Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Uusien, isojen ruokakauppojen ja ravintoloiden rajat ovat hälvenemässä jo nyt. Sunnannäyttäjinä toimivat Suomessa esimerkiksi Food Market Herkut.

Tulevaisuuden ruokakauppa on elämyskeskus: kauppojen ja ravintoloiden rajat hälvenevät

Teksti:
Sirkku Saariaho
Kuvat:
Sami Heiskanen, Meeri Utti, Tuomas Kolehmainen
Julkaistu: 23.1.2020
|
Muokattu: 31.8.2020
Kiireinen kuluttaja hoitaa arjen kauppa-asiat pian digitaalisesti. Kun aikaa on viikonloppuna enemmän, hän hakee kaupasta elämyksiä. Food Market Herkuissa ollaan tulevaisuuden kaupan edelläkävijöitä.

Kävitkö kaupassa?”

”En, mutta kauppa kävi meillä!”

Näin voidaan sanailla yhä useammassa suomalaisessa kodissa jo muutaman vuoden kuluttua. Tulevaisuudessa ruokaostokset nimittäin tehdään entistä useammin verkossa ja ruokakassit toimitetaan suoraan kotiovelle.

Arkikiireessä ruokaostokset halutaan hoitaa vaivattomasti, mutta viikonloppuisin kaupassa voidaan viettää parikin tuntia. Tulevaisuuden kaupat ovat inspiroivia elämyskeskuksia, joissa viihdytään ja nautitaan ostosten teon lomassa erilaisista palveluista, kuten ravintola- ja kahvilatarjonnasta.

Elämyksellistä ja helppoa

Uusien, isojen ruokakauppojen ja ravintoloiden rajat ovat hälvenemässä jo nyt. Sunnannäyttäjinä toimivat Suomessa esimerkiksi Food Market Herkut. Kaupat tarjoavat ravintolatasoista ruokaa, jonka voi syödä kaupassa, ottaa mukaan tai tilata kotiin, kuten mistä tahansa ravintolasta.

Elämyksellisyyden lisäksi tulevaisuuden ruokakauppaa määrittää helppous. Aalto-yliopiston tohtorikoulutettava, tutkija Mikko Hänninen uskoo, että ruoan verkkokaupan

kasvusta huolimatta kivijalkoihin tulee pieniä pikakauppoja, joista päivän ruokatarvikkeet saa nopeasti mukaan.

”Jos lääkkeiden ja alkoholin vähittäismyynti vapautuu, asiakkaat voivat ostaa nekin kaupasta ruokaostosten yhteydessä”, Hänninen jatkaa.

Harvaan asutuilla alueilla kauppa voi tulevaisuudessa hoitaa myös muun muassa terveys- tai työllisyyspalveluja, jos lainsäädäntö sallii.

Parempaa palvelua datan avulla

Suomessa kaupat ovat keränneet tietoa asiakkaiden ostokäyttäytymisestä yli 20 vuotta.

”Kerättyä dataa voisi hyödyntää nykyistä enemmän. Sen avulla kuluttajalle voitaisiin tuottaa aidosti hyödyllisiä palveluja, kuten tarkasti kohdennettuja tarjouksia ja älyostoslistoja”, Hänninen sanoo.

Älyostoslistalla Hänninen tarkoittaa digitaalista palvelua, joka kerää tietoa siitä, mitä ja kuinka usein kuluttaja kaupasta ostaa. Jos hän ostaa tavallisesti kahvipaketin kerran viikossa eikä datassa ole tietoa kahviostoksesta yli viikkoon, älylista muistuttaa kuluttajaa, että kahvi saattaa olla lopussa.

Tulevaisuuden visioissa siintää myös älykeittiön jääkaappi, joka lähettää suoraan kauppaan tiedon siitä, mitä kuluttajan jääkaapista puuttuu.

Yksilölliset valinnat korostuvat

Kaupan lisäksi myös kulutus ja kuluttaja ovat muutoksessa.

”Kulutus on entistä yksilöllisempää. Arvot ohjaavat ruokavalintoja, joista on tullut osa identiteettiä. Kuluttajat ovat tarkkoja siitä”, mitä syövät, S-ryhmän valikoimajohtaja Antti Oksa sanoo.

Mikko Hännisen mukaan kuluttajien arvojen muuttuminen näkyy myös asiakasuskollisuudessa. Kuluttajista on tullut hybridikuluttajia, jotka etsivät itselleen merkityksellisiä asioita monesta paikasta. Erityisen liikkuvaisia ovat nuoret.

”Tulevaisuudessa kauppojen haasteena on se, kuinka ne onnistuvat näyttäytymään nuorille kiinnostavina ostospaikkoina”, Hänninen pohtii.

Hinta ratkaisee

Elämyksellisyyden ja helppouden lisäksi myös muut trendit, kuten terveellisyys, hyvinvointi ja erityisesti vastuullisuus, ovat kuluttajille tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä, Antti Oksa sanoo.

Ilmastotekoja ja ruokahävikkiä mittaavissa tutkimuksissa vähittäiskauppa onkin menestynyt hyvin.

Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi pohtii, kuinka paljon esimerkiksi ilmastonmuutos ja ympäristötietoisuus vaikuttavat kulutustottumuksiin. Hän muistuttaa, että suomalaisille hinta on yhä tärkein valintoihin vaikuttava tekijä.

”Vaikka kyselyissä sanotaan, että suositaan luomua, kaupassa hinta usein ratkaisee.”

Artikkeliin on haastateltu myös Food Market Herkun ketjujohtaja Mika Heikkistä ja Food Market manager Milli Teivaalaa.

Lue lisää:

Lisää aiheesta