Voisimmeko pitää vähän huonompia juhlia?

Kirpputorikamat jätesäkissä olohuoneen nurkassa, kiinnittämättömät listat remontin jäljiltä sohvan alla, villakoiria, pyykkikasoja ja pesemätön vessa. Jääkaapissa eilisen bolognesen jämät ja kaapissa puolikas keksipaketti.

Alue pitää eristää! Ei läpikulkua, eikä varsinkaan vieraita kylään, ei missään nimessä. Kuulostaako tutulta?

Katsellessani juhannuksen jälkeen täydellisiä mansikkakakkukuvia Instagramissa, ajauduin tuttuun tapaan vertailemaan itseäni muihin. Somen juhlakuvat kummittelevat mielessäni usein silloin kun yritän itse väkertää tarjottavia tai asetella kuivakukat maljakkoon mahdollisimman kauniisti.

Olen rähmäkäpälä, eikä oma kyvyttömyyteni käy ilmi ainoastaan somea selaamalla. Lähipiirini on täynnä visuaalisesti lahjakkaita jauhopeukaloita, joiden kodit ovat kuin sisustuslehdestä.

Muistan elävästi lapsuuden synttärit, joissa äiti väkersi jäätelöpaloista kokonaisen prinsessalinnan ja pikkutytöt tuijottivat luomusta suu ammollaan ihastuksesta. Rima on siis asetettu korkealle pienestä pitäen. Kaiken täydellisyyden keskellä olen alkanut kaivata kyläilyyn kynnyksen madaltamista ja keskeneräisyyttä.

Jos tässä elämänvaiheessa haluaa järjestää jotain, kalenterit kaivetaan esiin ja tähyillään lähes koomisesti kolmen kuukauden päähän. Ruuhkainen elämänvaihe on taatusti pääasiallinen syy tähän ruljanssiin. Uskon, että myös standardien laskeminen voisi tarjota yllättävää liikkumatilaa.

Arjen kaaoksen keskellä juhlien järjestäminen on täydellisten tarjoilujen ja siivouksen myötä infernaalinen ponnistus. Perheen ja ystävien näkemisen pitäisi pohjimmiltaan lisätä voimavaroja, ei kuluttaa niitä.

Tiedän monien nauttivan kauniista asioista, ja värkkäävän kattauksia ja kakkukoristeita ensisijaisesti itselleen, mutta koko prosessi uuvuttaa silti. Pahimmillaan järjestäjä itse ei ehdi edes osallistua juhliin, sillä kaikki aika kuluu keittiössä.

Itse en koskaan mene kylään arvostelemaan tarjoiluja tai tutkimaan kirjahyllyn pölytilannetta. Nämä ankeat harrastukset kuuluvat useimmiten vanhemmille naisihmisille ja sietävätkin jäädä historiaan. Ihmisten seura kiinnostaa kattauksen estetiikkaa enemmän ja lattiatasollakin kiinnitän huomiota lähinnä eläviin villakoiriin.

Yksi suosikkikesämuistojani on eräs lopulta koko yön mittaiseksi venynyt uimareissu, jonka jälkeen päädyin pitämään spontaanit puutarhajuhlat sotkuisen kotini sisäpihalla. Tarjottavat etsittiin kaapeista ja pöytää täydennettin tilaamalla kotiovelle juustonaksuja. Kaikki oli vähän sinnepäin, mutta sitäkin hauskempaa.

Haluaisin siis lanseerata vähän paskat juhlat, jotka voin järjestää heti huomenna: puolikas keksipaketti toimikoon tarjoilujen kruununjalokivenä ja listat odottakoot sohvan alla laittajaansa. Yhdessäolo lienee yhtä mukavaa, ellei jopa vähän mukavampaa kuin juhlissa, joista täydellisyyttä tavoitellut järjestäjä ei edes jaksa nauttia. Lue lisää F:n kolumneja: