Tuijotuskakku - Yhteishyvä

Tuijotuskakku

Paloja
12
Hirveän hyvässä halloweenkakussa on kekseillä höystetty pohja ja raikas sitruunarahkakuorrutus. Viimeistele kakku keksisilmillä ja kutsu kaverit mukaan tuijotuskilpailuun!
Jaa Somessa

Ainekset

10 kpl
Tummaa täytekeksiä
4 kpl
Kananmunaa
1 1/2 dl
Sokeria
1 3/4 dl
(1 ¾ dl) vehnäjauhoja
1 tl
Leivinjauhetta
1 tl
Vaniljasokeria

KOSTUTUS

1 dl
Maitoa
1 tl
Vaniljasokeria

TÄYTE JA KUORRUTE

1 kpl
(2 dl) vispikermaa
2 kpl
(à 200 g) sitruunarahkaa
1 1/2 dl
Vadelmahilloa

LISÄKSI

10 kpl
Pyöreää salmiakkikarkkia

Näin teet

1

Säädä uuni 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka (18–20 cm).

2

Irrota keksien puolikkaat varovasti toisistaan niin, että täyte jää toiseen puolikkaaseen. Laita täytettä sisältävät rasiaan ja säästä koristeluun. Murenna täytteettömät puolikkaat esimerkiksi muovipussissa kaulimella painellen.

10 kpl
Tummaa täytekeksiä
3

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita toisessa kulhossa keksimurut, jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Kääntele seos varovasti muna-sokerivaahtoon. Kaada vuokaan ja kypsennä uunin alatasolla noin 30 minuuttia tai kunnes tikulla kokeiltaessa taikinaa ei tartu tikkuun.

4 kpl
Kananmunaa
1 1/2 dl
Sokeria
1 3/4 dl
(1 ¾ dl) vehnäjauhoja
1 tl
Leivinjauhetta
1 tl
Vaniljasokeria
4

Anna kakun jäähtyä vuoassa noin 15 minuuttia. Irrota vuoasta ja anna jäähtyä.

5

Vaahdota kerma. Sekoita rahka vaahtoon. Leikkaa kakku kolmeksi kerrokseksi. Sekoita kostutus maidosta ja vaniljasokerista. Kostuta pohjakerros. Levitä sille puolet hillosta ja ¼ kermarahkaa. Tee toinen kerros samoin. Nosta kansi paikoilleen ja kuorruta kakku. Peitä kuvulla ja anna maustua jääkaapissa vähintään 3 tuntia.

1 kpl
(2 dl) vispikermaa
2 kpl
(à 200 g) sitruunarahkaa
1 dl
Maitoa
1 tl
Vaniljasokeria
1 1/2 dl
Vadelmahilloa
6

Paina salmiakit keksien täytteeseen ja asettele keksit kakun reunoille ja päälle.

10 kpl
Pyöreää salmiakkikarkkia
Resepti
Taina Tellman
Kuvat
Panu Pälviä
Julkaistu: 10.9.2018
Muokattu: 15.11.2018
Jaa Somessa

Älä jää paitsi herkuista

Tilaa uutiskirje tästä.

Ravintosisältö

Huom! Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle kannattaa aina tarkistaa tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

AnnosResepti
Hiilihydraatteja28 g335 g
Proteiinia4 g46 g
Rasvaa3 g34 g
Kuituja1 g6 g
Energiaa kj650 7802
Energiaa kcal155 1864

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

  • Tummaa täytekeksiä

  • 1 tl Leivinjauhetta

  • 2 prk (à 200 g) sitruunarahkaa

Ravintosisältö

Huom! Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle kannattaa aina tarkistaa tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

AnnosResepti
Hiilihydraatteja28 g335 g
Proteiinia4 g46 g
Rasvaa3 g34 g
Kuituja1 g6 g
Energiaa kj650 7802
Energiaa kcal155 1864

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

  • Tummaa täytekeksiä

  • 1 tl Leivinjauhetta

  • 2 prk (à 200 g) sitruunarahkaa

Resepti
Taina Tellman

Älä jää paitsi herkuista

Tilaa uutiskirje tästä.