Pörheä kokolattiamatto ja huoneessa oma radio – 1960-luvulla moderni perhe lomaili motelleissa

Vielä 1900-luvun alussa lomailua pidettiin varakkaille ihmisille varattuna etuoikeutena. Saatettiin väittää, että muita kansanosia loma vain laiskistaisi. Käsitystä uhmasivat työväenyhdistysten, raittiusseurojen ja työväen naisliikkeen käynnistämät lomakotihankkeet. Työläisperheet ne vasta lomaa tarvitsivatkin, ja vähävaraisille oli siten tarjottava mahdollisuus virkistymiseen. Perintöhuviloita ei heillä ollut, joten yhteisöt tulivat apuun ja järjestivät esimerkiksi perheenäideille lepoa ja täysihoitoa. Sodan jälkeen lomavirkistyksen ymmärrettiin jo kuuluvan koko kansalle.

Kohisten kohoavan elintason myötä kaikilla ei suinkaan vielä 1960-luvulla ollut vaatimatontakaan kesäasumusta. Vuoden 1960 vuosilomalaki pidensi loman enimmillään kolmeenkymmeneen päivään ja antoi työntekijälle oikeuden prosenttiperusteiseen lomakorvaukseen. Mihin tuota ihmeellistä vapautta tulisi käyttää, jos ei ollut omaa laiturinnokkaa? Tai jos teki mieli pakata perhe autoon ja lähteä tien päälle?

Sodan jälkeen lomavirkistyksen ymmärrettiin jo kuuluvan koko kansalle.

Esikuvia haettiin Ruotsista ja Yhdysvalloista asti. Tavalliset suomalaiset perheet alkoivat lomailla leirintäalueilla. Vielä askeleen verran modernimmin suuntautuneet matkasivat luonnonläheisesti suunniteltuihin ”moottorihotelleihin” eli motelleihin, autoilijoiden matkustajakoteihin, peltilehmien kestikievareihin.

Osuusliikkeen ensimmäiset motellit avattiin 1960-luvun lopulla. Niiden arkkitehtuuri oli aikansa näkemys järkiperäisestä ja tyylikkään modernista estetiikasta. Varhaisin oli Niemenharjun motelli Pihtiputaalla. Se avattiin maaliskuussa 1967. Kahden hengen huoneita motellista löytyi kahdeksan ja kolmen hengen huoneita kaksi kappaletta. Ravintolaan mahtui runsaat viisikymmentä asiakasta. Ensimmäisenä toimintavuonna tarkkailtiin ohikulkevaa liikennettä nelostiellä: peräti joka kolmas auto pysähtyi asioimaan motellissa.

Lokakuussa 1968 avattu Pyhtään motelli majoitti talviaikaan liikemiehiä ja tarjosi tiloja kokouksille, kesäaika oli tarkoitettu lomaileville perheille. Perhematkailijoiden ohella valtatie 7 johdatti motellin pihaan Neuvostoliittoon matkaavia tai sieltä palaavia tilausbusseja sekä ruotsalaisia ja saksalaisia turisteja. Motelli työllisti peräti 40 ihmistä.

Pyhtään motellissa oli 80-paikkainen ravintola suurine kabinetteineen. Osuuskauppalehden mukaan palvelutasoon kuului myös ”ulkokahvila parvekkeella 42 hengelle, kahvilasali 45 hengelle ja siihen ilman seinää liittyvä elintarvikemyymälä sekä huoltoasema”. Majoitussiivessä oli varavuoteet mukaan lukien tilaa 74 yöpyjälle. Huoneet olivat hemmottelevan nykyaikaisia: ”tekstiilinen kokolattiamatto, muovikankainen seinäverhoilu, tammikalusteet, radio, puhelin, WC ja suihku. Tulevaisuudessa huoneisiin tulee todennäköisesti myös televisio”. Lehti raportoi myös, että motellin tanssiparketilla pääsi pyörähtelemään ”ulkomaisen orkesterin” tahtiin, sillä sinne palkattiin kaksi tšekkiläistä muusikkoa.

Auton saattoi ajaa suoraan pikkuruisen rivitaloviipaleen eteen. Toisella puolella taloa oli katettu vilpola, josta avautui näkymä järvelle. Pyhtään motelli tarjosi majoituksen, ystävällisen palvelun ja täysihoidon lisäksi ”soutelua Huutjärvellä joko veneellä tai vesiskootterilla. Niin ikään uinnin, tikanheiton ja sulkapallopelin parissa voi matkailija aikaansa mukavasti viettää”.

"Uinnin, tikanheiton ja sulkapallopelin parissa voi matkailija aikaansa mukavasti viettää."

1960-luku oli optimismin aikaa. Muutettiin puutalokortteleista lähiöihin, joissa oli ajanmukaiset keittiöt ja kylpyhuoneet, keskuslämmitys, valoa ja mukavuuksia. Perheen ensimmäisellä autolla huristettiin palkalliselle vuosilomalle. Taukoja tarvittiin, sillä autoissa ei ollut ilmastointia ja meno saattoi olla kulmikkaan kuoppaista ja rämisevää. Kun korvat soiden noustiin bensiiniaseman pihalle jaloittelemaan, univormupukuinen henkilökunta tuli tankkaamaan ja pesemään hyttysiä tuulilasista. Manguttiin ja saatiin jäätelöt hurisevasta kylmäaltaasta. Auringossa kuumenneen asfaltin lemu sekoittui bensiininkatkuun. Sitten ahtauduttiin takaisin autoon.

Tunnin päästä ollaan perillä ja kesä alkaa. Eikä se kesä unohdu koskaan.