Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Nanne Jalma Kokkolasta on mukana Suomalainen Menestysresepti 2023 -kilpailussa ”uuden ajan hernarilla”.

Nanne laittoi peliin koko persoonansa – onko tämä purkkikeitto ”uuden ajan hernari”?

Teksti:
Pirjo Latva-Mantila
Kuvat:
Pirjo Latva-Mantila, Sami Heiskanen
Julkaistu: 7.12.2022
|
Muokattu: 13.1.2023
”Ei saa stressata, pitää vain tehdä hyvää ruokaa.” Näin toteaa 32-vuotias Nanne, jolle on parin viime vuoden aikana tapahtunut monia elämää suurempia asioita.

(MAINOS)

Kaikki alkoi, kun Nanne Jalma odotti ensimmäistä lastaan ja sai idean uudesta ruokainnovaatiosta. Ebba-tytär syntyi marraskuussa 2021.

– Olen ollut niin onnellinen siitä päivästä lähtien, kun sain tietää tästä lapsesta. Se lisäsi energiaani valtavasti. Oli myös pakko oikeasti alkaa miettiä elämää eteenpäin.

Vaikka on kokki koulutukseltaan, Nanne ei varsinaisesti ole koskaan mieltänyt itseään kokiksi. Ei silloinkaan, kun pyöritti kotikaupungissaan Kokkolassa Nannen NamNam -kahvilaa 2014-2017.

Nuori kahvilayrittäjä joutui opettelemaan yrittäjyydestä monta asiaa kantapään kautta, myös sen, että omasta jaksamisesta täytyy pitää huolta.

– Loppuviimein tein kaikki klassiset virheet, jotka uusi yrittäjä voi tehdä. Uuvutin itseni niin, että tarvitsin pitkän sairausloman.

Maut itämaisesta keittiöstä

Haastavista yritysvuosista huolimatta Nanne uskoo, että kaikella on ollut oma tarkoituksensa. Ilman niitä kokemuksia hän ei nyt olisi tässä.

– Ilman kahvilaa en olisi saanut elämääni näitä ihania ihmisiä ja työntekijöitä.

Kahvilassa valmistettiin herkullisia itämaisia herkkuja, joista tuli monen asiakkaan lempiruokia. Nanne oppi keittiössä työskennelleen Monan opastuksella paljon irakilaisesta ruoanlaitosta ja maustamisesta. Kun kahvilan tarina päättyi, Monan reseptiikka jalostui uusiksi tuotteiksi.

Syntyi yritys nimeltä Happyfood&people Oy, jossa Nannen rinnalla on mukana hänen perheensä: Tiina-äiti, Heidi-sisko puolisoineen sekä kaksi ystävää vähemmistöosakkaina.

– Olimme vegemessuilla esittelemässä raakapakastettua falafel-pötkyläämme. Massaa, josta kuka tahansa pystyy helposti valmistamaan herkullista ruokaa. Messujen jälkeen muun muassa S-ryhmä otti meihin yhteyttä.

– Pääsimme jo hyvään nousukiitoon, kunnes tuli korona. Kaikenlaista kuitenkin kokeiltiin ja yritettiin, mutta kun tilanne vain jatkui ja jatkui, lopulta yritimme vain pitää yritystä hengissä.

Nanne kehitti Monan ja muiden ystäviensä kanssa vegaanisen tuorekeiton, jolla hän osallistui vuoden 2021 Suomalainen Menestysresepti -kisaan. Jatkopaikkaa ei semifinaaleista tullut, mutta tuli jotakin, joka sai lampun myöhemmin syttymään.

Sampo Päällysaho totesi, että tästä keitosta tulee mieleen uudenlainen hernari. Kisasta tippuminen harmitti, ja aloin miettiä, miten saisin keiton eteenpäin. Toisaalta odotin silloin Ebbaa, ja tiesin, etten edes olisi voinut olla mukana kisassa. Yhtäkkiä sitten muistin Sampon sanat ja oivalsin, että keittohan sopisi loistavasti säilykepurkkiin! Säilykehyllylle niitä uutuuksia kaivataan, sitähän Sampo oli tarkoittanut.

Purkkikeitto toimii aina

Innostuksen puuskassaan Nanne otti yhteyttä tunnettuun suomalaiseen ruokatehtaaseen ja kysyi, voisiko purkkiin laittaa muutakin kuin hernekeittoa. Hän itse peukuttaa purkkikeitolle monestakin syystä. Muun muassa siksi, ettei keitto ole täysin valmis.

– Haluan kokatessani sen tunteen, että valmistan ruoan itse. Haluan lisätä vähän vettä ja kiehauttaa kunnolla. Se ei tavallaan ole niin eines, vaikka eines onkin. Aivan kuten raakapakastettu falafel, josta leikataan siivuja ja paistetaan pannulla.

Happyfood&people Oy:n arvoihin kuuluu ruokahävikin vähentäminen, joten siinäkin mielessä purkkikeitto toimii.

Ollessaan viimeisillään raskaana Nanne löi sopimusvalmistajan kanssa alustavasti kättä päälle. Asiaan palattaisiin vauvan syntymän jälkeen.

Uuden tekeminen tarkoitti myös uutta hakemusta Suomalainen Menestysresepti 2023 -kisaan, ja niin keväällä 2022 finaalipaikka aukesi vihreälle linssikeitolle.

Linssikeiton rinnalle Nanne loihti härkäpapukeiton, ja syntyi keittoperhe nimeltä Happy Soup!

– Härkäpapukeitto oli maailman ihanin yllätys, koska sen reseptiikka onnistui heti ensimmäisellä kerralla.

– On hienoa, ettei kaikilla tarvitse olla omaa tehdasta, vaan voi tehdä huippuhyvää yhteistyötä valmistajien kanssa. Sillä tavalla markkinoille saadaan uusia, innovatiivisia juttuja ajatuksella ”Tehdään yhdessä parempaa”.

Nanne uskoo rajan vegaaniuden ja lihan syömisen välissä hälvenevät tulevaisuudessa. Hän itse kertoo syöneensä täysin kasvispohjaisesti ennen raskautta, kunnes iski niin kova lihannälkä, että periaatteet jäivät.

– Pääpiirteittäin syön kyllä kasvispohjaista ruokaa, mutta rakastan juustoa. Jos käytän voita, sen pitää olla oikeaa, ja jos maitoa, niin punaista, hän paljastaa hymyillen.

– Kyllähän lihaa syödään nykyään aivan liikaa. Kannustan kultaiseen keskitiehen: lihaa voisi syödä vaikka herkkupäivänä tai juhlaruokana, ja muuten syötäisiin mahdollisimman paljon kasviksia.

Korvaamatonta apua perheeltä

Pieni Ebba-tytär on ollut niin rauhallinen lapsi, että Nanne-äiti on hyvin jaksanut käydä televisio-ohjelman kuvauksissa ja kehittää tuotteitaan. Hän on saanut korvaamatonta apua parturi-kampaaja-yrittäjänä toimivalta Tiina-äidiltään, joka on ollut mukana kuvausreissuilla Ebbaa hoitamassa.

Tiina kuvailee Nannea idearikkaaksi ja topakaksi tytöksi.

– Sellainen hän on ollut aina. Joskus olen epäillyt hänen ideoitaan ja ajatellut, että ei voi onnistua eikä mennä läpi. Tätä purkkikeittoideaa en epäillyt pätkääkään, kertoo Tiina.

Hän on päättänyt antaa Nannen ja perheyrityksen projektille niin paljon kuin on tarvetta.

– Tämä on niin huippumahdollisuus, ja pystyn kyllä sumplimaan omia töitäni. Onhan tämä valtava rikkaus minullekin. Vauvakin on pieni vain hetken.

Nanne toivoo, että voisi olla samanlainen äiti tyttärelleen kuin Tiina on ollut hänelle.

– On myös tärkeää, että voisin omalla tekemiselläni olla hyvä esimerkki Ebballe tässä muuttuvassa maailmassa. Toivon, että Ebba uskaltaisi aina olla oma itsensä ja rohkea tekemään kaikkea mihin kokee inspiraatioita. Toivon myös, että hän uskoisi ihmeisiin, niitä nimittäin tapahtuu koko ajan!

Suomalainen menestysresepti 2023 -kilpailua voit seurata televisiosta MTV3-kanavalta keskiviikkoisin kello 20. Jaksot löytyvät myös Katsomosta.

Sarjassa etsitään uusia hittituotteita mm. S-marketin ja Prisman valikoimaan. Voittaja ratkeaa helmikuun ensimmäisenä päivänä nähtävässä jaksossa.