Sovellus avaa kosmetiikan tuoteselosteet puolestasi - näin se toimii - Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Sovellus avaa kosmetiikan tuoteselosteet puolestasi - näin se toimii

Katariina Rantanen avaa kosmetiikan salat puolestasi

Läheisten syöpä sai Katariina Rantasen miettimään altistustamme kemikaaleille. Hän keksi CosmEthics-sovelluksen, joka avaa kosmetiikan tuoteselosteiden salat yhdellä klikkauksella.

Jaa Somessa
Teksti
Anni Nissi
Kuvat
Roope Permanto, SOK

Asiakas pyörittelee käsissään meikkivoideputelia. Hän on allerginen tietyille kosmetiikan ainesosille. Mutta mistä selviää, onko niitä juuri tässä pullossa?

Monelle kosmetiikan raaka-aineet ovat varsinainen viidakko. Tuotteen kyljessä olevassa INCI-listauksessa nimet ovat latinaksi, ja joskus pienellä präntätty teksti on piilotettu tarran alle tai tuotteen etiketin kääntöpuolelle. Kosmetiikkalaissa taas käytetään tuotteiden kemiallisia nimiä. Suomen kielellä ei siis pötki pitkälle.

Kolme vuotta sitten Katariina Rantanen, 37, päätti kehittää asiaan ratkaisun.

"Kaksi läheistäni sairastui syöpään lyhyen ajan sisällä. Se pysäytti miettimään kemiallista altistusta, jonka saamme ravinnosta ja kosmetiikasta, sekä sitä, miten paljon se vaikuttaa nuoreenkin ihmiseen", Rantanen kertoo.

Lisäksi ystävät kysyivät Rantaselta apua turvallisten tuotteiden valintaan. Hän kun työskenteli tuoksusuunnittelussa Ranskassa ja oli siten oppinut ymmärtämään kosmetiikan raaka-aineita.

"Lähdin heille tulkiksi kosmetiikka-ostoksilla. Samalla heräsi halu auttaa muitakin kuin vain lähipiirini ihmisiä."

Sopiva juuri minulle

Auttamisenhalun tulos oli CosmEthics-applikaatio, jonka kuka tahansa voi ladata ja ottaa ilmaiseksi käyttöön omalla älypuhelimellaan. Sovellus tunnistaa ja analysoi kosmetiikan raaka-aineita. Rantasen luotsaamaan tiimiin kuuluu kolme biokemistiä.

"Tietokannassamme on tällä hetkellä noin 50 000 kosmetiikkatuotteen koostumukset, joita käyttäjä voi tarkastella."

Rantanen ilahtui, kun S-ryhmä päätti ottaa applikaation ammattilaisversion käyttöön osassa Sokoksia ja Emotioneita. Vuoden loppuun mennessä kokeilu laajenee kaikkiin yksiköihin.

Applikaation avulla paitsi autetaan asiakkaita löytämään sopivia tuotteita myös valvotaan, etteivät myyntiin tulevat tuotteet sisällä kiellettyjä ainesosia.

"Mielestäni Sokos on ottanut ison askeleen oikeaan suuntaan", Rantanen toteaa.

Aprikoosia muovin tilalle

Sovellusta käytetään monista eri syistä. Esimerkiksi useat vegaanit kiertävät kaukaa kaikki eläinperäiset ainesosat, kuten mehiläisvahan tai lampaanvillarasvan. Ympäristötietoiset kuluttajat taas välttelevät esimerkiksi muovia sisältäviä koostumuksia.

"Itse uskon vahvasti ennaltaehkäisyyn, oli kyse sitten ympäristöstä tai terveydestä. Esimerkiksi monien kuorinta-aineiden sisältämät hippuset ovat mikromuoveja. Ne päätyvät lopulta meriin, mistä niiden puhdistaminen on erittäin kallista tai jopa mahdotonta", Rantanen kertoo.

"Mikromuovit on kuitenkin helppo korvata maatuvilla ainesosilla, kuten vaikkapa kaurasta tai aprikoosin kivistä tehdyllä rouheella."

Sovellus suositteleekin tilalle toista tuotetta, jossa allergisoivaa tai kiellettyä ainesosaa ei ole.

"Olen aika hintatietoinen ja ilahduin siksi huomattuani, että turvallisempi tuote ei välttämättä tarkoita kallista hintaa. Käytän itse paljon lasten voiteita ja sampoita, jotka sopivat usein herkälle iholle mutta ovat luksustuotteita huomattavasti edullisempia", Rantanen vinkkaa.

Näin käytät CosmEthics-sovellusta

CosmEthics-sovellus toimii iOS ja Android -käyttöjärjestelmillä.

Julkaistu: 26.5.2016
Muokattu: 15.5.2019
Jaa Somessa