Minun kotiseutuni: Veden ja vaarojen Karjala

Koti. Kotiseutu. Niiden merkityksen ymmärtää usein silloin kun on muualla – vieraassa paikassa, outona toisten joukossa. Kotiseutu tuntuu lämpimänä läikähdyksenä mielessä silloin, kun näkee tutun maiseman. Kun kuulee kotoisan puheennuotin, liikenteen äänet tai hiljaisuuden. Kotiseutu maistuu, tuoksuu ja tuntuu.

Kotiseutu on tutut maisemat

Jorma Väistö, 67, on asunut koko ikänsä Suomen itärajan pinnassa Tohmajärvellä. Muualla hän on käynyt vain piipahtamassa, kuten aikanaan sotaväessä Riihimäellä.

"Ammatin takia jäin tänne. Äiti ja isä olivat viljelijöitä, ja se oli mieluisaa työtä minullekin. Maahenki tuli sieltä perittyä", Väistö muistelee.

Enää lehmät eivät tallusta Väistön tilalla Akkalan kylällä. Eläimet hyvästeltiin kaksi vuotta sitten, kun isännälle koittivat eläkepäivät. Perheen pojat viljelevät edelleen peltoja, ja saavat isältään apua tarvittaessa.

Kotiseutu tarkoittaa Jorma Väistölle ennen kaikkea tuttua, rakasta maisemaa vaaroineen, järvineen, mäkineen ja mutkineen. Kotitalon ikkunasta avautuu komea näköala.

"Ei sitä jatkuvasti muista miten kaunista täällä on, kun on aina asunut samalla paikalla."

Väistön nuorin tytär asuu Espoossa, jossa on mukavaa käydä tervehtimissä lapsenlapsia. Mutta mukava on myös palata kotiin ruuhka-Suomen tohinoista.

"Kauhun paikka olisi, jos joutuisin kerrostaloon asumaan. Täällä kotitilalla voi tehdä mitä haluaa. On oma vapaus olla", Väistö miettii.

Myös Niina Syrjänen, 34, nauttii Keski-Karjalan maisemista, joita hän näkee liikkuessaan seudulla. Työ yliopistolla vie hänet Tohmajärveltä Joensuuhun 2–3 päivänä viikossa. Matkaa kertyy 65 kilometriä suuntaansa.

"Yksi hienoimmista maisemista on edessä heti, kun kääntyy Jouhkolaan Tohmajärven ja Kiteen väliseltä tieltä. Tie laskeutuu laajalle peltoaukealle, joka puolella kohoavat isot vaarat ja järvikin näkyy. Se on aina erinäköinen vuoden ja vuorokauden aikojen mukaan", hän kertoo.

Syrjäselle kotiseudusta tulee ensimmäisenä mieleen oma synnyinseutu Virroilla, Pirkanmaalla. Silti myös Tohmajärven Jouhkolasta on tullut koti ja toinen kotiseutu, jonne on ihanaa palata poissaolon jälkeen.

Aviomiehen työ toi Syrjäsen aikanaan rajan tuntumaan. Nelihenkinen perhe on asunut Keski-Karjalassa 2000-luvun alusta alkaen, viisi viimeistä vuotta maalla Tohmajärven ja Kiteen välimaastossa. Kirkonkylälle on matkaa kymmenisen kilometriä. Lähinaapureita ei näy kotipihasta.

"Aika omassa rauhassa olemme. Kotiutuminen on paljon kiinni siitä, miten on ihmisten kanssa tekemisissä", Syrjänen pohtii.

Syrjäsillä on 2- ja 5-vuotiaat pojat. Samanikäisten lasten vanhempiin on ollut helppo tutustua. Kylän toimintaan osallistuminen on tuonut mukanaan paljon uusia tuttavia.

"Minusta täälläpäin Suomea ollaan vieraanvaraisia. Meidät on otettu hyvin vastaan ja apua tarjotaan mielellään."

Niina Syrjäselle kotiseutu on myös sitä, että marja- ja sienimetsät ovat lähistöllä. Niiden antimia voi hyödyntää tarvitsematta murehtia, onko luonto riittävän puhdasta. Karjalan koivikot ja vanhat kuusimetsät herättävät hänen mieleensä lämpöisen tunteen.

Maalla asuminen ei aina ole leppoista ja idyllistä. Kiirettä ei pääse karkuun. Lapsiperheen arki, työ, harrastukset ja liikkuminen paikasta toiseen pitävät vauhdissa.

Yleinen ilmapiiri ei kuitenkaan tunnu niin kiireiseltä, kun ympärillä ei viuhdo koko ajan kelloa vilkuilevia ihmisiä eikä liikennettäkään ole ruuhkaksi asti.

"Kaipa elämä jossain määrin on hitaampaa, kun kasvattaa itse pottunsa ja porkkanansa, lämmittelee leivinuunia ja tuuppaa sinne paistin tai marjapuuron yön yli kypsymään. Aikaa kuluu, mutta tekemisellä on selvä merkitys."

Molemmat sanovat, että arjessa merkitystä on myös yhteisellä tekemisellä. Esimerkiksi eteläisten kylien nuorisoseuran talo sai uuden ulkovuorauksen pitkälti talkootyönä. Puutavara saatiin lahjoituksena paikallisilta metsänomistajilta.

"Myö kyläläiset tehtiin yhteensä 1300 tuntia vapaaehtoistyötä. Tekemistä kyllä riittää, vaikka herätyskello jäikin kaappiin, kun rupesin vappaaherraksi", Jorma Väistö naurahtaa.

Vaikka Suomi on pieni, yhtenäinen maa, murteet ja paikalliskulttuurit elävät edelleen.

"Karjalainen immeinen on vapaamielinen. Mielenlaaussa on jotain semmosta, että hyvin tullee toisten ihmisten kanssa toimeen. Myö ei olla kieroja niin kun savolaiset," Väistö etsii vertailukohtaa naapurimaakuntien puolelta.

Niina Syrjänen ei halua alleviivata perinteisiä heimopiirteitä. Niitä ei voi yleistää, koska jokainen ihminen on yksilöllinen.

"Kyllä täällä ihmisillä riittää juttua. En silti tiedä, ovatko karjalaiset erityisen puheliaita."

Karjalan murre on alkanut tarttua Syrjäsenkin puheeseen. Vieraamman kanssa puhuessa se ei kuitenkaan korostu.

"Virroilla puhuttu hämäläismurre ei kuulosta kovin kauniilta, mutta se tuntuu silti omalta. Samoin eteläpohojalaanen, josta aiemmin en ole pitänyt, on täällä kauempaa alkanut kuulostaa lähes kotoiselta", hän naurahtaa.

Itärajan läheisyys näkyy ja kuuluu Tohmajärvellä. Jokaisella kauppareissulla kuulee venäjää, ja venäläisiä rekisterikilpiä näkyy liikenteessä. Paikkakunnalla asuu paljon syntyperäisiä venäläisiä.

"Ja kulkee liikenne toiseenkin suuntaan. Yllättävän kaukaa käydään Venäjän puolella tankkaamassa, ja monet tekevät lomareissuja rajantakaiseen Karjalaan", Syrjänen kertoo.

Jorman matkailuvinkki

• Lomaile Kolin kansallismaisemassa Pielisen rannalla. Siellä riittää näkemistä ja tekemistä monenlaiseen makuun ympäri vuoden.

Niinan matkailuvinkki

• Ihastu maakunnan kädentaitajien töihin. Lampaanvillasta, puusta, savesta ja muista luonnonläheisistä materiaaleista valmistettuja tuotteita löytyy niin tekijöiden omista kotipuodeista kuin Joensuun Taitokorttelistakin.