Luontoretkeily on loistava vaihtoehto viettää kesälomapäivää. Luonnossa voi nauttia kiireettömästä yhdessäolosta, hyötyliikunnasta ja mielenrauhasta. Monille kaupungissa kasvaneille lapsille telttaretki lähimetsässä voi olla suuri elämys.
Noormarkkulainen kolmen lapsen äiti Pia Aalto retkeilee paljon perheensä kanssa. Paikaksi valikoituu usein sopivan matkan päässä sijaitseva lintutorni tai nuotiopaikka, jossa syödään eväät, grillataan makkaraa ja paahdetaan vaahtokarkkeja.
"Lapset ovat retkistä todella innoissaan. Pienimmätkin jaksavat kävellä kilometrejä, kun he tutkivat uusia paikkoja", Aalto sanoo.
Luontoretkeilyn ei tarvitse olla pelkkää patikointia, vaan matkan varrelle voi keksiä aktiviteetteja, kuten marjojen poimimista.
Mukavuudenhaluiselle retkeilijälle sopii parhaiten leirintäalue, kun taas seikkailuhenkiset leiriytyvät metsän siimekseen. Reitin pituus kannattaa suunnitella kokemuksen ja jaksamisen mukaan.
Lasten kanssa mukaan kertyy helposti paljon tavaraa. Lapsiperhe voikin leiriytyä lähelle parkkipaikkaa ja tutustua alueeseen ilman painavia kantamuksia. Aallon viisihenkisen perheen mukana kulkee myös kaksi koiraa, niinpä he suosivat päiväreissuja.
Marjametsällä pääsee nauttimaan hyötyliikunnasta ja luonnonherkuista.