Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Tiiu Tuominen (edessä) on soittanut huilua monta vuotta. Äiti, Piia Tuominen, kuuntelee soittoa mielellään.

Huilu saa 17-vuotiaan Tiiun hyvälle tuulelle – ”Mieluiten soitan Apulantaa ja Haloo Helsinkiä”

Teksti:
Kirsi Hemanus
Kuvat:
Tommi Mattila
Julkaistu: 5.10.2021
|
Muokattu: 26.10.2021
Ison perheen esikoisen Tiiu Tuomisen huilutunnit on maksettu alusta asti Bonuksilla. Seitsemän vuoden opinnot ovat tuottaneet paljon edistystä ja iloa.

Lahtelaisen Tuomisen perheen esikoinen Tiiu, 17, innostui musiikista jo pienenä. Kuusivuotiaana hän aloitti kuorossa, ja kolmannelle luokalle mennessä hän pääsi musiikkiluokalle.

”Silloin Tiiu alkoi puhua huilusta, ja vuoden päästä ilmoitin hänet yksityiseen musiikkikouluun huilua soittamaan”, kertoo perheen äiti Piia Tuominen.

Tiiu on soittanut lempi-instrumenttiaan nyt seitsemän vuotta. Opettajia ehti olla kolme ennen kuin tyttö siirtyi Lahden konservatorioon. Sinne pääseminen oli Tiiulle hienoin saavutus huilunsoitossa toistaiseksi.

”Soittotunti on kerran viikossa. Harjoittelen mieluiten, kun olen ihan yksin”, Tiiu kertoo.

”Tykkään opetella uutta, vaikka jotkut harjoitukset saattavat turhauttaa. Mutta nekin edistävät taitoja.”

Mieluiten Tiiu soittaa tuttuja pop-kappaleita esimerkiksi Apulannalta ja Haloo Helsingiltä. Parasta on, kun huomaa edistyneensä.

”Välillä motivoituminen on vaikeaa, välillä helpompaa. Esimerkiksi ennen tasokonserttia motivaatio oli korkealla, koska halusin saada konsertin kunnialla läpi.”

”Harjoittelen mieluiten, kun olen ihan yksin.”

Tiiulle huiluharrastus on niin tärkeä, että hän sanoo sen olevan osa hänen persoonallisuuttaan.

Huilun soitto innostaa ja ilahduttaa Tiiua.

”Varsinkin silloin, kun näen kuulijan tulevan hyvälle tuulelle minun soitostani. Haluan edetä huilunsoitossa vielä pidemmälle tekemättä siitä kuitenkaan ammattia”, Tiiu kertoo. Haaveammattina on lääkäri tai ensihoitaja.

Ison perheen kulut mietitään tarkkaan

Äidinkin mukaan huilu on kuin tehty Tiiulle. Lapsen musikaalisuus lämmittää mieltä, sillä vanhemmat eivät ole lainkaan musikaalisia.

”Soittoa on ihanaa kuunnella. Antaa hänelle mitkä nuotit tahansa, hän soittaa ne.”

Kahdeksanlapsisessa perheessä harrastuksista aiheutuvat kulut on mietittävä tarkkaan. Tiiun lisäksi hintava harrastus on myös 15-vuotiaalla Henjalla, joka käy ratsastamassa.

”Huilun soitto ei mielestäni ole älyttömän kallista. Toki huilun osto aluksi hieman kauhistutti, mutta ei se ollutkaan niin kallis kuin oletin. Pian pitäisi varmaankin hankkia seuraava huilu, joka on astetta kalliimpi”, kertoo Piia Tuominen.

Bonuksia perheessä kertyy 1500–2000 euroa vuodessa. Ruokaostokset, vakuutukset, puhelinliittymät ja bensakulut on keskitetty S-ryhmän liikkeisiin.

”Idea käyttää Bonuksia huilutunteihin lähti siitä, ettei muuten olisi ollut mahdollista aloittaa soittotunteja. Olemme maksaneet Bonuksista myös muutaman lasten kesäleirin”, kertoo Piia.

Mihin sinä olet käyttänyt Bonukset? Kerro meille: yhteishyva.toimitus@sok.fi

KERÄÄ BONUSTA!

  • Bonus kertyy koko perheen ostoista. Bonustaulukko kertoo, kuinka paljon saat Bonusta. Täyden viiden prosentin Bonuksen saat 900 euron kuukausiostoilla.

  • S-ryhmä palkitsi jäseniään vuonna 2020 yhteensä yli 415 miljoonalla eurolla. Asiakasomistajat saivat rahallista etua omalle tililleen keskimäärin 169 euroa.

Lue lisää: s-kanava.fi

Lue lisää Bonus-tarinoita

Lisää aiheesta