Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Uudesta kiukaasta ovat päässeet nauttimaan myös Heidi Saukkosen (oikealla) ystävät. Tällä kertaa saunaseurana on Maria Lyytinen.

Heidi hankki Bonuksilla saunaansa lempeät löylyt

Teksti:
Kirsi Hemanus
Kuvat:
Akseli Muraja
Julkaistu: 14.1.2021
|
Muokattu: 14.1.2021
Kuopiolainen Heidi Saukkonen hankki Bonuksilla pilarikiukaan, jonka ansiosta sauna lämpiää nyt aiempaa useammin. Kauniin uuden kiukaan löylyistä ovat päässeet nauttimaan niin oma tytär kuin ystävätkin.

Viime keväänä Heidi Saukkonen asioi Kuopion Kodin Terrassa mielessään uuden, uljaan pilarikiukaan tilaaminen. Se tulisi sulostuttamaan löylyillään Heidin omakotitalon saunaa. Aiempi ainavalmis kiuas vei paljon sähköä ja oli hankittu isommalle perheelle.

Kaikki oli valmiiksi suunniteltu.

”Luulin olevani hyvin perillä asioista, kun olin mitannut saunan leveyden ja korkeuden. Sitten myyjä kysyikin, millainen ovi saunassamme on. Koska ovi on lasia, piti tilata voimakkuudeltaan isompi kiuas kuin mitä olin ajatellut”, Heidi Saukkonen kertoo.

Heidi asuu kahdestaan 14-vuotiaan tyttärensä kanssa, ja pilarikiuas tuntui heille sopivalta. Sitä on lapsenkin helppo käyttää, eikä se kuumene liikaa.

”Lämpötila säädetään valmiiksi, ja kiuas lämpenee yhdestä napista painamalla.”

Rahat tulivat tilille toukokuussa, ja pian sen jälkeen kiuas tuli kotiin.

Pienipalkkaisena yksinhuoltajana Heidin on suunniteltava isompien hankintojen teko tarkkaan. Kiukaan hän tilasi, kun tiesi saavansa siihen vaadittavan summan S-ryhmän Bonuksina.

Rahat tulivat tilille toukokuussa, ja pian sen jälkeen kiuas tuli kotiin.

Narvin pilarikiuas on pystymallinen, ja metallireunuksen alta sen kivet näkyvät sievästi alhaalta ylös. Heidi on tyytyväinen ostokseen.

”Ystäväni ovat sanoneet, ettei se häviä paljon puukiukaalle. Siinä on hyvä, pehmeä lämpö.”

Nyt Saukkosilla saunotaan aiempaa useammin, jopa 4–5 kertaa viikossa. Yksin ollessaan Heidi rentoutuu saunassa tyynyllä makoillen, kynttilänvalossa klassista musiikkia kuunnellen.

Tyttären kanssa saunomisesta on tullut molemmille tärkeä yhteinen hetki.

”Saunassa ei piilouduta kännykän taakse, vaan jutellaan. Teemme myös kauneudenhoitojuttuja, esimerkiksi ihon kuorintoja”, kertoo Heidi.

Viikonloppuisin Heidi kutsuu ystäviä kylään, jolloin ruokailun ohella saunotaan. Hiljattain Heidi järjesti lyhyellä varoitusajalla polttarit ystävättärelle.

”Koristelin saunan kynttilöillä ja puunoksilla, ja morsian istui myös muutaman piikikkään katajanoksan päällä. Eihän se avioliittokaan aina ruusuista ole.”

Bonuksia Heidi saa yleensä noin 40–60 euroa kuussa. Niillä on hänelle iso merkitys.

”Olen keskittänyt ruokaostokset, puhelinlaskut, vakuutukset ja bensaostot S-ryhmän ja sen yhteistyökumppanien liikkeisiin. Se toimii”, hän kertoo.

Aika usein Bonukset hupenevat arkisesti ruokaan, mutta seuraavaksi Heidi haaveilee Kärcher-höyrypesurista.

Kerää Bonusta!

  • Bonus kertyy koko perheen ostoista. Bonustaulukko kertoo, kuinka paljon saat Bonusta. Täyden viiden prosentin Bonuksen saat 900 euron kuukausiostoilla.
  • S-ryhmä palkitsi jäseniään vuonna 2019 yhteensä yli 400 miljoonalla eurolla. Asiakasomistajat saivat rahallista etua omalle tililleen keskimäärin 165 euroa.

Lue lisää: s-kanava.fi

Lue lisää bonustarinoita