Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Tuorejuusto taikinassa takaa, että leivonnaiset ovat meheviä vielä seuraavanakin päivänä

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Reetta Pasanen
Julkaistu: 19.2.2024
|
Muokattu: 10.6.2024
Tuorejuustolla saa leivonnaisiin makua ja pehmeyttä. Se sopii juustokakkujen lisäksi myös pullan täytteeksi, mehevöittämään kakkutaikinaa sekä antamaan herkullisen lisän peltileivonnaisiin.

Tuorejuusto tekee leivonnaisista ihanan kosteita ja maultaan täyteläisiä. Niin maustamattomat kuin maustetutkin tuorejuustot ovat monikäyttöisiä, sillä ne ovat syötäviä sellaisenaan, mutta kestävät myös paistamista. Täysrasvainen tuorejuusto sopii leivontaan paremmin kuin kevytversiot. Sen maku on täyteläisempi ja etenkin paistettaessa sen rakenne pysyy varmemmin tasaisena.

Yllätys kakun sisällä

Tässä porkkanakakussa tuorejuustokuorrute onkin piilotettu kakun sisään pehmeäksi ja suussa sulavaksi yllätykseksi. Porkkanakakku tehdään rengasvuokaan, jonne ensin lusikoidaan puolet taikinasta, sen jälkeen vaniljan makuista tuorejuustotäytettä ja päälle vielä loput taikinasta. Herkullinen yllätys paljastuu kakkua leikatessa.

Mehevänä pysyvä pullapitko

Useimmiten pullapitkot ehtivät hieman kuivahtaa seuraavaan päivään mennessä, mutta tämä suklainen ja mehevä kierrepitko pysyy yhtä pehmeänä kuin leivontapäivänä. Se on täyteläisen tuorejuustotäytteen ansiota. Tuorejuuston lisäksi täytteessä on hasselpähkinä-kaakaolevitettä, mikä tekee tästä pitkosta erityisen herkullisen.

Makeannälkään isommallekin porukalle

Kun on tarve saada isolle porukalle pellillinen jotain raikasta ja makeaa, kannattaa leipoa näitä appelsiini-tuorejuustopaloja. Reilu määrä tuorejuustoa tekee peltipaloista niin meheviä, että ne maistuvat takuulla myös seuraavana päivänä.

Kahden värin browniet ovat todellisille makean ystäville. Vuoalliseen näitä superherkkuja uppoaa 300 g suklaata sekä 300 g maustamatonta tuorejuustoa. Tuorejuustokerros lusikoidaan suklaataikinakerroksen päälle ja sekoitetaan vain osittain sen joukkoon.