Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Hiljainen pohjoisen kansa – näin ulkomaalaiset ajattelevat suomalaisista

Teksti:
Jenni Uusilehto
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 20.11.2014
|
Muokattu: 31.8.2020
Suomalaiset ovat ujoja, töykeitä ja kovia juomaan. Vai ovatko? Kysyimme, mitä Suomeen muuttaneet ulkomaalaiset ajattelevat kantasuomalaisista.

Neljä vuotta sitten kenialainen Gladys Njoki Mwangi etsi tietoa Suomesta. Hän oli muuttamassa suomalaisen miehensä kanssa tämän kotimaahan. Monilla nettisivuilla kerrottiin, että suomalaiset ovat ujoja.

"Olin kauhuissani, kun kuulin tämän. Sillä jos joku on ujo, häntä on vaikea lähestyä", Njoki Mwangi selittää.

Todellisuus oli naiselle helpotus. Kun hän muutti Suomeen, hänelle selvisi, ettei väite pitänyt täysin paikkaansa.

"Suomessa ujot ihmiset ovat usein niitä, jotka eivät ole koskaan käyneet ulkomailla. He eivät ole välttämättä tottuneet eri kulttuureihin. Sen sijaan paljon matkustelleet suomalaiset ovat avoimia ja heille voi jutella", hän sanoo.

Ujous on yksi monista stereotypioista, jotka suomalaisiin liitetään. Japanilainen Yukiko Kozuka-Jalovaara muutti Suomeen vuonna 2006 suomalaisen miehensä kanssa. Myös hän oli kuullut ennen Suomeen tuloa, että suomalaiset ovat ujoja ja hiljaisia. Hän uskoo tietävänsä, mistä väite on peräisin.

"Suomalaiset voivat aluksi vaikuttaa ujoilta, koska he eivät yleensä puhu tuntemattomille, eivätkä ota katsekontaktia. Mutta kun heihin tutustuu paremmin, he ovat todella ystävällisiä ja huomaavaisia", Kozuka-­Jalovaara sanoo.

Riippuu tietysti, mihin vertaa. Kozuka-Jalovaara on asunut sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa. Pohjoisamerikkalaisiin verrattuna suomalaiset ovat oikeita tuppisuita.

"Pohjoisamerikkalaiset puhuvat koko ajan, kun Suomessa on täysin normaalia olla hiljaa. Suomalaiset ja japanilaiset ovat siinä mielessä samanlaisia, että Japanissakaan ei tarvitse puhua, jos ei ole mitään sanottavaa."

Kozuka-Jalovaara ei pitänyt suomalaisten hiljaista luonnetta ongelmana ennen Suomeen tuloaan. Sen sijaan hän pelkäsi, että suomalaiset eivät osaa näyttää tunteitaan.

"Näin Kimi Räikkösen tv:ssä ja mietin, ovatko kaikki suomalaiset tuollaisia. Hän puhui hiljaa ja oli lähes ilmeetön. Kun tulin Suomeen, oli helpottavaa huomata, että pelkoni olikin turha", nainen kertoo.

Luonnonläheisiä saunojia

Japanissa suomalaiset tunnetaan metsää ja luontoa rakastavana kansana. Suomalaista elämäntapaa ihaillaan valtavasti.

"Suomi on Japanissa todella suosittu maa. On hienoa, että suomalaiset osaavat nauttia elämästä. Me teemme Japanissa liikaa töitä, eikä aikaa jää elämästä nauttimiseen", Kozuka-Jalovaara kertoo.

Suomalaiset tunnetaan ympäri maailman myös innokkaina saunojina. Kenialainen Njoki Mwangi oli kuullut fanaattisesta saunakulttuurista, mutta sitä hän ei tiennyt, että suomalaiset saunovat alasti.

"Minusta oli aluksi todella outoa, että ihmiset ovat saunassa alasti. Se oli järkytys", hän sanoo.

Säntillisyys ja rehellisyys ovat piirteitä, jotka liitetään usein suomalaisiin. Monen ulkomaalaisen mielestä ne pitävät täysin paikkansa ja ovat pelkästään hyviä puolia.

"Pidän suomalaisista, koska he ovat rehellisiä. Olen oppinut suomalaisilta paljon, ja Suomi on muuttanut minut paremmaksi ihmiseksi monella tavalla", Njoki Mwangi sanoo.

Hän pitää erityisesti suomalaisten suorasukaisuudesta.

"Suomessa on ihan ok sanoa ääneen asioita, vaikka ne satuttaisivat jotakuta. Suomalaiset eivät teeskentele."

Suomalaiset tunnetaan ympäri maailman innokkaina saunojina.

Alkoholikulttuuri ihmetyttää

Huhu suomalaisesta alkoholikulttuurista on kiirinyt kauas. Yukiko Kozuka­-Jalovaara oli kuullut ennen Suomeen tuloaan, että suomalaiset juovat paljon alkoholia, mutta silti todellisuus yllätti hänet.

"Olin aivan ihmeissäni. Japanilaisetkin juovat, mutta eivät niin paljon kuin suomalaiset, jotka juovat shotteja ja sen jälkeen vielä cocktaileja ja siideriä. Luulin aikaisemmin, että minulla on hyvä viinapää, mutta kun tulin Suomeen, ymmärsin, että minulla on vielä paljon matkaa siihen."

Kozuka-Jalovaara laittaa juomakulttuurin maantieteellisen sijainnin piikkiin.

"Suomalaiset asuvat pohjoisessa, joten he tykkäävät juomisesta. Kun sää on huono, he hakevat nautintoa alkoholista."

Myös Gladys Njoki Mwangi oli kuullut suomalaisten humalahakuisista juomatottumuksista.

"Muissa maissa ihmiset ovat pelottavia, kun he juovat paljon. Täällä ihmiset vain juovat ja puhuvat, eivätkä aiheuta ongelmia muille."

Aluksi Njoki Mwangi ihmetteli, miten suomalaiset voivat juoda alkoholia jo kymmeneltä aamulla. Hänen kotimaassaan Keniassa baarit eivät ole vielä edes auki siihen aikaan.

Myös tupakointi julkisilla paikoilla herätti Njoki Mwangissa ihmetystä. Keniassa tupakointi on sallittua vain erikseen määrätyillä paikoilla, ja lain rikkomisesta voi seurata tuhansien eurojen sakko tai jopa vankeutta.

Vääriä stereotypioita

Yksi yleisimmistä suomalaisiin liittyvistä stereotypioista on, että suomalaiset ovat kylmiä ja töykeitä. Viisi vuotta Suomessa asunut yhdysvaltalainen Kristopher Buczek on kuullut väitteen monta kertaa.

"Minusta se on täysin naurettavaa yleistämistä. Sellaiset ihmiset, jotka niin väittävät, ovat vain käsittäneet väärin suomalaisten käytännöllisen ja nöyrän luonteen."

Myös Njoki Mwangi oli kuullut, että suomalaiset olisivat tylyjä ja epäkohteliaita, mutta hän ei voi vahvistaa väitettä kokemansa perusteella.

"En ole koskaan tavannut töykeää suomalaista", hän sanoo.

Nainen ei kuitenkaan ymmärrä, miksi ihmiset eivät tervehdi toisiaan, vaikka asuvat esimerkiksi samassa kerrostalossa. Kesällä suomalaisten luonne kuitenkin muuttuu.

"Samat ihmiset, jotka eivät talvella edes tervehdi, ovat kesällä paljon avoimempia ja saattavat alkaa puhua täysin tuntemattomalle esimerkiksi säästä", Njoki Mwangi sanoo.

Irakilainen Amir Darwesh oli kuullut Suomesta ja suomalaisista pelkkää hyvää ennen kuin muutti Helsinkiin vuosi sitten. Hän yllättyi silti siitä, miten välinpitämättömiä ja ennakkoluuloisia jotkut suomalaiset ovat.

"Olen nähnyt ihmisen makaavan kadulla Helsingissä, eikä kukaan välitä hänestä. Koen, että Suomessa on paljon yhteiskunnallisia ongelmia, joista ei puhuta."

Vaikka yhdysvaltalaisen Buczekin mielestä monet suomalaisiin liitetyistä stereotypioista on vain väärinymmärryksiä, on yhdessä kuitenkin perää: suomalaiset ovat todella uteliaita kuulemaan, mitä ulkomaalaiset heistä ajattelevat.

"Olen tässä vastaamassa kysymykseen, mitä ajattelen suomalaisista, joten ehkä tämä yleistäminen pätee jollakin tasolla. Tosin en koe sitä mitenkään pahana asiana", Buczek naurahtaa.

Yksi yleisimmistä suomalaisiin liittyvistä stereotypioista on, että suomalaiset ovat kylmiä ja töykeitä.