Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Poikkeusoloissa suomalaisen ruoan arvostus on noussut. Emäntä Salla Kallio uskoo, että kotimainen ruoka pitää pintansa: ”Onhan se niin puhdasta”.

Maitotilalla arki rullaa, vaikka ympärillä kuohuu - ”Lehmät eivät murehdi maailmaa”

Teksti:
Riina-Maria Metso
Kuvat:
Timo Heikkala
Julkaistu: 7.4.2020
|
Muokattu: 8.1.2024
Kallion-tilan emäntä Salla Kallio toivoo, että suomalaisen maatalouden arvostus kantaa myös koronan jälkeen.

Kuka hoitaa lehmät, jos me molemmat sairastumme?

Se oli Salla Kallion, 31, ensimmäinen ajatus, kun koronasta alettiin puhua ensimmäisiä kertoja. Varotoimeksi ylivieskalaiset Kalliot eristäytyivätkin kahden veljeksen omistamalle tilalle jo ennen kuin moni muu suomalainen ryhtyi toimiin.

110 lypsylehmän hoitaminen ei onnistuisi keneltä tahansa sijaiselta poikkeusoloissakaan. Siksi Kallion perheessä tehdään nyt yhä useammin ”läpsystä vaihto”, kun Salla ja Vellu jakavat navettatyöt ja lastenhoitovuorot keskenään.

"Nyt on oikeasti se hetki, kun kukaan ei saisi sairastua."

Vaikka lapset saisivat olla edelleen päivähoidossa, Kalliot eivät halua ottaa riskiä. Isovanhempiakaan ei nyt voisi hyödyntää tukiverkostona, jos lapsi sairastuisi vaikka flunssaan.

”Nyt on oikeasti se hetki, kun kukaan ei saisi sairastua. Emme me eivätkä maito- ja rehukuljettajat tai maatalouskaupan työntekijät. Tähän työhön liittyy koko elintarvikeketju”, Salla Kallio huomauttaa.

Hän itse poistuu tilalta vain kauppaostoksille, ja niillekin harvakseltaan. Liikkeelle Salla lähtee aina hanskat kädessä, suosii pieniä kauppoja ja pesee käsiä tavallistakin huolellisemmin.

Liian varovainen ei voi olla, kun sairastuminen voisi johtaa koko elinkeinon vaarantumiseen.

”Olen niin kyyninen, että kaupasta tullessa vaihdan aina vaatteetkin”, Salla naurahtaa.

Omassa kuplassa

Oikeastaan maatilan arki pyörii kuitenkin suht ennallaan. Joskus kauppareissulla Salla ihan havahtuu siihen, että tässähän onkin meneillään poikkeustila.

”Tilalla pysyy sellaisessa pienessä kuplassa, ettei koronaa välillä hoksaakaan. Arki rullaa, vaikka maailmalla kuohuu. Eivät ne lehmät murehdi maailmaa”, Salla sanoo.

”Painostava olo tulee vasta ulkomaailmassa, kun huomaa, miten kaikkialla on hiljentynyt. Se on pysäyttävää.”

"Tilalla pysyy sellaisessa pienessä kuplassa."

Vaikka kaikki on nyt hyvin, poikkeusolojen seuraukset mietityttävät myös Kallion tilalla. Helpottava asia on, että ainakaan tämän hetkisen tiedon mukaan korona ei tartu nautoihin.

”Jos lehmät eivät sairastu, ne lypsävät, kun niitä vain hoitaa. Mutta pitkällä aikavälillä korona voi vaikuttaa monen yrittäjän talouteen. Käytetäänkö arvolihoja enää samalla tavalla, kun ravintolat ovat kiinni? Jauhelihaa kyllä kuluu, mutta senkin hintakehitys mietityttää”, Salla pohtii.

Maitomarkkinat ovat muutenkin myllerryksessä, kun Valio ilmoitti siirtyvänsä ensi vuoden alussa sopimustuotantoon. Moni asia mietityttää alkutuotannon parissa työskenteleviä nyt samaan aikaan.

Uudenlaista arvostusta

Jos jotain hyvää koronasta on seurannut, se on suomalaisen maatalouden arvostus. Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt kirjoituksia ja kuvia, joilla halutaan ilmaista arvostusta alkutuotantoa kohtaan. Sen Sallakin on laittanut tyytyväisenä merkille.

”Alkutuotanto on monella listalla liitetty tämän hetken tärkeisiin töihin. Se tuo itsellekin tunteen, että emme me ihan turhaan tätä hommaa tee. Toivon, että tämä asiaan havahtuminen säilyisi myös koronan jälkeen.”

"Emme me ihan turhaan tätä hommaa tee."

Salla on tyytyväinen siihen, että Suomessa ruoan omavaraisuus on paremmissa kantimissa kuin esimerkiksi Ruotsissa.

”Se on pysynyt hyvänä, vaikka viime vuosina on jatkuvasti kyseenalaistettu sitä, tarvitaanko suomalaista ruokaa. Uskon, että kotimainen ruoka pitää pintansa. Onhan se niin puhdasta. Tässä työssä näkee erilaisia toimintatapoja eri maissa. Ei todellakaan ole sama asia ostaa ulkolaista lihaa verrattuna suomalaiseen.”

Treeniä navetassa

Salla voitti klassisen penkkipunnerruksen SM-kisat helmikuussa alle 84-kiloisissa tuloksella 107,5 kiloa. Seuraava etappi olisi ollut EM-kisat Liettuassa elokuussa.

Sekä Salla että Vellu ovat ahkeria kuntosaliharrastajia, mutta nyt tuttu salikin on pitänyt jättää hetkeksi. Korvaavan treenipaikan he rakensivat navetan yläkertaan, jossa konkurssihuutokaupasta ostetut kuntosalilaitteet pääsevät nyt kovaan käyttöön.

"Arki rullaa, vaikka maailmalla kuohuu."

EM-kisatkin on nyt siirretty, mutta Salla näkee siinä positiivistakin.

”Eipä se haittaa. Ehtii ainakin treenailla omia tuloksia kovemmiksi vielä.”

Sekä kisojen että koko tulevaisuuden suhteen hänellä on odottava, toiveikaskin olo.

”Arki rullaa kuitenkin, eikä meidän paikkakunnallamme ole vielä kuin muutamia tartuntoja. Toki niitä tulee lisää, mutta ajattelen, että jospa ei niin pahasti kuin alun perin pelättiin.”

Lue lisää

Lisää aiheesta