Kotivaralla tarkoitetaan selviytymispakettia, joka riittää koko perheen tarpeisiin vähintään 72 tunniksi. Se sisältää ruokaa, juomaa ja muita välttämättömyystarvikkeita.
Kotivara ei ole mikään erillinen laatikko kellarin uumenissa, joka haetaan esille, kun tilanne on päällä, vaan siihen kuuluu ihan tavallisia, perheen suosimien ruokien hyvin säilyviä raaka-aineita. Niitä käytetään ja kierrätetään normiarjessakin, mutta tilalle hankitaan aina uutta, jolloin varasto pysyy tuoreena.
Panosta hyvin säilyviin tuotteisiin
Hyviä tuotteita ovat huoneenlämmössä säilyvät suurimot ja hiutaleet, myslit ja murot, perunasoseainekset, pastat, nuudelit ja riisit, erilaiset säilykkeet, näkkileivät, korput ja välipalapatukat sekä pähkinät ja kuivatut hedelmät.
Kotivaraan kannattaa valita sellaisia aineksia, jotka muulloinkin maistuvat – purkkihernekeittoa ja säilykelihapullia, erilaisia kastike-, pata- ja keittoaineksia sekä hyvä valikoima säilykekasviksia, -kaloja ja -lihoja. Myös muutama keksipaketti ja karkki- tai sipsipussi voi piristää mieltä poikkeustilanteessa.
Jos kotivaraan pitää turvautua sähkökatkoksen aikaan, ruokaa voi valmistaa retkikeittimellä tai pihalla grillissä. Kun sähköt ovat poikki, ei jääkaappi tai pakastin pysy kylmänä. Vältä silloin kylmälaitteiden turhaa avaamista ja käytä ensimmäisenä jääkaapin tuoretuotteet. Pakasteiden sulaminen nolla-asteiseksi voi kestää jopa useita vuorokausia.