Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Jännittävä japanilainen keittiö – reseptit sushista ramenkeittoon

Sushi on japanilaisesta keittiöstä monelle tutuin suosikki, mutta makumatkailija pääsee maistelemaan myös muita kauniita annoksia ramenkeitoista yakitori-vartaisiin. Japanilaisen keittiön tärkeitä kulmakiviä ovat riisi, nuudelit, kala, merenelävät, vihannekset ja soijakastikkeet.
Koostaja:
Yhteishyvä
Kuvat:
Tuomas Kolehmainen
Julkaistu: 11.3.2021
|
Muokattu: 20.10.2023

Sushista kuuluisa keittiö

Japanilainen keittiö tunnetaan tuoreista ja laadukkaista raaka-aineistaan. Niistä valmistetaan terveellisiä, miedonmakuisia ja vähärasvaisia ruokia, jotka asetellaan tarjolle niin kauniisti, että annoksista nauttii myös silmillään.

Monelle japanilaisista ruoista tulee ensimmäisenä mieleen sushi. Sitä saa valmiina monista ruokakaupoista, mutta maukas sushi onnistuu myös kotikeittiössä valmistettuna. Sushissa tärkeintä on hyvin valmistettu ja maustettu riisi. Riisi huuhdotaan huolellisesti ennen keittämistä, jotta siitä poistuu liika tärkkelys. Näin riisistä tulee myös ilmavampaa ja jyvät säilyvät paremmin kokonaisina. Riisin maustamisessa kannattaa myös olla tarkkana, sillä maukas riisi on avain onnistuneeseen sushiin. Lisää riisin maustava riisiviinietikasta, sokerista ja suolasta tehty seos riisin joukkoon leikkaavin vedoin, jotta riisin rakenne pysyy hyvänä.

Sushin täytteenä käytetään tyypillisesti kalaa, mutta myös erilaiset kasvikset, kuten avokado ja kurkku ovat suosittuja. Sushit syödään perinteisesti soijakastikkeen, wasabitahnan ja etikkasäilötyn inkiväärin eli garin kera.

Maki-sushit tehdään rullaamalla sushiriisiä ja muita täytteitä merileväarkin sisään tiukaksi rullaksi. Tyypillisiä maki-sushin täytteitä ovat tuore lohi, kurkku ja avokado. Täytteeksi sopii myös kotimainen leppäsavukalasta tehty tahna.

Temaki-sushit kietaistaan puolestaan tötterön muotoon. Kääri helpot sushit valmiiksi tai kata pöytään merilevää, riisiä ja erilaisia täytteitä ja anna jokaisen ruokailija täyttää itse omat temakit.

Peltisushi on näppärä tarjottava silloin, kun syöjiä on paljon. Taputtele kypsä, maustettu sushiriisi leivinpaperin päälle pellille, levitä päälle wasabilla maustettu majoneesi, leikkaa paloiksi ja päällystä makusi mukana kasviksilla tai kalalla.

Sushista tuttuja aineksia voi tarjoilla myös helppona kulhoon koottavana ruokana eli sushibowlina tai kääräistä texmexistä tutun burriton muotoon.

Trendikäs japanilainen munakas

Okonomiyaki on länsimaissakin suosittu japanilainen kaalilla höystetty rapeapintainen munakas. Lettumaisen munakkaan joukkoon lisätään valkokaalia ja kevätsipulia ja se tarjotaan tulisen majoneesin sekä seesaminsiementen kanssa.

Kuumaa keittoa

Ramenkeitto on japanalaisesta keittiöstä tuttu maukaslieminen nuudelikeitto, jossa voi käyttää kanaa, possua tai tofua. Höyryävä keitto tofusta tehtynä on myös oivallista retkiruokaa nopeasti kypsyvien nuudeleiden ansiosta.

Teriyaki- ja ponzu-kastike maustavat ruokia

Japanissa paljon käytetty teriyakikastike on helppo tehdä itse, mutta sen voi ostaa myös valmiina. Soijakastikkeesta, ruokokidesokerista ja viinietikasta valmistettu suolaisen makea kastike maustetaan tyypillisesti inkiväärillä. Kastike sopii erityisen hyvin lohen ja kanan maustamiseen.

Vartaat ja pihvit kuuluvat japanin ruokakulttuuriin

Katuruokaklassikko yakitori-vartaat tehdään kanasta ja maustetaan makean suolaisella tarekastikkeella. Valitse lihaksi mehevää kanan paistileikettä ja lisää vartaisiin myös kevätsipulia. Kypsennä grillissä tai uunissa meheväksi välillä tare-kastikkeella sivellen.

Japanilaiset shogayaki-tyyliset possupihvit marinoidaan inkiväärillä ja riisiviinietikalla maustetulla soijakastikkeella. Kokeile tarjota pihvien lisukkeena riisiä ja paistettuja keittobanaaneja.

Japanilainen makea herkku

Kolmen aineksen juustokakku on nerokas japanilainen hittileivonnainen. Kakku saa makeutensa valkosuklaasta ja kuohkeuden vaahdotetuista valkuaisista. Lempeä kypsennys vesihauteessa takaa kakulle mehevän koostumuksen.

Katso lisää japanilaisesta keittiöstä inspiroituneita reseptejä

Sushitäytteitä kulhoissa, norilevää, kurkkua ja avokadoa tarjoilulautasella.
Sushitäytteitä kulhoissa, norilevää, kurkkua ja avokadoa tarjoilulautasella.

Rento sushi-ilta onnistuu, kun valmistelet pöytään sushitarjottimen

Sushitäytteet ja norileväpalat tarjottimella.
Sushitäytteet ja norileväpalat tarjottimella.

Helpot sushit kotona

Misokinuskipalat
Misokinuskipalat

Joko kokeilit: miso maustaa kalan ja mokkapalan

Paahdettu kukkakaali-kikhernebowl
Paahdettu kukkakaali-kikhernebowl

Paahdettu kukkakaali-kikhernebowl

Japanilainen maitoleipä
Japanilainen maitoleipä

Japanilainen maitoleipä

Ramen-nuudelit
Ramen-nuudelit

Ramen-nuudelit

Takoraisu eli japanilainen tacoriisi
Takoraisu eli japanilainen tacoriisi

Takoraisu eli japanilainen tacoriisi

Ponzulohi ja fenkoli-omenaslaw
Ponzulohi ja fenkoli-omenaslaw

Ponzulohi ja fenkoli-omenaslaw

Okonomiyakit eli japanilaiset kaaliletut
Okonomiyakit eli japanilaiset kaaliletut

Okonomiyakit eli japanilaiset kaaliletut

Lohibowl
Lohibowl

Lohibowl

Retkiramen tofusta
Retkiramen tofusta

Retkiramen tofusta

Maki-sushit leppäsavukalalla
Maki-sushit leppäsavukalalla

Jännittävä japanilainen keittiö – reseptit sushista ramenkeittoon

Maki-sushit leppäsavukalalla
Maki-sushit leppäsavukalalla
Soita video

Maki-sushit leppäsavukalalla

Japanilaiset inkivääripossupihvit ja paistetut keittobanaanit
Japanilaiset inkivääripossupihvit ja paistetut keittobanaanit

Japanilaiset inkivääripossupihvit ja paistetut keittobanaanit

Japanilaiset hapokkaan makeat maut sopivat loistavasti porsaan ribsien rasvaisuuden kanssa ja raikas japanilaistyylinen salaatti täydentää yhdistelmän.
Japanilaiset hapokkaan makeat maut sopivat loistavasti porsaan ribsien rasvaisuuden kanssa ja raikas japanilaistyylinen salaatti täydentää yhdistelmän.

Yhteistyössä: Food Market Herkku

Japanilaiset ribsit ja varhaiskaalisalaatti

Yakitori-vartaat grillissä
Yakitori-vartaat grillissä

Yakitori-vartaat grillissä

Teriyaki-lohikyljykset
Teriyaki-lohikyljykset

Teriyaki-lohikyljykset

Grillatut seesamiribsit ja japanilainen kaalisalaatti
Grillatut seesamiribsit ja japanilainen kaalisalaatti

Grillatut seesamiribsit ja japanilainen kaalisalaatti

Mitä kalaa voi käyttää sushiin
Mitä kalaa voi käyttää sushiin

Sushittaako? Lue, mitä kalaa voi käyttää sushiin

Peltisushi
Peltisushi

Helpot ja hyvät sushireseptit