Tee itse kaunis jäälyhty - Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Tee itse kaunis jäälyhty

Hedelmillä koristeltu jäälyhty

Hedelmillä koristeltu jäälyhty

Hedelmillä koristeltu lyhty on kaunis pihakoriste. Helppo jäälyhty jäätyy kahden muoviastian avulla, kun pakkasta on vähintään -5 astetta.

Jaa Somessa
Teksti
Marjo Koivumäki

Tarvikkeet

  • iso muoviastia, kuten kilon jogurttipurkki
  • pieni muovi- tai metalliastia, kuten säilykepurkki
  • vettä
  • sitrushedelmien viipaleita, noin 7–15 kpl
  • pakkasta vähintään -5 astetta
  • pieniä kiviä painoksi.

Pyöreä jäälyhty syntyy helposti kotoa löytyvistä tarvikkeista.

Aseta pienempi astia isomman sisään ja laita pienemmän astian pohjalle kiviä. Ne toimivat painona ja varmistavat, että kynttilälle jäätyy sopiva, kuppimainen tila lyhdyn sisälle.

Kaada isoon astiaan vettä sen verran, ettei vesi pääse nousemaan sisemmän astian sisään. Kun kahden astian väliin jää noin 2–3 sentin rako, vesi jäätyy kauniisti kapeassa välikössä.

Leikkaa sitrushedelmistä noin puolen sentin paksuisia siivuja. Raikkaita sävyjä saat käyttämällä limen, sitruunan, appelsiinin ja klementiinin viipaleita. Asettele siivut veteen pystyasentoon kahden astian väliin. Halutessasi voit värjätä myös veden mehulla tai karkkivärillä. Hedelmien lisäksi koristeiksi sopivat esimerkiksi oksat, pihlajanmarjat tai pienet lastenlelut.

Vie astiat ulos jäätymään ja suojaa ne lumisateelta. Pakkasta on hyvä olla vähintään -5 astetta. Jäätyminen vie noin vuorokauden. Jäädyttäminen onnistuu myös kotipakastimessa, mutta silloin jääkimpaleisiin syntyy hieman maitomainen pinta.

Näin teet jäälyhdyn

Kilon jogurttipurkin sisään mahtuu hyvin metallinen säilyketölkki tai muovinen mehumuki. Tölkin tai mukin sisään kannattaa laittaa kiviä painoksi, jotta kynttilälle jäätyy sopiva tila.

Kun lyhty on jäätynyt, kaada sisäastiaan kuumaa vettä ja pyörittele astia hitaasti irti. Valele sen jälkeen kuumaa vettä myös ison astian ulkolaidoille, jotta saat lyhdyn varoen irti.

Kun lyhty on valmis, puuttuu vain kynttilä. Kynttilän voi asettaa lyhdyn sisälle lasipurkissa, näin tuuli ei sammuta tulta niin herkästi. Muista pitää lyhty turvallisella etäisyydellä pihasi irtaimistosta, äläkä jätä kynttilää palamaan ilman valvontaa.

Talvista puuhaa

Julkaistu: 4.11.2015
Muokattu: 6.8.2019
Jaa Somessa