Tornien Helsinki

Teksti:

Tiia Lappalainen

Kuvat:

SOK

Lähde:

Helka ry:n Rakennuksen kertovat -julkaisu, Kaija Ollila ja Kirsti Toppari: Puhvelista Punatulkkuun. Helsingin vanhoja kortteleita

Julkaistu: 25.2.2016

Muokattu: 31.8.2020

Oletko koskaan nostanut kadulla kulkiessa katsettasi ja nähnyt, miltä Helsinki näyttää pääsi yläpuolella? Keskustan talojen lukuisat tornit tarinoivat villistä juhlahumusta, sota-ajan suunnitelmista sekä taiteesta ja teatterista. Lähde kanssamme kierrokselle tornien Helsinkiin.

Helsingin keskusta. Nosta katseesi hetkeksi ylös. Eteesi aukeaa aivan uusi maailma. Helsingin kantakaupunki on täynnä taloja, joita koristavat kauniit ja salaperäiset – mahtailevatkin – kulmatornit.

"Helsingin silhuetista erottuvat monet kirkontornit, mutta 1800-luvun lopulta aina 1920-luvulle asti oli tavallista, että uusiin asuin- ja liikerakennuksiin suunniteltiin erilaisia torneja tai torniosia. Niillä ei ollut varsinaisia tehtäviä, vaan ne olivat osa koristeellisuutta ja vallitsevaa kansallisromantiikkaa. Torneilla haluttiin korostaa myös katujen kulmauksia ja talojen sisäänkäyntejä", Arkkitehtuurimuseon arkistonhoitaja Elina Standertskjöld kertoo.

1930-luvulla sota ja huono taloustilanne karsivat arkkitehtuurista rönsyjä – ja samalla torneja. 1930-luvulla alkanut funktionalismi korosti koristeellisuuden sijaan toiminnallisuutta, ja 1940-luvulla talojen tornit katosivat käytännössä kokonaan.

Kultakauden aikana torneja syntyi useita. Näkyvin ja tunnetuin lienee Hotelli Torni, joka on myös Suomen ensimmäinen pilvenpiirtäjä – rakennus, jonka korkeus ylitti aikanaan sallitut rakennusmääräyksetkin.

Lähtekäämme siis sieltä pienelle kävelykierrokselle tornien Helsinkiin.

Luvattomasta rakennuksesta tuli Helsingin symboli

Kun lähes 70-metrinen ja 13-kerroksinen Hotelli Torni valmistui vuonna 1931, se ei ollut saanut vielä edes rakennuslupaa. Tornin rakennus oli aloitettu luvatta vuonna 1929, ja vaikka rakennus oli noussut jo harjakorkeuteensa, Helsingin kaupunginvaltuusto kannatti edelleen sen purkamista. Lopulta Suomen ensimmäinen pilvenpiirtäjä sai kuitenkin jäädä paikalleen.

Arkkitehtitoimisto Jung & Jungin suunnittelema rakennus on vuosien saatossa sulkenut sisäänsä villiä juhlahumua ja monia salaisuuksia. Kieltolain aikaan tornin huipun Ateljee Baarissa iloteltiin ja nautittiin alkoholia kielloista huolimatta. Pullot pistettiin piiloon, kun vahtimestari painoi hotellin ala-aulan hissioven hälytysnappia, joka kuului yläkerran baariin asti. Se oli merkki siitä, että virkavalta oli saapunut taloon. Aikaa pullojen piilotukseen jäi riittävästi.

Sotien aikaan Torni oli vakoilun ja tiedonvaihdon keskittymä. Siellä majailivat vuorollaan niin saksalaisupseerit kuin Neuvostoliiton hallitsema liittoutuneiden valvontakomissio. Myös kulttuuriväki on aina viihtynyt Tornissa ja sen kabineteissa Alvar Aallosta ja Olavi Virrasta lähtien.

Tornin huippu on edelleen niitä harvoja paikkoja, josta Helsinkiä voi ihailla yläilmoista käsin. Tornista tähyiltäessä horisontissa pilkistää kaksi korkealle kohoavaa piikkiä: Lars Sonckin suunnittelemien metodistikirkon ja Mikael Agricolan kirkon spiirat eli piikit, joista jälkimmäiseen liittyy mielenkiintoinen yksityiskohta. Tehtaankadulla sijaitsevan Mikael Agricolan kirkon spiiran voi nimittäin laskea alas kirkontornin sisään. Näin tehtiin erityisesti talvi- ja jatkosodassa, jottei 30-metrinen piikki olisi toiminut maamerkkinä pommikoneille

Taiteilijoiden ateljeina

Sota-aikana Agricolan kirkon spiira vedettiin piiloon, ja jonkinasteista piiloleikkiä harrastettiin myös Ullanlinnassa Korkeavuorenkatu 21:ssä sijaitsevassa Ohranan talossa. Talo rakennettiin vuonna 1889 asuinrakennukseksi, ja sen vuokralaisina oli yksi Suomen tunnetuimpia taiteilijapariskuntia Venny Soldan-Brofeldt ja Juhani Aho.

"Arkkitehtimme löytämän perimätiedon mukaan talon kulmatornissa oli jonkin aikaa myös Venny Soldan-Brofeldtin ateljee", kertoo talon uudistamisesta vastaavan Grand Residence Development Oy:n markkinointijohtaja Kati Ståhlberg.

Soldan-Brofeldt ja Aho muuttivat sopivasti 1800-luvun lopulla Tuusulaan, sillä 1900-luvun alussa rakennus siirtyi Venäjän valtion omistukseen ja siihen muutti Venäjän tsaarin salaisen poliisin Ohranan Suomen osasto. Korkeavuorenkatu 21:n ovien takana moni saikin peruuttamattoman lähtöpassin Siperiaan.

Itsenäisyyden jälkeen vuonna 1918 talo siirtyi Suomen valtion käyttöön, ja 1930-luvulla se toimi Puolustusneuvoston kokoontumispaikkana ja marsalkka Mannerheimin työpaikkana. Vuoteen 2012 asti Ohranan talossa piti majaansa Rajavartiolaitos, jonka aikaan talon torniosa toimi muun muassa saunan jälkeisenä vilvoitteluhuoneena.

Vuodesta 2012 lähtien talo on ollut tyhjillään, mutta sitä kunnostetaan parhaillaan alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa asuinrakennukseksi.

Kun Venny Soldan-Brofeldtin ateljee oli 1940-luvulla jo Mannerheimin käskyläisten käytössä, Tove Jansson hankki itselleen oman torniateljeensa naapurista. Vuonna 1896 rakennetussa Ullanlinnankatu 1:ssä sijaitseva torniateljee oli Janssonin pitkäaikainen haave. Taiteilija vuokrasi sen vuonna 1944 ja asui ateljeekodissaan lähes 60 vuotta.

Myös Janssonin elämänkumppani Tuulikki Pietilä asui samassa talossa, Kasarminkadun puolella, ja pitkään he kulkivatkin toistensa luo talon ullakkokäytävää pitkin. Syksyisin ja talvisin ateljee oli kylmä, mutta tunnelma lämmin, sillä ateljeessa vietettiin letkeitä kulttuuriväen iltoja. Jansson saikin vuosien aikana useita häätöuhkauksia, ilmeisesti juuri illanviettojen vuoksi.

Tornia ei aluksi suostuttu myymään Janssonille tämän viettämän iloluonteisen elämän takia. Asunnon silloinen omistaja sekä muut talon asukkaat olivat sanoneet kaupan esteeksi, että Jansson vietti epämoraalista elämää. Huoneistossa juhlittiin, tanssittiin ja nautittiin alkoholia, joka oli kiellettyä sodan jälkeen.

Nykyisin Janssonin ateljee on perikunnan omistuksessa ja Muumihahmojen lisenssointeihin keskittyvän yrityksen käytössä. Silloin tällöin huoneistoon saatetaan järjestää ryhmävierailuja.

Linnat kaupungin keskellä

Toven tornilta on luontevaa jatkaa kävelykierrosta Korkeavuorenkatua alas kohti Esplanadia. Samalla ohitetaan Helsingin vanhin, vuonna 1891 valmistunut Erottajan paloasema. Theodor Höijerin suunnitteleman paloaseman torni kohoaa näyttävästi 42 metrin korkeuteen. Se rakennettiin kaupungin valvontaa varten tulipalojen varalta, ja sieltä annettiin yleinen palohälytys.

"Hälytys annettiin nahkaisilla merkinantopalloilla, kolmioilla ja neliöillä sekä niiden yhdistelmillä. Yöaikaan käytettiin erivärisiä kynttilälyhtyjä", Palomuseon hoitaja Jari Auvinen kertoo.

"Legendan mukaan eräs palomies olisi tullut tornista köyttä pitkin pää edellä alas."

Paloaseman torniin pääsee vierailemaan keskiviikkoisin ja sunnuntaisin kello 16–17, ja sinne järjestetään myös ryhmävierailuja.

Paloasemaa vastapäätä sijaitsee Lars Sonckin suunnittelema Helsingin puhelinyhdistyksen vanha talo. Vuonna 1905 valmistunut rakennus on malliesimerkki jugend-aikakauden kansallisromanttisesta tyylistä kivilinnamaisine muotoineen ja kulmatorneineen.

"Kansallisromantiikan aikaan mietittiin, mikä olisi suomalaista tyyliä. Arkkitehtuurissa jäljiteltiin muun muassa keskiaikaisia kirkkoja ja linnoja", Arkkitehtuurimuseon Standertskjöld kertoo.

Siksi useissa kansallisromantiikan aikaisissa tornitaloissa on esimerkiksi ampuma-aukon tyylisiä ikkunoita. Jugendille ominaista oli myös epäsymmetria, toisin kuin uusrenessanssissa, eli kulmatorneja ei tehty symmetrisesti talon molempiin kulmiin, vaan vain toiseen kulmaukseen.

Torniosan erkkerissä on ornamenttinauha, joka kertoo talon alkuperäisestä käytöstä puhelinyhdistyksen pääkonttorina. Nykyisin talossa on yritysten toimitiloja, ja siellä toimii muun muassa Lääketietokeskus.

Myös Rautatientorin laidalla sijaitseva Suomen Kansallisteatteri uhkuu kansallisromantiikan henkeä. Vuonna 1902 valmistuneen rakennuksen torneissa sijaitsee taiteilijoiden vierashuoneita. Useista kummituksistaan tunnetun teatterin länsitornissa liikkuu huhujen mukaan mies, joka kantaa kädessään päätä.

Kivipalatsi paraatipaikalla

Kun Korkeavuorenkadulta on laskeuduttu Esplanadin puistoon, poiketaan hetkeksi Pohjois-Esplanadille. Vastaan tulee aikakautensa suurin yksityistalo Pohjoismassa. Numerossa 25–27 sijaitsee niin sanottu Grönqvistin kivimuuri. Vuonna 1883 valmistuneen kivipalatsin suunnitteli niin ikään Theodor Höijer, ja se edustaa uusrenessanssin tyylisuuntaa koristeellisine kulmatorneineen.

Korttelin pituisessa talossa oli valmistuessaan 193 vuokra-asuntoa sekä liiketiloja. Talon rakennutti satulaseppä, kunnallisneuvos ja suururakoitsija Fredrik Grönqvist. Huimapäinen ja kallis projekti oli aikansa ihmettelyn kohde. Kaupunkilaisten vapaa-ajan viettoon kuului istuskella Esplanadilla seuraamassa rakennusprojektin etenemistä. Esplanadin penkeillä povattiin, milloin ukko Grönqvist, kuten häntä kutsuttiin, menisi vararikkoon. Talo kuitenkin valmistui ja ukko rikastui.

Nykyisin Grönqvistin talossa on pääosin liikehuoneistoja mutta myös joitain yksityisasuntoja. Kauniit, koristeelliset kulmatornit kuuluvat kulmahuoneistoihin, joista ainakin toisessa sijaitsee Veikkauksen kokoustilat.

Keskellä rakennusta sijaitsevat kupolit sen sijaan ovat ullakkotilaa. Ehkä ukko Grönqvist katselee sieltä Esplanadin penkeillä istuvia kaupunkilaisia – ja hymyilee.

Muita mielenkiintoisia tornikohteita Helsingissä

Hufvudstadtsbladetin talo, Mannerheimintie 18. W. G. Palmqvistin suunnitteleman talon torni on tarkka kopio venetsialaisesta Dogien palatsin tornista. Liikemies, mesenaatti Amos Andersson oli nähnyt kuvan Dogien palatsia esittävästä maalauksesta.
As Oy Kointähti, Pietarinkatu 9. Usko Nyströmin suunnittelemassa asuintalossa on kaunis art nouveau -tyyliä edustava torniosa, joka jakautuu eri asuntoihin. Tornin ylimmän osan ikkunat ovat ullakolla kaikkien talon asukkaiden ulottuvissa.

Arkkitehtonisesti merkittäviä kohteita Helsingin kantakaupungissa

Helsingissä on useita arkkitehtonisesti merkittäviä kohteita, jotka houkuttelevat niin turisteja kuin alan ammattilaisiakin tutustumaan suomalaiseen arkkitehtuuriin.

Hiljaisuuden Kappeli: Suomalaisen puurakentamisen nykyosaamista edustavan kappelin ovat suunnitelleet arkkitehdit Kimmo Lintula, Niko Sirola ja Mikko Summanen arkkitehtitoimisto K2S:stä. Vuonna 2012 valmistunut kappeli sijaitsee Kampin Narinkkatorilla, ja se sai jo ennen valmistumistaan runsaasti huomiota ja muun muassa The Chicago Athenaeum International Architecture Award 2010 -palkinnon.
Temppeliaukion kirkko: Etu-Töölössä sijaitseva, kallioon louhittu kirkko on yksi Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä. Vuonna 1969 valmistuneen kirkon ovat suunnitelleet arkkitehdit Timo ja Tuomo Suomalainen.
Olympiastadion: Funktionalismin tyylisuuntaa edustava Olympiastadion valmistui vuonna 1938. Se on yksi Helsingin maamerkeistä yli 70 metriä korkean torninsa ansiosta. Stadionin suunnittelivat arkkitehdit Yrjö Lindegrén ja Toivo Jäntti.
Finlandia-talo: Vaikka Suomesta on erityisesti viime vuonna noussut monta uutta, kansainvälisesti menestynyttä arkkitehtiä, on Alvar Aalto edelleen kuuluisin. Vuonna 1971 valmistuneeseen Finlandia-taloon liittyy mielenkiintoinen optinen harha, sillä kun taloa katsoo Töölönlahden toiselta puolen, näyttää siltä, kuin Kansallismuseon torni nousisi Finlandia-talosta. Illuusion luomiseksi Finlandia-talon torniosassa on marmoripinnassa musta puolisuunnikas.
Kaisa-talo: Helsingin yliopiston pääkirjasto Kaisaniemessä on esimerkki suomalaisen nykyarkkitehtuurin voimasta. Selina Anttisen ja Vesa Oivan suunnittelema ja vuonna 2012 valmistunut kirjasto on monumentaalinen monin tavoin. Talon aaltoileva arkkitehtuuri on tuonut suunnittelijoilleen useita palkintoja ja kunniamainintoja.

Suomalaisen arkkitehtuuriin tyylisuuntineen ja arkkitehteineen pääsee tutustumaan Arkkitehtuurimuseon pysyvässä näyttelyssä Arkkitehtuurimme vuosikymmenet 1900–1970.