Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Varhaiskaalin aika – ihanimmat kaaliruoat, joita kannattaa tehdä kesällä

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Elvi Rista
Julkaistu: 12.6.2023
|
Muokattu: 28.2.2024
Kaali on edullista, terveellistä ja kotimaista. Kesän odotetuimpiin herkkuihin kuuluu monella varhaiskaali, joka kuuluu keräkaaleihin. Parhaimmillaan varhaiskaali on tuoreena tai nopeasti paistettuna. Sitä voi kuitenkin hyödyntää hyvin monipuolisesti syys- ja talvikaalin tapaan.

Grillattu kaali

Pistä kaali lohkoiksi tai leikkaa reilun sentin paksuisiksi kiekoiksi. Öljyä kaalin palat kevyesti ja grillaa niitä 10 minuuttia, kerran pari kääntäen.

Grillatun kaalin kanssa maistuu sekä raikas yrttinen, chilistä sekä sitruunasta makua saava kastike että täyteläinen maapähkinäkastike.

Kesäinen kaalikeitto ja uunipaistos

Kaali maistuu Suomen kesän viileinä päivinä, kun sen tarjoaa tomaattisena keittona tai uunissa paistettuina lohkoina.

Keittoon haetaan makua portugalilaisesta keittiöstä ja kaaliin yhdistetään mausteista chorizomakkaraa, chiliä ja savupaprikaa.

Uunivuokaan kaalilohkot laitetaan tomaattikastikkeen kanssa, jossa maistuu meirami ja joka paiston aikana karamellisoituu ja paksuuntuu ihanasti.

Monikäyttöinen kaaliraaste

Tuoreesta kaalista raastettu tai ohueksi leikattu suikale on hurjan monikäyttöinen raaka-aine. Pannulla paistettuna ja kevyesti maustettuna kaalisilppu on täydellinen lisuke!

Sen lisäksi se tuo rapeutta salaatteihin, sitä voi käyttää lettu- ja vohvelitaikinoissa tai sen voi paistaa pannulla jauhelihan tai vaikka kaurajauhiksen kanssa.

Lue lisää