Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Mitä kaikkea Bonuksilla voi hankkia? Saimaan rannalla asuvat Heilalat muurauttivat Bonuksilla tunnelmallisen takan

Teksti:
Kirsi Hemanus
Kuvat:
Anna-Katri Hänninen
Julkaistu: 28.11.2022
|
Muokattu: 9.12.2022
Heilalan pariskunnan viehättävässä takkatuvassa Saimaan rannalla parannetaan maailmaa ja vaihdetaan kuulumisia läheisten kanssa.

Elokuu joitakin vuosia sitten on jäänyt mikkeliläisen Heilalan pariskunnan mieleen.

”Pihassamme on upea luonnonkivi. Pyysin muurarin katsomaan, voisiko sen päälle muurata takan luonnonkivistä. Takasta tuli loistava”, kertoo Helena Heilala.

Heilalat asuvat Saimaan rannalla luonnonkauniissa ympäristössä.

”Rakensimme takan ympärille vielä seinät vanhoista ikkunoista. Siitä tuli meille terapiatupa”, hän jatkaa.

Radio soi koko kesän

Takan hinnaksi tuli 1 300 euroa. Pariskunnan ilo oli suuri, kun paljastui, että heidän bonustilillään oli tarvittava summa. Se oli myös yllätys, sillä tiliä ei ollut käytetty pitkään aikaan.

Kaunista takkaa käytetään läpi vuoden. Tunnelma on Heilalan pariskunnalle tärkeä. Vappuna he laittavat takkatuvassa Järviradion soimaan, ja se saa soida läpi vuorokauden koko kesän ajan. Radio suljetaan vasta elokuun lopussa venetsialaisissa.

”Istumme takkatulen ääressä glögilasien kanssa ja mietimme, miten vuosi on mennyt."

”Radiosta tulee maisemaan sopivaa musiikkia ja tarinoita. Leppoisa kesäfiilis tulee heti, kun avaan takkatuvan oven ja kuulen radion äänen”, kertoo Helena.

Takka tuo iloa myös talvella. ”Jouluna ja uutenavuotena istumme takkatulen ääressä glögilasien kanssa ja mietimme, miten vuosi on mennyt. Paistamme takassa usein herkulliset makkarat”, Helena kertoo.

Parasta takassa on, että se antaa sekä sisäistä että ulkoista lämpöä.

”Sen äärellä on kiva rupatella myös ystävien kanssa ja parantaa maailmaa.”

Seuraavaksi Bonukset lapsenlapsille

Perheen ruoka- ja vaateostokset, harrastemenot, polttoainekulut sekä hotellimaksut on keskitetty S-ryhmän liikkeisiin. Bonuksia kertyy yleensä 40–50 euroa kuussa.

”Viimeksi uusin silmälasit Stellan Silmäasemalla, ja Bonuksia tuli kivasti. Ostosten keskittäminen todella kannattaa”, kertoo Helena.

Takan hankkimisen jälkeen Heilalat ovat keksineet uuden kohteen Bonuksille. Rahat talletetaan kahden lapsenlapsen tileille synttärilahjaksi.

Osuuskauppalaisia neljässä polvessa

Heilalat ovat osuuskaupan jäseniä jo neljännessä polvessa. Myös Helenan ja Sakarin kaksi aikuista poikaa ovat S-ryhmän jäseniä.

Helena muistaa, kuinka nykyisiä Bonuksia vastaava jäsenpalautus laskettiin aikanaan kerran vuodessa kaikkien ostosten loppusummasta – mutta summa piti laskea kuiteista itse.

”Uudenvuodenpäivänä äitini laski isoa vuoden aikana kertynyttä kuittikasaa ilman laskukonetta. Sitten kuitit laitettiin pussiin ja palautettiin kaupan kassalle.”

Helena on ollut jäsen jo yli 40 vuotta. 14-vuotiaana hän oli jopa kesätöissä myyjänä Suur-Savon Osuuskaupassa.

”Silloin irtomaitoa myytiin suoraan kannuihin. Puhdistin mittalaitteita ja järjestelin hyllyjä. Sain kaksi viikkoa lomaa, että pääsin rippikoululeirille. Maksoin palkastani rippipuvun.”

Lisää aiheesta