Tiesitkö? Kalan syöminen parantaa muistia ja pienentää aivohalvauksen riskiä - Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Tiesitkö? Kalan syöminen parantaa muistia ja pienentää aivohalvauksen riskiä

Kalan syöminen parantaa muistia.

Aivoillesi ei ole yhdentekevää, miten syöt. Ruoka on myös mielen hyvinvoinnin lähde. Kala on aivojen suosikkiruokaa, siksi sitä kannattaa syödä ainakin kahdesti viikossa.

Jaa Somessa
Teksti
Krista Korpela-Kosonen
Kuvat
123RF

Kala sisältää runsaasti elimistölle välttämättömiä omega-3-rasvahappoja, joiden riittävä saanti suojaa muistisairauksilta. Eniten omega-3-rasvahappoja on rasvaisessa kalassa, kuten lohessa, kirjolohessa, muikussa, taimenessa ja nieriässä.

Kalan B12-vitamiini edistää muistin ja hermoston normaalia toimintaa. Kalasta saa lisäksi aivosolujen energia-aineenvaihduntaan vaikuttavaa jodia sekä D-vitamiinia, jonka arvellaan olevan myös aivojen kannalta tärkeä vitamiini.

Vielä iäkkäänäkin aivoterveyttä pystyy parantamaan ruokatottumuksilla.

Kovien rasvojen syöminen lisää muistisairauksien vaaraa, mutta pehmeät kasvi- ja kalarasvat suojaavat tutkimusten mukaan sairastumiselta. Syömällä kalaa säännöllisesti voi pienentää myös aivohalvauksen riskiä.

Aivoruoka hellii myös sydäntä

Muistisairauksien riski kasvaa iän myötä, mutta koskaan ei ole silti myöhäistä tehdä myönteisiä muutoksia ruokavalioon. Vielä iäkkäänäkin aivoterveyttä pystyy parantamaan ruokatottumuksilla.

Aivojen terveydestä huolehtivan ei tarvitse aloittaa erityistä aivodieettiä. Samat terveelliset ruokavalinnat ovat hyödyllisiä muutenkin, sillä niistä tykkää myös sydän.

Kalan lisäksi lautaselle kannattaa lastata kasviksia, marjoja ja hedelmiä, kuitupitoista täysjyväviljaa sekä kasviöljyä, pähkinöitä ja siemeniä.

Opi lisää kalasta

Julkaistu: 23.4.2019
Muokattu: 14.8.2019
Jaa Somessa