Tuulen matkassa: Kuumailmapallolla Helsingin yllä

Helsingin Lauttasaaren pellolle on levitetty parikymmentä metriä punaista vyyhtiä tuulen suuntaisesti. Se kiinnitetään kyljelleen kaadettuun koriin. Kangas alkaa kohota, kun sen sisään puhalletaan ilmaa kahdella suurella puhaltimella.

Valtavan kokoinen pallo täyttyy noin kolmessa vartissa viileällä ilmalla. Sisällä kävelee kuumailmapallonkuljettaja Hartmann Abendstein, joka tarkistaa, että kangas on moitteettomassa kunnossa.

"Yksi pallo kestää noin viisisataa tuntia lentämistä", Abendstein kertoo.

"Yleensä neljänsadan tunnin jälkeen kangas on jo sen verran ohutta, että tyhjentäminen on hyvin helppoa lennon jälkeen", hän jatkaa. Pallon tuulipukukankaalta tuntuva materiaali herättää pientä epäilyä hypistelijöissä.

Kun pallo on täyttynyt viileällä ilmalla, käynnistetään korin kaasuliekit. Hiljalleen pallo nousee korin päälle ja matkustajat käsketään kyytiin. Korissa on neljä karsinaa, joihin Abendstein on jakanut joukon etukäteen painon mukaan. Hän seisoo itse keskellä koria kaasupullojen ja polttimon kanssa.

"Ei tämä nouse ennen kuin kaikki ovat kyydissä", hän rauhoittelee.

Yritämme kaikki kavuta koriin samaan aikaan ja sohimme toisiamme.

Neljäsataa kiloa painava kori, kaksisataa kiloa kaasua ja kuusitoista ihmistä irtoavat maasta kuin itsestään. Mikään ei tärise tai kolise. Rystyset valkoisina puristamme köysiä, joista on neuvottu pitämään kiinni nousun ja laskun aikana.

Varastorakennukset pellon laidalla jäävät metri metriltä kauemmaksi. Hetkessä aukeaa upea maisema: erikokoisten saarten täplittämä meri kimmeltää ilta-auringossa.

Jännitys helpottaa, ja kamerat kaivetaan esiin.

Meri hallitsee maisemaa

"Helsingille leimallista on tietenkin sijainti meren rannalla", kertoo suunnittelumaantieteen professori Harry Schulman Helsingin yliopistosta.

"Erityisesti se, että suuri kaupunki on rakentunut verrattain ahtaalle niemialueelle erottaa Helsingin muista Pohjoismaiden pääkaupungeista", hän jatkaa.

Merelliset maisemat ovat vaikuttava näky myös ilmasta. Pallo kaartaa Seurasaarenselän yli koilliseen päin. Korkeuksista näkee myös Helsinginniemen edustan saaret. Aurinko paistaa matalalta ja värjää Seurasaaren männyt kultaisiksi.

Pallon etenemisestä ei kuulu ääntä, ainoastaan kaasupolttimoiden liekkien kohina katkaisee välillä hartaan hiljaisuuden. Lämpö ritisee pallossa kuin saunan hormissa. Liekit myös lämmittävät niin, että moni kuorii ylimääräisen villapaitakerroksen pois.

Huikaisevan kauniin, merellisen aloituksen jälkeen pallo lipuu Etu-Töölön yli. Kaupunginosa on rakennettu 1910–1930-luvuilla. Ylhäältä näkee, miten yhtenäinen ja tiiviisti rakennettu alue on. Erityisesti korkeiden rakennusten sisäänsä sulkemat suuret puistomaiset umpikorttelit erottuvat hyvin. Schulman mainitseekin Etu-Töölön yhdeksi kiinnostavimmista alueista historiallisen Helsinginniemen keskusta-alueella.

"1930-luvulla tiiviisti rakennetun Etu-Töölön pelättiin slummiutuvan. Kun arvostettua kaupunginosaa katsoo nyt, ajatus tuntuu hassulta."

Töölönlahti on Helsingin tunnetuimpia puistoalueita. Ilmasta näkee, kuinka se on todellisuudessa osa suurta Keskuspuistoa. Lintuperspektiivistä katsottuna junarata hallitsee maisemaa. Pasilan aseman seutu ja Ilmalan junavarikko ovat massiivisempia kuin maasta käsin voi hahmottaa.

Junalla pääsee keskustaan paitsi kauempaa, myös Helsingin monista lähiöistä. Kaupungin kasvun huomaa niiden rakenteesta.

Ilmasta näkee Helsingin kauneuden, kun erikokoisten saarten täplittämä meri kimmeltää ilta-auringossa.

"Maisemasta näkee, että kaupungin laajeneminen on ollut hidasta. Rakentuminen keskittyi pienelle niemelle, kunnes teollistumisen myötä rakennuksia alkoi nousta Kallioon ja lähialueille", Schulman sanoo.

Hän puhuu kaupungin vuosirenkaista, joista voi lukea historiaa.

"Teollistumisen loppuvaiheessa kasvu alkoi vauhdittua ja 1950-luvulta alkaen lähiörakentaminen on ollut valtavan nopeaa."

Pohjoiseen lennettäessä käy selväksi, mitä Schulman tarkoittaa. Oulunkylän alueella on ollut esikaupunkiasutusta 1900-luvun alusta lähtien. Muutaman vuosikymmenen ajan se oli oma kuntansa, kunnes siitä tuli taas osa Helsinkiä suuressa kuntaliitoksessa vuonna 1946. Nykyään kantakaupunki ulottuu jo Oulunkylän rajoille, mutta rakennukset ovat selvästi erilaisia: pientaloja ja matalia, 1950-luvulla rakennettuja kerrostaloja. Metsälän ja Käpylän kohdilla on myös teollisuus- ja toimistorakennuksia.

Myöhemmin rakennetut, korkeammat betonikerrostalolähiöt ovat selvästi itäisemmän kaupungin alueella, suurten väylien varrella. Ne yhdistyvät toisiinsa kehäteiden, junaratojen ja metron välityksellä.

Pallossa aika kirjaimellisesti lentää. Olemme lentäneet jo 40 minuuttia, mutta tuntuu kuin noususta olisi vain hetki. Reitti kulkee yhä tuulen suunnan mukaisesti koilliseen. Abendstein säätelee korkeutta polttimoiden ja pallon yläosassa olevan venttiilin avulla.

"Tässä on vähän sama idea kuin purjehduksessa: pummaan kyydin tuulelta. Ilmavirtauksissa on vain enemmän valinnanvaraa kuin merellä", kuski kertoo.

Suojeltu Vanhakaupunki

Helsinki perustettiin vuonna 1550 nykyiselle Vanhankaupunginlahdelle, johon Vantaanjoki laskee. Merkittävää vesialuetta ympäröivät Arabian, Hermannin, Kumpulan ja Viikin kaupunginosat.

Suisto on nykyään kansainvälisesti merkittävä luonnon- ja linnustonsuojelualue, jolla on havaittu lähes kolmesataa lintulajia. Ilmasta käsin vehreä jokilaakso ja joen laskukohta näyttävät vaikuttavilta. Vesimassojen liikettä ei erota korkealta, kuohut näyttävät jähmettyneen. Lahdella toimi 1950-luvun lopulle saakka Helsingin vesikeskus, joka puhdisti Vantaanjoen vettä teollisuuskäyttöön. Punatiiliset rakennukset ja suuret siipirattaat ovat edelleen paikoillaan. Nykyään tiloissa on Tekniikan museo.

Maisema muuttuu kaupungin pohjoisosissa selvästi metsäisemmäksi. Siellä täällä on lähiöitä, jotka näyttävät aika samanlaisilta.

Laskupaikaksi valikoituu Malmin lentoasema. Abendstein muistuttaa polvien koukistamisesta, jotta mahdolliset töyssyt eivät sattuisi. Kun kori iskeytyy maahan, tajuamme, miten tasaista kyyti on ollut koko matkan.

Avaralla kiitorata-alueella tuuli on sen verran kova, että kori kaatuu laskussa. Liike tuntuu täysin hallitsemattomalta ja pientä paniikkia on ilmassa. Kori jää kuitenkin tasaisesti makaamaan kyljelleen ja laskeudumme karsinoista rauhallisesti alas.

Ilmassa tuuli ei tunnu, sillä sen mukana liikutaan.

"Pallon kyydissä olemme tuulen armoilla", kuljettaja Abendstein sanoo.

"Nautinto tulee juuri siitä, ettei tiedä ihan tarkkaan, mihin se kuljettaa. Mutta Helsinki on kaunis, täällä lentäessä näkee aina jotain hienoa."