Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

"Haluaisin rohkaista työnantajia antamaan erityisnuorille mahdollisuuksia. Kukaan ei löydä paikkaansa yksin.” sanoo Oskarin äiti Kirsi Laine. ”Hymyistä ja toiminnan nopeudesta näkee, että tekeminen on Oskarille mieluisaa”, kertoo isä Timo Laine.

Työ kaupassa saa Oskun hymyilemään - hän ei puhu, mutta tekee ahkerasti hyllytystyötä

Teksti:
Kaisa Hako
Kuvat:
Lauri Rotko, Kirsi Laine
Julkaistu: 26.3.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
Oskari Laineen vanhemmat pelkäsivät, että ahkera nuori mies joutuisi oleilemaan toimettomana. Työ on erityisnuorelle suuri ilo.

"Jos törmäät S-marketissa Lahdessa hyllyttäjään, joka ei vastaa kysymyksiisi, älä moiti häntä. Hän on poikani, 21-vuotias autismikirjon nuori, joka ei puhu. Hän tekee ahkerasti hyllytystyötä ja nauttii siitä. Iso sydän myymäläpäällikölle, joka otit hänet töihin. Kaikille löytyy paikkansa.”

Näin kirjoitti lahtelainen Kirsi Laine Twitterissä noin vuosi sitten. Twiitti sai aikaan valtaisan positiivisen kommenttivyöryn ja kymmenentuhatta tykkäystä.

"Tuntui, että se osui juuri Oskun vahvuuksiin."

Mainittu nuori mies on Oskari Laine. Olemme hänen kotonaan Eskolassa, lahtelaisessa tuetun asumisen yksikössä, jossa asuu muitakin nuoria. Pitkänhuiskea Oskari istuu isää ja äitiä vastapäätä ja kuuntelee keskustelua tarkasti. Kun jutellaan työstä kaupassa, Oskaria hymyilyttää.

”Olimme todella iloisia työmahdollisuudesta. Tuntui, että se osui juuri Oskun vahvuuksiin”, muistelevat Kirsi ja Timo Laine, Oskarin vanhemmat.

Työjakso hälvensi huolen, joka vanhemmilla oli pyörinyt mielessä pitkään. He pelkäsivät, että nuori mies joutuisi koulut käytyään oleilemaan toimettomana, vaikka motivaatiota ja ahkeruutta kyllä riittäisi.

”Me emme olisi yksin pystyneet työtä järjestämään”, vanhemmat sanovat.

Onneksi Eskolan silloinen esimies oli huomannut Oskarin kyvyt. Hänellä oli yhteyksiä Ahtialan S-marketiin, josta oli aiemminkin järjestynyt työtehtäviä erityisnuorille.

Keskustelun edetessä Oskari hymyilee tai kurtistaa kulmiaan sen mukaan, millaisia tuntemuksia puhe herättää. Sanoja ei juuri tule. Se on yksi autismikirjoon liittyvistä piirteistä.

Oskari pitää siitä, että hänelle jutellaan ja ymmärtää hyvin puhetta ja äänensävyjä, mutta toisten on välillä hankalaa päästä selville hänen toiveistaan.

”On tosi vaikea kuvailla, miten me kommunikoimme”, Kirsi Laine sanoo.

Kommunikaatio on ilmeitä ja eleitä, joskus myös kuvia ja viittomia. Jos motivaatio on riittävän suuri, Oskari saattaa myös lausua ratkaisevan sanan. Kuten esimerkiksi silloin, kun erityisnuorten ryhmä oli puurtanut risusavotassa useita viikkoja.

”Ärsyttää”, puuskahti Oskari lopulta.

Harjoittelua pienin askelin

Varhaislapsuuden autismi varmistui, kun Oskari oli kolmevuotias.

Ensimmäiset vuodet olivat yhtä tutkimuksissa juoksemista. Oli puhe- ja toimintaterapiaa, kuntoutuksen suunnittelua ja päiväkotipalavereita.

Ammattilaisilla oli aluksi vanhempia pessimistisempi näkemys Oskari tulevaisuudesta.

”Meille esimerkiksi sanottiin, että hän tulisi aina olemaan vaipoissa. Niin ei tapahtunut”, Kirsi Laine sanoo.

Kun autismi varmistui, vanhemmat päättivät, että perhe eläisi silti niin tavallista arkea kuin suinkin mahdollista.

Muuttuvat, ennakoimattomat tilanteet ovat usein autismikirjon lapselle vaikeita, mutta Oskari on ollut mukana kaikkialla, missä isosisko ja pikkuvelikin: kylpyläreissuilla, huvipuistossa, ravintolassa ja kaupassa. Hammaslääkärin tai parturin kaltaiset asiat, jotka monelle ovat itsestään selviä, on pitänyt harjoitella pienin askelin. Supertuuletuksen aihe on vaikkapa se, että jokin uusi ruoka alkaa maistua.

Pahimmillaan Oskari ei suostunut syömään muuta kuin ruisleipää ja makaronia. Nyt maistuu jo monipuolinen ruoka: paistetut perunat, pizza, lihapullat. Keitot tosin ovat inhokkeja edelleen.

”Paitsi jos liemi siilataan pois”, vanhemmat sanovat nauraen.

Tämä kaikki on pitkän työn tulos.

”Hienosti menee”, sanoo äiti.

”Nykyään”, jatkaa isä.

Autismikirjoon liittyy sekin, että Oskarin on vaikea keksiä oma-aloitteisesti tekemistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei hän kaipaisi tekemistä.

”Osku tykkää hiihtää, luistella, ratsastaa ja piirtää. Uimista hän rakastaa yli kaiken”, vanhemmat kuvailevat.

Muiden lailla myös erityisnuori haluaa tehdä omiin vahvuuksiin sopivaa työtä. Peruskoulun jälkeen Oskari kävi Sylvia-kodin nuorisoasteen, jossa opeteltiin erilaisia taitoja ja kokeiltiin työtehtäviä.

"Osku ei välttämättä osaisi lopettaa ajoissa, vaan tekisi uupumiseen saakka."

Koska Oskari on järjestelmällinen, tunnollinen ja tarkka, esimerkiksi kaupan hyllytys- ja lajittelutyöt ovat hänelle juuri omiaan.

”Kun tavara loppuu, se on selkeä merkki tehtävän loppumisesta. Työn rajaaminen on tärkeää, sillä Osku ei välttämättä osaisi lopettaa ajoissa, vaan tekisi uupumiseen saakka”, Timo Laine sanoo.

Tätä nykyä Oskari työskentelee maanantaista torstaihin Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän Lahtiset-toiminnassa eli nuorille kehitysvammaisille tarkoitetussa työllistymistä tukevassa ryhmätoiminnassa. Se sisältää työharjoittelua useassa eri kaupassa sekä keittiö- ja siivoushommia Lahtiset-toimipisteellä.

Kauppapäivinä Oskari saattaa vaikkapa rekittää vaatteita ja lajitella varashälyttimiä. Ohjaajat ovat aina ryhmän tukena.

Kirsi Laine toteaa, että Oskarin tapauksessa ei ole olennaista, saako työstä palkkaa. Tärkeämpää on järkevä, mielekäs tekeminen – etenkin, kun mukaan tarvitaan aina ohjaaja.

Hän muistuttaa, että jokainen on tärkeä ja arvokas riippumatta siitä, millaisia taitoja hänellä on.

”Herkästi moitimme ihmisiä, jotka eivät toimi tilanteissa ympäristön odottamalla tavalla. Haluaisin silti rohkaista muitakin työnantajia antamaan erityisnuorille mahdollisuuksia. Kukaan ei löydä paikkaansa yksin.”

Lue myös