uutta ravintolaskuria. Laskuri kertoo värikoodein ravintoaineiden suhteellisen osuuden ruokaostoksissa. Hennan mielestä laskuri on hieno juttu, jolla on mahdollisuudet hyvään vaikuttamiseen.

1. Kokonaisuus ratkaisee ruokavaliossa.

”Ruokavalion ei tarvitse olla täydellisen terveellinen. Yksittäisten ruoka- ja ravintoaineiden ihannointi tai haukkuminen on turhaa. Sitä tehdään paljon, ja näen siihen kaksi syytä.

Media on hyvin kiinnostunut ravitsemustutkimuksesta, ja yksittäisiä tutkimustuloksia uutisoidaan ikään kuin totuus olisi nyt löytynyt ja vanha joutaisi romukoppaan.

Toinen syy on biohakkeroinnin eli itsensä mittaamisen yleistyminen. On paljon ihmisiä, jotka haluavat mitata tarkkaan elintapojaan ja ruokavaliotaan. Kun aina ei ole ymmärrystä mittauksen tarkkuudesta ja virhelähteistä, voidaan tuloksia helposti tulkita väärin. Tapahtuu ylilyöntejä, ja huomio kiinnittyy liiaksi yksittäisiin ravintoaineisiin.

”Ruokavalion ei tarvitse olla täydellisen terveellinen.”

Nostamalla yksittäisiä asioita huomio ohjataan pois kokonaisuudesta. Näin annetaan ymmärtää, että vaikkapa yksittäisiä ravintolisiä käyttämällä ihminen on turvassa sairauksilta. Tätä tekevät usein tahattomasti yksityishenkilöt, joilla ei ole sellaista ravitsemustieteen osaamista,että he osaisivat arvioida väitteiden todenperäisyyttä. Tätä tekevät myös jotkut ravintolisäkauppiaat ja -markkinoijat. Vaikka valheellinen mainonta on Suomessa laitonta, se rehottaa somessa, eikä kaikkia väitteitä pystytä kumoamaan.

Suomalaisilla ravitsemus on yleensä niin hyvä, että aikuiset eivät tarvitse muuta lisää kuin D-vitamiinia, jos he eivät syö säännöllisesti D-vitaminoituja tuotteita ja kalaa. Ehkä ihmiset ajattelevat, että kun syön pillerin, panostan itseeni.”

2. Tieteenlukutaidolla huuhaata vastaan.

”Ravitsemustiede on monimutkainen tieteenala, eikä kaikissa asioissa ehkä koskaan päästä absoluuttiseen totuuteen. Näyttöä ravitsemuksen ja terveyden välisistä yhteyksistä rakentuu pienistä tutkimustulosten palasista pikkuhiljaa.

Monet korkeasti koulutetut, hyvin englantia osaavat ihmiset saattavat lukea yksittäisiä tutkimuksia. He saattavat ajatella, että minähän hallitsen tämän, vaikka tieteenalakohtainen tausta ja osaaminen puuttuu. Tutkimustulosten luotettavuutta ei usein osata arvioida. Tuloksena voi olla johtopäätöksiä, jotka eivät pidä paikkaansa. Tällaisesta syntyy tahattomasti niin sanottua ruokahuuhaata.

Mustavalkoinen ajattelu ei kuulu ravitsemustieteeseen. Silti somen itseoppineet ravitsemusgurut kuvittelevat tietävänsä kaiken, ja heillä on aina vastaus valmiina. Tieteen lukutaitoa pitäisi edistää, mutta miten?

Ravitsemustutkimuksessa pitää hyväksyä, että maailma ei ole valmis. Esimerkiksi ultraprosessoidut elintarvikkeet on todettu joissain tutkimuksissa terveydelle haitallisiksi. Tutkijatkaan eivät kuitenkaan tiedä, johtuuko se prosessoinnista vai elintarvikkeiden ravintosisällöstä. Se on hyvä myöntää. Ehkä kymmenen vuoden kuluttua tiedämme paljon enemmän.”

3. Laihduttelu pitäisi lopettaa.

”Painonhallinta on hyvä asia, samoin elintapojen kohentaminen, mutta dieettilaihduttaminen kuureilla on älytöntä. Erään väitöstutkimuksen mukaan jatkuva laihduttaminen johti lihomiseen. Varsinkin naisille on kulttuurissamme iskostettu mieleen, että aina pitäisi laihduttaa.

Somessa on runsaasti pikadieettejä verkkokursseina, ja kurssien myyjien etuhan on se, että laihduttaminen ei onnistu. Kuureilla ei edes pyritä pysyvään muutokseen, vaan kilot tulevat sen jälkeen takaisin. Tällainen laihduttelu pitäisi unohtaa siksikin, että jatkuva epäonnistumisen tunne ei tee kenellekään hyvää.

Usein laihduttamisen tavoitteet ovat ulkonäössä ja painossa. Timmin ulkonäön tai tietyn painolukeman sijaan tavoitteena voisi olla terve ruokasuhde, hyvinvointi ja se, että osaisi nauttia elämästä, ruoasta ja liikunnasta.

”Jos aikuinen kutsuu salaattia pupunruoaksi, on se lapselle tietynlainen signaali.”

On tärkeää, miten ruoasta puhutaan perheen kesken. Ruokapuheellamme leimaamme ruoka-aineita huomaamattamme. Jos aikuinen kutsuu salaattia pupunruoaksi, on se lapselle tietynlainen signaali. Tai saatamme ajatella, että tietty ruoka pitää ansaita. Pullaa tai suklaata ei saa syödä, jos ei ole ensin vaikkapa harrastanut liikuntaa.

Voi kysyä, onko ruokia pakko lokeroida. Jos esimerkiksi syö suurimmaksi osaksi kasvisvoittoisesti, eikö se riitä? Voiko silti syödä mummon luona karjalanpaistia, vai pitääkö siitä kieltäytyä? Vahva vakaumus esimerkiksi veganismiin voi rajoittaa ruokavaliota huomattavasti, ja jokaisella on siihen oikeus. Mutta kaikkien ei ole pakko olla yhtä ehdottomia. Voi operoida joustavammin, jolloin saa myös vaihtelua.”

Ravitsemustieteilijä Henna Vepsäläinen on ollut mukana kehittämässä S-ryhmän Omat ostot -palvelun ravintolaskuria.

Näin syön

  • Jääkaapissani on aina parmesaania. Se säilyy – tai säilyisi, jos sitä ei syötäisi – pitkiäkin aikoja ja tuo yksinkertaisempaankin annokseen ripauksen luksusta.

  • Kasvatan itse viinirypäleitä, joista on tänä syksynä valmistumassa ensimmäinen erä viiniä. Jännittää kovin, muistuttaako lopputulema edes etäisesti esikuviaan!

  • 80-vuotiaana haluan syödä samoin kuin nytkin. Tavallisia arkiruokia ja lempiruokia, uusia ruoka-aineita ja ruokalajeja, hyvässä seurassa ja kiinnostavissa ravintoloissa.

Lue myös