Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Janne Back työskentelee Tapiolan Food Market Herkussa liha-, kala- ja meals-osastojen osastopäällikkönä.

Tapiolan Herkku toteutti asiakkaiden toiveen – ruokaostosten lomassa voi nauttia tapaksia ja samppanjaa

Teksti:
Sirkku Saariaho
Kuvat:
Tuomas Kolehmainen
Julkaistu: 19.3.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
Osastopäällikkö Janne Back kutsuu hengähtämään Tapiolan Food Market Herkun omaan Bistroon, jossa voi nauttia kalakeittoa, tapaksia, pientä suolaista ja makeaa sekä smoothieita.

Kuinka pitkään olet ollut Herkussa töissä?

"Tulin Tapiolan Herkkuun kalatiskille myyjäksi vuonna 2004, kun olin parinkymmenen laivakokkivuoden jälkeen jäänyt maihin töihin. Aika pian pääsin Herkussa ensin tilaajaksi ja sitten tiimin esimieheksi.

Olen tehnyt esimiestehtäviä siitä asti. Nyt olen liha-, kala- ja meals-osastojen osastopäällikkönä eli vastaan muun muassa Bistrosta. Laivalla opituista keittiön töistä ja asiakaspalvelun taidoista on ollut iloa työssäni."

Mikä on juuri Tapiolan Herkulle ominaista?

"Herkulla on aina ollut erityinen asema tapiolalaisten ruokakauppana. Meillä on paljon pitkäaikaisia kanta-asiakkaita.

Asiakkaat rakastavat palvelutiskejämme. Niiden valikoimat ovat selvästi asiakkaiden mieleen, sillä palvelutiskien osuus myynnistä on lähes 80 prosenttia."

Remontin myötä saitte oman Bistron, oliko se asiakkaiden toivelistalla?

"Kyllä, Bistroa odotettiin todella kovasti. Asiakkaat varmistelivat jo ennen remonttia, että saadaanhan Tapiolaankin Bistro. Oli hienoa päästä kertomaan, että toive toteutuu."

Mistä saitte henkilökunnan Bistroon?

"Olemme kouluttaneet Bistron väen omasta henkilökunnastamme. Kun kerroimme myyjille Bistrosta, kymmenkunta vapaaehtoista ilmoittautui heti. Valittujen oli suoritettava anniskelupassi, sillä Bistrossa on anniskeluoikeudet."

No, mitä Bistrosta saa?

"Meillä tarjoillaan joka päivä Herkun kalakeittoa. Sen lisäksi meillä on vaihtuva päivän kasviskeitto. Tarjolla on myös tapaksia, pientä suolaista ja makeaa sekä smoothieita. Ja saahan meiltä toki viiniä, olutta ja samppanjaakin."

Herkkuja Tapiolasta

  • Tapiolan Food Market Herkussa on nyt oma Bistro.
  • Pienessä Bistrossa on 12 asiakaspaikkaa.
  • Tarjoilut saa myös mukaansa.
  • Tapiolan Food Market Herkku sijaitsee Kauppakeskus AINOA:ssa.
  • Bistro on avoinna arkisin kello 7–19, lauantaisin 9–19, sunnuntaisin suljettuna.

Tutustu herkkulaisiin!

Reseptejä

Lisää aiheesta