Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Aurinkovoimaa, fillareita ja vastuullisia kaloja – tiedätkö nämä 8 tapaa, miten HOK-Elanto parantaa maailmaa?

Teksti:
Venla Rossi
Kuvat:
Lari Lappalainen
Julkaistu: 15.5.2020
|
Muokattu: 31.8.2020
Kun osuuskaupassa rakennetaan parempaa tulevaisuutta, teot ovat samaan aikaan isoja ja pieniä, sanoo HOK-Elannon vastuullisuuspäällikkö Satu Kattilamäki. Hän listasi Yhteishyvän pyynnöstä kahdeksan konkreettista tapaa, joilla HOK-Elanto parantaa maailmaa.

1. Voimaa auringosta ja tuulesta

Jopa 86 prosenttia HOK-Elannon viime vuonna käyttämästä sähköstä oli uusiutuvaa energiaa. Valtaosa siitä saatiin S-ryhmän itse tuottamasta tuulivoimasta. Sen lisäksi HOK-Elanto on viime vuosina panostanut aurinkoenergiaan.

Karaportin, Nihtisillan ja Malmin S-markettien katoille on rakennettu aurinkopaneelit. Niiden avulla pystytään kattamaan jopa 10 prosenttia myymälöiden vuosittaisesta sähkönkulutuksesta.

2. Vastuullisilta vesiltä

WWF:n kalaopas on monelle tuttu, mutta HOK-Elannon ja S-ryhmän kriteerit kalatiskiin uiville eväkkäille ja muille meren herkuille ovat vieläkin tarkemmat ja moninaisemmat. Vuodesta 2009 alkaen osuuskaupassa on laadittu omia vihreitä ja punaisia listojakalojen hankintaan.

Niissä tarkastellaan kalastusalueita, pyydystystapoja ja muun muassa sitä, ettei myyntiin oteta alimittaisia kaloja. Näin varmistetaan, että kaikki kalat ja äyriäiset on hankittu vastuullisesti ja ympäristöystävällisesti.

3. Fillarilla ostoksille

Kun ihminen käy ruokakaupassa, päästöjä syntyy kahdesta asiasta: ostetusta ruoasta ja liikkumisesta erityisesti, jos asiakas saapuu myymälään omalla autolla. Siksi HOK-Elanto on jo neljän vuoden ajan toiminut pääkaupunkiseudulla pirteän keltaisten Alepa-fillarien eli kaupunkipyörien pääsponsorina ja yhteistyökumppanina.

Näin tuetaan vähemmän päästöjä tuottavaa liikkumista – ja samalla hyvinvointia tuottavaa liikkumista.

4. Sähköistä autoilua

Sähköauton hankkineet suomalaiset joutuvat usein arjessaan miettimään, missä auton akun saa ladattua. HOK-Elannolla on nykyään 13 sähköauton latauspistettä. Muutama näistä on ABC-asemilla sijaitsevia pikalatauspisteitä, joissa akun saa täyteen hetkessä.

Lisäksi kaikista pääkaupunkiseudun Prismoista ja muutamasta S-marketista löytyy asiointilatauspisteitä. Latauspisteiden verkosto kasvaa tulevaisuudessa entistä kattavammaksi.

5. Punalaput hävikkiaseena

Ruokahävikki on huono juttu sekä ympäristön että kauppiaan kannalta. Sitä vastaan taistellaankin myymälöissä monella konstilla. Yksi tapa onniin sanottu punalaputus. Se on monelle tuttu hinnanalennuskäytäntö, jossa tuotteen hintaa alennetaan 30 prosenttia ennen viimeistä käyttöpäivää.

Myymälän kahden viimeisen aukiolotunnin aikana näitä tuotteita myydään tupla-alennuksella eli 60 prosenttia normaalihintaa halvemmalla. Kun ostat punalaputetun tuotteen, kaikki voittavat: elinkaarensa loppuvaiheessa oleva tuote ei päädy roskikseen vaan käyttöön edullisella hinnalla.

6. Linjakasta muovia

S-ryhmä on tehnyt muovilinjauksen, jonka mukaan vuoden 2022 loppuun mennessä kaikki myytävät omien merkkien tuotteet pakataan kierrätettäviin pakkauksiin. Muutoksesta pitää myös kertoa asiakkaille tarpeeksi selkeästi.

Esimerkiksi biohajoava materiaali voi näyttää tavalliselta muovilta. Jos tästä ei kerrota, voi paketti helposti lentää väärään roska-astiaan.

HOK-Elannon myymälöissä on luovuttu pienten muovipussien tarjoamisesta kassoilla. Muutamassa Keravan alueen kaupassa on käynnistetty myös panttikassikokeilu. Siinä asiakas voi ostaa viisi euroa maksavan kestokassin ja palauttaa sen myöhemmin saman alueen myymälään rahaa vastaan. Panttikassi on vaihtoehtona myös Kaaren Prisman verkkokauppatilauksissa.

7. Kylpyhuoneen konmaritus

Lähes kaikkien kotien kylpyhuoneet pursuavat vanhentuneita kynsilakkoja ja parhaat päivänsä nähneitä hajuvesiä. Syykin on selvä: niiden hävittäminen ei ole aivan yksinkertaista. Alkoholia ja liuottimia sisältävät aineet nimittäin luokitellaan vaarallisiksi jätteiksi. Nyt niitä voi kuitenkin palauttaa HOK-Elannon toimialueella Sokos-tavarataloihin ja Emotioneihin. Kynsilakat ja tuoksut kerätään ja tuhotaan asianmukaisella tavalla. Idea vanhentuneen kosmetiikan keräämisestä tuli ruohonjuuritasolta eli myymälähenkilökunnalta. Palvelu on ollut käytössä lokakuusta 2018 lähtien, ja pulloja ja pensseleitä on kerätty jo yli 6000 kiloa.

8. Hiili? Ei neutraali vaan negatiivinen

Kenties kunnianhimoisin HOK-Elannon ja S-ryhmän vastuullisuustavoitteista on saavuttaa hiilinegatiivisuus vuoteen 2025 mennessä.

Työtä jatketaan ensin energiatehokkuuden kehittämisessä. Tavoitteen mukaisesti HOK-Elannossa on viimeisen kymmenen vuoden aikana tehostettu energiankäyttöä 30 prosenttia.

Jatkossakin hyödynnetään hukkalämpöä ja optimoidaan valaistusta. Lisäksi kylmäaineiden aikaansaamat päästöt saadaan lähelle nollaa, kun kylmäaineiden tilalle vaihdettaan hiilidioksidi. Myös uusien kylmälaitteiden hankinta tehostaa energiankäyttöä.

Vuoteen 2025 mennessä kaikki HOK-Elannon käyttämä sähkö on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä. Loput päästöt, joiden syntyä emme pysty välttämään, kompensoimme.

Jokaisella askeleella on merkitystä

”Osuustoiminnallisessa yrityksessä, kuten HOK-Elannossa, vastuullisuus on osa yritysmuotoa. Sen täytyy elää ajassa ja rakentaa osaltaan meille kaikille parempaa tulevaisuutta. Nopeaa reagointia ja rohkeutta tarvitaan, kun kyse on esimerkiksi turvallisuudesta tai ihmisoikeuksista.”

Näin määrittelee HOK-Elannon vastuullisuuspäällikkö Satu Kattilamäki.

Kattilamäki toteaa, että vastuullisuuspäällikön työnkuvaa on hankala avata yhdellä lauseella. Hän pohtii työssään esimerkiksi ihmisoikeuksia, kierrätystä ja ilmastonmuutosta. Ne voivat tuntua suurilta sanoilta, etäisiltäkin.

”HOK-Elannon vastuullisuustyössä on kuitenkin kyse nimenomaan siitä, miten voimme vaikuttaa arkisilla, pienillä teoilla.”

Osa kestävää kehitystä edistävistä toimista voi vaatia pitkäjänteistä työtä, ja niiden vaikuttavuus voi olla suurta ja näkyvää, kuten energiatehokkuuden kehittäminen.

Toisaalta yksittäisellä ratkaisulla voi tuottaa yksilötasolla iloa, kuten jonkun uuden kierrätysratkaisun tarjoaminen tai luomutuotteiden helpompi löydettävyys myymälässä. Jokaisella askeleella on merkitystä.

Kattilamäki johtaa tiimiä, joka keskittyy ruokaturvallisuuteen ja vastuullisuuskehitykseen. Koska tuotteiden ja palveluiden kirjo on laaja, työpöydällä on erilaisia asioita aurinkosähköstä hygieniakäytöntöihin ja kalastusalueisiin.

Hän muistuttaa, että osuuskaupoissa vastuullisuustyötä toteutetaan erilaisilla ratkaisuilla eri puolilla Suomea.

“Meillä täällä HOK-Elannossa toimitaan tiheästi asutulla alueella, jolloin esimerkiksi kaupunkipyöräyhteistyö on ollut tosi toimiva juttu."

Lue lisää