Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Näin hyödyt siitä, että kaupalla on tietoja sinusta

Teksti:
Leena Raivio ja toimitus
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 23.3.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Aiemmin tieto asiakkaan tarpeista oli kauppiaan korvien välissä. Nyt homman hoitaa hyödynnetty asiakastieto. Osuuskaupassa ostotietojen perusteella maksetaan paitsi Bonusta, kehitään valikoimaa, suunnitellaan uusia palveluja ja tehdään viestinnästä osuvaa

Kun liittyy osuuskaupan asiakasomistajaksi, saa S-Etukortin, jolla pääsee esimerkiksi Bonuksen kerryttämisen alkuun.

Kortin käytöstä kertyy tietoa S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin. Osuuskaupalla on lainmukainen velvollisuus pitää jäsenistään jäsenluetteloa. Tietojen keräämisestä on muutenkin turha olla huolissaan, koska myös asiakas hyötyy siitä, että kauppa tuntee asiakkaansa.

Uusi laki parantaa tietosuojaa

EU:ssa tulee keväällä 2018 voimaan uusi tietosuoja-asetus, joka velvoittaa yrityksiä kertomaan asiakkailleen heidän henkilötietojensa käsittelystä aiempaa tarkemmin.

Asiakkaalla on oikeus tietää, mihin tarkoituksiin ja miksi hänestä kerätään tietoja. Uuden lain mukaan tietoja voidaan kerätä vain etukäteen nimettyihin käyttötarkoituksiin. Asiakkaalla on aina oikeus kieltää suoramarkkinointi, puhelinmarkkinointi ja markkinatutkimukset. Hänellä on myös oikeus tarkastaa omat tietonsa.

Näin tietoa kerätään

S-Etukorttia käyttävästä asiakkaasta tallennetaan henkilön yhteystietojen lisäksi ostotiedot ja esimerkiksi uutiskirjeiden tilaukset.

S-ryhmän verkkosivuilla kuten vaikkapa prisma.fi:ssä, yhteishyvä.fi:ssä tai S-kanava.fi:ssä tallennetaan palvelun käyttöön liittyvää tietoa kuten verkkopalveluissa yleensä. Tätä asiakas voi hallita oman nettiselaimensa asetuksilla.

Ruokakaupan valikoima suunnitellaan asiakkaiden ostotietojen mukaan.

Asiakastietoja käsitellään automaattisesti erilaisissa tietojärjestelmissä. S-ryhmän työntekijä käsittelee yksittäisen ihmisen tietoja ainoastaan henkilökohtaisessa asiakaspalvelutilanteessa kuten asiakkaan soittaessa asiakasomistajapalveluun.

Jokainen henkilötietoja työssään käsittelevä S-ryhmän työntekijä on koulutettu ja hänellä on henkilökohtaiset käyttäjätunnukset, jolloin toimintaa voidaan valvoa.

S-ryhmän asiakasrekisteristä ei luovuteta asiakastietoja yhteistyökumppaneille. Esimerkiksi Bonusta myöntävien yhteistyökumppanien mainontaa lähetetään S-ryhmän käyttämän sopimuspainotalon kautta, jolloin yhteistyökumppani ei tiedä, kenelle mainokset lähtevät.

Kauppa kohdentaa valikoimaa

Jotta asiakasomistaja saisi täyden hyödyn osuuskaupan jäsenyydestään, S-ryhmän on tunnettava asiakkaansa, samoin kuin ennen vanhaan kauppias tunsi.

S-Etukortin käyttäjiä on yhteensä 3,7 miljoonaa. S-Etukortilla tehtävistä ostoksista kerätään tarkkaa ostotietoa, jotta pystytään kehittämään esimerkiksi ruokakauppojen valikoimaa mahdollisimman hyvin kunkin kaupan asiakaskunnan tarpeita vastaavaksi. Tampereen Lielahden Prismassa valikoima on erilainen kuin Helsingin Bulevardin S-marketissa.

Ketään ei S-ryhmässä kiinnosta, ostaako asiakasomistaja sisäfileetä vai lenkkimakkaraa, vaan kuinka paljon ja minkälaisia lihatuotteita hänen käyttämässään lähikaupassa ylipäätään ostetaan.

Asiakas lopulta hyötyy siitä, että kaupalla on tietoja hänestä.

Asiakkaan S-Etukortin jättämä ostotieto hyödyttää siis ennen muuta asiakasta itseään. Tämän tiedon avulla asiakasomistajille pystytään tuottamaan mahdollisimman hyvin tarpeita vastaavat ruokakaupan palvelut ja valikoimat.

Saman ostotiedon perusteella S-ryhmässä kehitetään koko ajan uusia palveluja, jotka ovat tulevaisuudessa yhä räätälöidympiä ja kekseliäämpiä. Ehkä tulevaisuutta on, että asiakkaan aikaisempaan ostokäyttäytymiseen perustuva älykäs ostoslista pompahtaa älypuhelimen näytölle, kun hän astuu ruokakauppaan sisään tai kirjautuu ruoan verkkokauppaan.

Ja kuka tietää, ehkä jonain päivänä tyhjä jääkaappi saattaa täyttyä itsestään.

Näin tarkastat tietosi ja teet valintoja:

  1. Mene osoitteeseen s-kanava.fi (kirjaudu oikeassa yläkulmassa) – Omat tiedot – tarkasta rekisteritietosi (ja tee omat henkilökohtaiset valintasi).
  2. Klikkaa Omat tiedot -osiosta kohtaa Asiakastiedot ja Taloutesi tiedot – anna S-ryhmälle ja yhteistyökumppaneille lupa lähettää uutis- ja kampanjaviestejä puhelimeesi ja/tai sähköpostiisi. Näin saat tiedon ajankohtaisista eduista ja parhaista vinkeistä arkeen ja juhlaan. Täällä voit myös valinnoillasi rajoittaa viestintää.
  3. Klikkaa Viestintä-osioon ja tilaa sinua kiinnostavat uutiskirjeet sähköpostiisi.

Vihreä kortti on sinulle suunniteltu

Seuraa kuvitteellisen Eskolan perheen matkaa S-ryhmän asiakaspoluilla ja näet, millaista hyötyä S-Etukortin käyttämisestä voi olla.

Bonukset kertyvät

Kun Eskolat ostavat Prismasta ruokaostosten yhteydessä vaippoja Viivi-vauvalle ja käyttävät S-Etukorttia, tieto tallentuu asiakasrekisteriin. Ostokset kirjataan bonusostoksiksi, jotka huomioidaan Bonusten maksamisessa. Pikkuinen Viivikin osallistuu siis Bonusten keräämiseen!

Maailman helpoin mobiilitankkaus

Eskoloiden Henkka-vaari on aina ollut edelläkävijä ja ottanut ensimmäisten joukossa käyttöönsä ABC-mobiilitankkauksen ja syöttänyt siihen maksukortiksi oman S-Etukortti Visansa. Tankkauksen maksaminen hoituu siis sovelluksella, kun hän kurvaa ABC:n pihaan. Tiedot ovat jo asiakasrekisterissä.

Mobiilitankkaus on helppoa ja nopeaa: vaarin ei tarvitse jonottaa maksuautomaatilla, ei kaivella maksukorttia povitaskusta eikä muistella tunnuslukuja. Hän valitsee mittarin istuessaan lämpimässä autossa ja nousee ulos vain tankkauksen ajaksi. Sovelluksen kautta bensalaskuja ja -kulutusta on myös helppo seurata.

Tutustu omiin ostoihin

Perheen äiti Sirpa on vähän huolissaan, syövätkö Eskolat tarpeeksi kasviksia. Sirpa menee Omalle S-kanavalle uuteen Omat ostot -osioon. Omat ostot -näkymien avulla Sirpa voi tutustua tarkemmin, miten ostokset jakautuvat eri tuoteryhmiin eli kuinka paljon Eskolat ostavat esimerkiksi kasviksia, makeisia tai vaatteita.

Tavoitteena on, että uusi Omat ostot -osio tuodaan asiakasomistajien käyttöön toukokuun 2018 aikana. Jatkossa palvelua kehitetään niin, että siellä voi saada lisätietoa esimerkiksi tuotteen alkuperästä tai asettaa omia tavoitteita ostoksiin liittyen, joiden onnistumista voi sitten seurata.

Sähköiset takuukuitit säilyvät tallessa

Perheen isä Jussi ottaa käyttöön takuukuittipalvelun ja sähköisen kassakuittipalvelun ennen kuin ostaa Jere-pojalle uuden kännykän. Vaikka kännykkä hajoaisi ennen takuuajan loppumista, kuittia ei tarvitse penkoa piirongin laatikosta, sillä se on varmassa tallessa sekä S-mobiilisovelluksessa että Omalla S-Kanavalla.

Takuukuitit säilyvät palvelussa pysyvästi, ellei niitä itse poista. Sähköinen kassakuittikin säilyy palvelussa kaksi vuotta.

Mainoksia sinulle sopivista tuotteista

Asiakastietojen perusteella Eskoloille kohdistetaan suoramarkkinointia. Koska ostotietojen perusteella tiedetään, että Eskolan perheeseen kuuluu myös vauva, he voivat saada mainoksia Prisma-ketjun valikoimiin tulleista uusista vauvanvaipoista tai lastenruoista.

Kun perheen vanhemmat saavat vapaan illan, he suuntaavat ravintolaillalliselle S-ryhmän ravintolaan. Kun asiakastietoihin tallentuu ravintolan nimi ja laskun loppusumma, saavat he jatkossa sähköpostiinsa vinkkejä kiinnostavista ravintolaeduista.

Jos taas Jussi-isä etsii kevään korvalla uutta polkupyörää ja tutkailee vaihtoehtoja Prisman verkkokaupassa, hänelle lähetetyssä uutiskirjeessä on suurella todennäköisyydellä hyödyllistä tietoa pyörän ostamisesta ja kyytipoikana videot, joissa näytetään, kuinka pyörä kootaan ja huolletaan. Yhteishyvän videolla kerrotaan, kuinka pyörä säädetään oikein.

Tiesitkö?

  • 82% luottaa täysin tai melko hyvin siihen, että S-ryhmä käsittelee asiakastietoja huolellisesti ja lain sallimissa rajoissa.
  • 73% tietää, että jokaisella on oikeus tarkastaa itsestään asiakasrekisteriin tallennetut tiedot.
  • 62% pitää täysin tai melko hyvin etujensa mukaisena sitä, että asiakastietoja käytetään palvelujen parantamiseen.

Luvut perustuvat lokakuussa 2017 tehtyyn S-ryhmän digitaalisten palvelujen käyttöä ja tietosuojaa koskevaan tutkimukseen. Verkkokyselyyn saatiin 3567 vastausta.

Lisää aiheesta