Yli satapäinen joukko ruokainnovaattoreita haki tänä vuonna kisaamaan Suomalaisen menestysreseptin tittelistä. Kaksikymmentä heistä on saanut tilaisuuden myydä tuoteideansa tuomaristolle vain muutamassa minuutissa. Keskiviikkona kehässä on heistä kymmenen, joista vain viisi pääsee jatkoon.
Uusia, jännittäviäkin ruokaideoita esittelevät innovaattorit pistävät Jyrki Sukulan johtaman tuomariston koville heti kauden alkajaisiksi.
Foodwestin tutkimusjohtaja Suvi Luoma luotaa tuomarointilinjaansa: ”Innostun tuotteista, jotka ovat helposti ymmärrettäviä, mutta samaan aikaan oivaltavia. Sellainen on innovaatio, josta on helppo saada kuluttajatkin innostumaan.”
Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila odottaa, että tuote on briljantti. ”Mutta se ei tule todellakaan riittämään, vaan siinä pitää olla se ihminen mukana. Pitää vaistota se, että tuo ihminen jaksaa viedä tuotetta eteenpäin ja olla innostunut siitä.”
SOK:n päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho katsoo tuotteita kaupan näkökulmasta. ”On tärkeää, että syntyy tuotteita, joita asiakkaat haluavat ostaa.”