Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Radisson Oulu edustaa 1970-luvun virtaviivaista arkkitehtuuria.

Oulun uudistettu Radisson on täynnä tarinoita – prinssi nautti samppanjaa pyjamassa, putkitöissä kaivettiin esille 1600-luvun hylky

Teksti:
Sami Sykkö
Kuvat:
Jaanis Kerkis, SOK arkisto
Julkaistu: 24.11.2022
|
Muokattu: 24.11.2022
Tarjoilijat olivat Oulun hotelli Radissonissa aikoinaan niin upeasti pukeutuneita, että vieraidenkin piti panna parasta ylle.

Vuoden 2019 elokuussa hotellinjohtaja Tarja Karvolan puhelin soi. Radisson-hotellin parkkipaikalta on löytynyt vanha hylky, joka näyttää laivalta, soittaja sanoi.

”Ajattelin, että soittaja pilaili”, Karvola kertoo nauraen.

Mutta totta se oli. Hotellissa olivat käynnissä uudistustyöt, jotka ulottuivat pysäköintialueelle saakka. Hylky löytyi, kun alueella kaivettiin maata putkia varten.

Hotellin jättimäisessä uudistuksessa tuli vastaan muitakin yllätyksiä, mutta vuoden 1684 hylky oli omaa luokkaansa. Se oli parkkipaikan alla siksi, että vielä 1600-luvulla siinä kohtaa sijaitsi Oulun ensimmäinen satama.

Historian havinaa torin laidalla

Siinä se nyt seisoo leveänä ja ryhdikkäänä, nimittäin hotelli Radisson. Oulun torin laidalla, osana betoniarkkitehtuurin pyhää kolmiyhteyttä, jonka muodostavat hotellin lisäksi kirjasto ja teatteritalo. Vanha, viehättävä kauppahalli ja aittarakennukset tuovat tänne merenrantaan historian havinaa. Lisäksi toria reunustavat kauniit pitsikoristeiset puutalot ja huvilat.

Hotellin aulatilat ovat avarat ja leveät. Niiden yhteydessä on viihtyisä ravintola Bistro Mesu, jossa näyttää käyvän asiakkaita aamusta puoleen yöhön.

Aulatiloista pääsee myös valtavaan ravintola Toivoon, jossa laitetaan juuri paikkoja valmiiksi tapahtumaan, jonka teemana on 1960-luku. Hotellirakennus tosin syntyi vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Siitä tuli Oulun uusi maamerkki, kun se kohosi torin viereen vuonna 1974. Talo rakennettiin isolla rahalla.

”Sen tavoite oli olla pohjoisen pallonpuoliskon upein hotelli”, Karvola kertoo.

Vain edustavimmat tarjoilijat palkattiin

Alun perin Radissonin nimi oli Vaakuna. Se oli laadukkaasti sisustettu hotelli: oli marmoria, messinkiä, kristallilaseja ja pöytähopeita. Kabineteissa oli aitoja rokokoo-kalusteita, huoneissa Alvar Aallon valaisimia ja huonekaluja.

”Hotelliin otettiin alkuaikoina töihin vain edustavimmat tarjoilijat, eikä hotellin ravintoloihin päässyt kuin pikkutakissa ja kravatissa”, Karvola paljastaa.

1970-luvulla tarjoilijat puettiin mustiin trumpettihousuihin ja selästä avoimiin paitoihin. Yksi tuon ajan tarjoilijoista on muistellut, että työasu oli niin kaunis, että se nosti myös asiakkaiden pukeutumispaineita.

Vaakunassa käytiin aistimassa kansainvälistä glamouria, Karvola kertoo.

”Tänne tultiin näyttäytymään, ja ihmiset tulivat Ouluun varta vasten Vaakunan takia.”

Hotellin arkkitehti on Pauli Lehtinen, joka suunnitteli myös ikonisen hotelli Hesperian Helsinkiin. Lehtinen piirsi lisäksi paljon tavarataloja, kuten Sokokset Tampereelle, Joensuuhun ja Kuopioon.

Vaakunan betoninen ulkoasu ei saanut pelkkää kiitosta, ja vuosikymmenten aikana on esitetty korjaavia ehdotuksia. Yksi villeimmistä oli erään arkkitehdin ajatus koristaa ulkoseinät pylväillä kuin roomalaisessa temppelissä.

Kuninkaallisia vieraita

Vaakunasta tuli kaikesta huolimatta Pohjois-Suomen suosituin hotelli.

”Lähes jokainen Oulussa käynyt arvovieras on vieraillut hotellissa”, hotellinjohtaja Karvola kertoo.

Yksi vieraista oli Monacon ruhtinas Albert.

”Hän tuli meille kylään sunnuntaina ja yöpyi presidentin sviitissä. Toimin ruhtinaan huonepalvelijana ja telkkarinkorjaajana. Kun tarjoilin hänelle samppanjaa huoneeseen, ruhtinas oli pyjamassa. Hän oli todella ystävällinen, tavallinen ja sydämellisen oloinen ihminen.”

Hotellissa on vieraillut myös esimerkiksi Norjan kuningaspari.

”Toimin ruhtinas Albertin telkkarin-korjaajana.”

”Heille oli varattu presidentin sviitti, jossa kuningaspari kävi lepäämässä useamman kerran päivän aikana. Kaikki meni protokollan mukaan, joten hotellinjohtajana olin kuninkaallisia vastassa hotellin ovella ja saatoin heidät vierailun lopuksi huoneesta autoon.”

Mutta sitten Karvolalle tulikin kiire.

”Olin kutsuvieraana samassa tilaisuudessa, jonne kuningasparia vietiin autolla. Jouduin juoksemaan auton edellä korkokengissä, jotta ehdin paikalle ennen kuninkaallisten vieraiden saapumista. Onneksi matkaa oli alle puoli kilometriä.”

Maailmanluokan sviittejä ja modernia 70-luvun henkeä

Hotelli suljettiinkesällä 2019 remonttia varten. 20 miljoonaa euroa maksanut remontti valmistui syyskuussa vuonna 2020.

”Talo käytiin läpi kellarista ylimmän kerroksen varastoon. Ylimmässä kerroksessa ovat nyt hotellin upeimmat huoneet entisten maalipurkkien, laudanpätkien sekä astia- ja paperivarastojen tilalla.”

Ylimmän kerroksen torin puoleinen betoninen ulkoseinä purettiin pois, ja tilalle rakennettiin lasiseinä. Uudessa näköalakerroksessa on kaksi maailmanluokan sviittiä ja kahdeksan komeaa executive-luokan huonetta.

Minäkin yövyn nyt ylimmässä kerroksessa. En ole koskaan nähnyt Oulua tästä perspektiivistä. Suurista ikkunoista näen yli torin ja paperitehtaiden piippujen. Taivas on korkealla, ja syksy on värjännyt rannan ja läheisten saarten puut ruskan väreillä.

Huone on valoisa, tyylikäs ja ilmava ja sauna vaaleine puulauteineen ja epäsuorine valaistuksineen kuin karkki.

Muiden kerroksien huoneiden seinillä on modernia kukkatapettia ja lattioilla näyttäviä kukkamattoja. Ne ovat hotelliin sopivaa 1970-luvun henkeä, mutta valittu raikkaalla maulla.

Henkilökunta saa kiitosta

Myös hotellin kellarikerroksessa on tapahtunut suuri uudistus. Yökerho ja uima-allasalue muutettiin remontissa kuntoilukeskukseksi. Ennen täällä oli 600-paikkainen yökerho, jossa esiintyivät Suomen eturivin tähdet. Nyt sama valtavan suuri tila on yksi maamme hulppeimmista hotellin yhteydessä olevista kuntoilukeskuksista. Siellä on jopa virtuaalisali, jossa virtuaalinen kunto-ohjaaja neuvoo vaikkapa joogaamaan.

Lisäksi kellarista löytyvät hotellin luovat kokoontumistilat. Yhdessä niistä voi istua vaikka puutarhakeinussa visioimassa.

Uudistus on todella onnistunut, mutta mitkä ovat hotellinjohtajan mielestä Radissonin parhaat puolet?

”Ihana henkilökunta ja ihanat vieraat. Ja kansainvälinen tunnelma. Eri kielien yhtäaikainen sorina”, Karvola luettelee.

Hotellinjohtaja Karvolasanoo, että uudistuksessa henkilökunta sai vihdoin arvoisensa puitteet. Henkilökunnan työn korkeasta laadusta on tutkittua tietoa.

”Kun asiakkaat arvioivat Pohjoismaissa ja Baltiassa kaikkia Radisson-hotelleja, olimme koko alueen ykkösiä asiakastyytyväisyydessä.”

Aamiaiskahvi tarjoillaan pöytiin

Vieraat pitävät erityisesti palvelusta ja aamiaisesta, Karvola kertoo. Oulun Radissonin aamiaisella on munakaskokki ja kahvi tarjoillaan pöytiin.

Aamiaisella tuodaan pöytiin myös haudutettu tee, ja se on todella hyvää! Niin kuin on munakokkelikin, jonka kokki paistaa juuri toiveideni mukaan.

Mutta herkullinen on myös Bistro Mesun illallinen. Kävin tuloiltana viereisessä teatterissa, ja nautin Mesussa sen jälkeen hauesta tehtyä wallenbergia. Annoksessa oli herkullisen kalapihvin lisäksi maistuvaa rapukastiketta ja erinomaista muusia.

Aamiaisella on munakaskokki ja kahvi tarjoillaan pöytiin.

Pidetty työpaikka

Moni työntekijä on viihtynyt hotellissa pitkään, eikä johtaja tee poikkeusta. Tarja Karvola tuli hotelliin hovimestariharjoittelijaksi vuonna 1989.

”Olen käynyt välillä muualla töissä, veri on vetänyt aina takaisin Oulun upeimpaan hotelliin, jossa järjestetään hienoja tilaisuuksia.”

Entä miten sille kaivauksissa löytyneelle laivalle muuten kävi? Sokotel osallistui kaivausten kustannuksiin, ja ajatuksena on, että osa hylystä saataisiin hotelliin nähtäville. Hylky on vielä Museoviraston konservoitavana. Minne päin hotellia sen osa tulevaisuudessa laitetaan?

”Aulassa on tilaa. Me löydämme sille kyllä paikan”, Tarja Karvola sanoo ja nauraa.

Radisson Oulu

  • Hotellissa on 235 huonetta ja 700 neliömetriä kokoustiloja.

  • Tapahtumatiloja on 15, ja niihin mahtuu 1500 vierasta.

  • Ravintoloita on kaksi, ja niihin mahtuu 900 ihmistä.

  • Hotellin sisustus on suunniteltu göteborgilaisessa Studio Kin -toimistossa, joka on Radisson-ketjun hovisuunnittelija.

  • Hotellin omistaa S-ryhmään kuuluva Sokotel.

Radisson Oulun vuodet

  • 1974 Hotelli Vaakuna avattiin. Laajennusosa avattiin saman vuosikymmenen lopussa. Hotellin omistivat aluksi Osuuskauppa Arina ja SOK.

  • 1999 Hotelli Vaakuna muuttui Radisson SAS -hotelliksi.

  • 2006 Otettiin käyttöön Radisson Blu -nimi, kun lentoyhtiö SAS vetäytyi franchising-brändistä vuonna.

  • 2019 Hotelli suljettiin uudistustöitä varten ja avattiin uudelleen syksyllä 2020.

  • Hotelli Vaakuna työllisti 1970- ja 1980-luvuilla parhaimmillaan noin 80 työntekijää. Nykyisin talossa työskentelee noin 65 henkilöä.

Lue lisää klassikkohotellien tarinoita

Lisää aiheesta