Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Tunnetko erilaiset juurekset?

Teksti:
Helena Saine-Laitinen
Kuvat:
Heli Blåfield
Julkaistu: 22.10.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Hintansa puolesta kotimaisia juureksia voi käyttää huoletta tuhlaillen arjen ruokiin, mutta hienojen aromiensa vuoksi selleri, porkkana, punajuuri, retiisi, lanttu ja bataatti jalostuvat myös gurmeeksi.

Juurekset, kuten punajuuri, porkkana ja lanttu, kuuluvat kiinteästi kaikkien tuntemiin perinneruokiin, mutta nykyisin niitä käytetään myös huippuravintoloiden tähtiraaka-aineina. Luovissa käsissä niistä syntyy mitä tahansa savustetusta selleripyreestä palsternakkamousseen.

Juuresten ja muiden kasvisten hyviä vaikutuksia ei voi kiistää. Ne monipuolistavat ja keventävät aterioita – vieläpä edullisesti. Keho kiittää saamistaan vitamiineista, kivennäisaineista ja kuidusta ja suu herkullisesta mausta.

Juureksia syödään useimmiten kypsennettyinä, sillä silloin ne sulavat helposti. Terveysvaikutukset ovat kuitenkin tehokkaimmillaan kypsentämättöminä. Siksi kotimaisista juureksista tehdyt raasteet, smoothiet ja raakamehut ovat suositumpia kuin koskaan.

Juureksia syödään useimmiten kypsennettyinä, sillä silloin ne sulavat helposti.

Herkullisimmillaan juurekset ovat tuoreina, mutta oikein varastoituna ne säilyvät pitkään. Juurekset pysyvät hyvinä pimeässä ja viileässä, noin 2–6 asteessa. Vain bataatti on arka kylmälle ja pilaantuu nopeasti alle 10 asteen lämpötilassa. Jos juureksen pinnalla on hometta, sitä ei kannata syödä. Paperipussi on muovia parempi kääre kaikille juureksille, erityisesti lantulle.

Valitse juureslaarista napakat yksilöt.

Bataatti

Muhkea bataatti on kotoisin Etelä­Amerikasta. Tämä sweet potato on makea ja tärkkelyspitoinen mukula. Sitä käytetään perunan tapaan keitettynä, uunissa kypsennettynä, muhennoksena tai sosekeitossa. Grillatut bataattikiekot ovat mainio liharuokien lisäke. Mausta bataatti sitrus mehulla tai ­kuori raasteella.

Selleri

Mukulasellerin kuoren rosoisuus on peräisin sivujuurien ja lehtien jättämistä arvista. Valkoinen malto tummuu helposti, mutta tummuminen ei vaikuta makuun. Selleri on liemien, vuokien ja muhennosten maustaja. Kasvissyöjän herkkupihvi syntyy keitetystä viipaleesta, joka leivitetään korppujauhoilla ja paistetaan.

Retiisi

Mehevän ja kirpeän retiisin väri ja muoto vaihtelevat. Kirpeät retiisit ovat parhaimmillaan dippilautasella, salaateissa ja ruokien koristeena. Niistä voi pikamarinoida etikkaliemessä mummon kurkkujen tapaisen lisäkkeen. Ranskalaisittain retiisit nautitaan voinokareen ja suolahiutaleiden kanssa

Porkkana

Porkkana on suomalaisten suosikki juures. Se on hyvä A-vitamiinin esiasteen sekä B- ja C-vitamiinin lähde. Porkkanaa käytetään lihapatoihin ja kastikkeisiin, laatikoihin sekä gratiineihin. Raastettuna se sopii salaatteihin, sämpylä- tai ohukaistaikinaan sekä kakkuihin. Spiraalileikkurilla siitä saa raakaravintoa suosiville kasvisspagettia.

Lanttu

Lanttu saa kirpeän arominsa sinappiöljystä. Sen paksu kuori kätkee alleen C-vitamiinia ja A-vitamiinin esiastetta. Kellanoranssia maltoa käytetään lihakeitossa, raakaraasteessa ja joulupöydän laatikossa. Lanttu antaa makua lihapatoihin, juures pihveihin tai uunijuuresten joukkoon.

Punajuuri

Etikkaliemeen säilötyt punajuuret ovat perinteinen lisäke, mutta punajuuri sopii myös muuhun ruoanvalmistukseen. Kokonaiset punajuuret keitetään kuorimatta ja juuri paikallaan, jotta väriaineet eivät liukene keitinveteen. Punajuuri kuuluu rosolliin, borssikeittoon, raastepihveihin sekä sinihomejuustolla maustettuun uuni vuokaan.

Palsternakka

Porkkanan muotoinen palsternakka on väriltään kellanvalkoinen. Sen makea, hienostunut aromi on peräisin aromaattisista öljyistä. Palsternakka antaa makua liemissä, kastikkeissa ja padoissa ja täydentää mainiosti juures soseen tai paahtojuuresten makukimaraa. Lastuiksi leikatusta palsternakasta syntyy friteeraamalla sipsejä.

Kokkaa juureksista