Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kenkien valintaopas

Teksti:
Kaisa Virtanen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 19.9.2012
|
Muokattu: 31.8.2020
Jalat ja vartalotyyppi vaikuttavat kenkien valintaan. Kenkäostoksille kannattaa lähteä iltapäivällä, jolloin jalat ovat hieman turvonneet.

Kengän korot ja kärjet

  • Matalakantaiset kengät ovat usein miellyttävät käyttää. Arkikäytössä matalat jalkineet ovat järkevät ja usein myös tilanteeseen sopivat.
  • Muutaman sentin korot nostavat kehon maankamaralta ja niillä saa lisättyä pituutta. Jos korko ei ole kovin kapea, niin esimerkiksi kolmesenttiset korot käyvät myös arkikäyttöön. Kapeilla ja korkeilla koroilla voi herrastella juhlissa.
  • Korkokengät saavat jalat näyttämään sorjapohkeisimmilta kuin ballerinat.
  • Pitkä venytetty kengän kärki antaa jalalle pituutta, ja sopii pienelle tai pienehkölle jalalle. Isojalkaisen kannattaa välttää pitkää, venytettyä kengän kärkeä.
  • Pyöreäkärkiset kengät lyhentävät jalkaterää, joten ne sopivat hyvin isojalkaisille naisille.
  • Mantelinmallinen kärki sopii kaikenkokoisille jaloille.
  • Katkaistu kärki sopii lähes kaikille jaloille.

Jalkaterän leveys

Kenkien lesteissä on onneksi eroja, sillä siten myös leveäjalkaisilla on mahdollisuus löytää sopivat jalkineet. Suomalaisten valmistajien jalkineet ovat usein hieman tilavammat kuin eteläeurooppalaisten valmistajien.

  • D-lesti on kapea.
  • F-lesti yleisin.
  • G- ja H-lestisistä jalkineista löytyy tilavia malleja.

Jos G- ja H-lestitkään eivät riitä, joillakin valmistajilla on myös H1/2-lestejä. Lestin laajuuden ero on noin 4,3 mm.

Leveäjalkainen ei ole parhaimmillaan avokkaissa, joista jalkaterät pursuavat. Ongelma vielä korostuu, jos kärki on pitkä ja kapea.

Nilkat

Nilkkojen paksuus vaikuttaa myös onnistuneeseen jalkineiden valintaan.

Paksunilkkaisen kenkävalinnat

  • muutaman sentin korot
  • pistokkaat
  • mokkasiinit
  • avokkaat, jotka eivät ole kapeakärkiset
  • tukevakorkoiset slingbackit
  • kiilakorkoiset jalkineet
  • yksinkertaiset jalkinemallit
  • pitkät, linjakkaat saappaat.

Ohutnilkkaisen kenkävalinnat

  • kengät, joiden etuosassa on yksityiskohtia
  • kapeakärkiset, matalat kengät
  • sirokorkoiset slingbackit
  • sirokorkoiset avokkaat
  • nilkkaremmikengät, joissa kapeat korot.

Kenkien valinta vartalotyypeittäin

Vartalotyyppi vaikuttaa siihen, millainen korko ja malli kannattaa valita. Olemme koonneet vinkit kenkien valintaan hoikalle, tiimalasille, omenalle, päärynälle, kartiolle ja timantille.

Vartalotyyppi hoikka

Hoikkavartaloisella on myös hoikat, joskus jopa laihat jalat.

Hoikkavartaloinen suosii kenkävalinnassaan

Pitkä, hoikkavartaloinen voi käyttää millaisia jalkineita tahansa: ballerinat, avokkaat, nilkkaremmikengät, nilkan lähelle nousevat mallit, lyhyet saapikkaat, pitkät saappaat ja ylipolven ulottuvat saappaat. Lyhyt, hoikkavartaloinen suosii korkoavokkaita, joiden korko voi vaihdella alkaen muutaman sentin koroista, kapeavartisia pitkiä saappaita, ylipolven ulottuvia saappaita samanväristen sukkahousujen kanssa ja korokepohjakenkiä. Keskipituinen, hoikkavartaloinen voi käyttää korkoavokkaita, matalia, sirokorkoisia slingbackeja, loafereita, pitkiä, kapeavartisia saappaita tai matalakorkoisia saappaita.

Hoikkavartaloinen välttää kenkävalinnassaan

  • kenkämalleja, jotka korostavat hoikkia jalkoja
  • liian leveävartisia saappaita.

Pitkä, hoikkavartaloinen voi käyttää millaisia jalkineita tahansa, myös ballerinoja.

Lyhyt, hoikkavartaloinen suosii korkoavokkaita.

Vartalotyyppi tiimalasi

Tiimalasivartaloinen on yleensä suhteellisen lyhyt, mikä vaikuttaa myös kenkävalintoihin.

Tiimalasivartaloinen suosii kenkävalinnassaan

  • avokkaita, joissa muutaman sentin korot
  • juhlissa melko korkeita avokkaita
  • linjakkaita, pitkiä saappaita
  • nilkkakenkiä housujen kanssa
  • linjakkaita loafereita housujen kanssa
  • sandaaleita ja jalkineita, jotka jättävät jalkapöydän vapaaksi
  • pistokkaita
  • tukevakorkoisia saappaita, jos tiimalasi on kovin rintava.

Tiimalasille sopivat avokkaat pienellä korolla, jos jalkapöytä jää avoimeksi.

Tiimalasivartaloinen välttää kenkävalinnassaan

  • nilkkaremmejä
  • pohjepituisia saapikkaita
  • jalkapöydän peittäviä kävelykenkiä hameen kanssa
  • ballerinoja.

Vinkki pukeutumiseen

Mitä matalammat jalkineet ovat, sitä tärkeämpää on kenkien ja sukkahousujen sama tummuusaste. Jos avokkaat ovat korkeat, kengät voivat olla sukkahousuista poikkeavaa väriä.

Vartalotyyppi omena

Omenavartaloisella on yleensä suhteellisen hoikat nilkat.

Omenavartaloinen suosii kenkävalinnassaan

  • linjakkaita avokkaita, joissa on muutaman sentin korot
  • suhteellisen tukevia korkoja
  • pitkiä, linjakkaita saappaita
  • vetoketjuttomia, pitkiä joustosaappaita
  • loafereita housujen kanssa
  • nilkkasaapikkaita housujen kanssa
  • kiilakorkokenkiä
  • pistokkaita
  • avokärkisiä, tukevakorkoisia sandaaleja
  • jalkapöydän peittäviä jalkineita housujen kanssa
  • yksinkertaisia jalkineita
  • väriä mieluummin kuin "jännittäviä" yksityiskohtia.

Omenavartaloinen välttää kenkävalinnassaan

  • nilkkaremmikenkiä
  • stilettikorkoja
  • kevytrakenteisia kenkiä, kuten kapeahihnaisia sandaaleja
  • nilkkasaapikkaita hameen kanssa
  • ballerinoja ja läskipohjakenkiä
  • ohutkorkoisia kenkiä
  • jalkapöydän peittäviä kävelykenkiä hameen kanssa
  • avonaisia jalkinevaihtoehtoja.

Omenavartaloiselle sopivat avokkaat, joissa on paksuhko korko.

Vartalotyyppi päärynä

Päärynän alavartalo saa tasapainoa oikeilla jalkineilla.

Päärynävartaloinen suosii kenkävalinnassaan

  • avokkaita, joissa muutaman sentin korot
  • linjakkaita jalkinemalleja
  • pitkiä, tilavavartisia saappaita
  • joustovartisia, pitkiä saappaita
  • sandaaleja, jotka jättävät jalkapöydän paljaaksi
  • pistokkaita
  • maltillisia korokepohjia
  • korokkeettomia pohjia
  • kiilakorkokenkiä
  • yksinkertaisia malleja
  • väriä mieluummin kuin "jännittäviä" yksityiskohtia.

Päärynävartaloinen välttää kenkävalinnassaan

  • superkorkeita stilettikorkoja
  • nilkkaremmikenkiä
  • nilkkasaapikkaita hameen kanssa
  • T-remmikenkiä
  • mokkasiineja tai loafereita hameen kanssa.

Päärynälle sopivat avokkaat, joissa on linjakas korko ja mantelimainen kärki.

Kartio

Kartion sorjat sääret sallivat monenlaisten kenkien käytön.

Kartio voi käyttää monenlaisia kenkiä.

Kartiovartaloinen suosii kenkien valinnassa

  • lähes kaikki koron korkeudet
  • lähes kaikki korkomallit
  • ballerinat
  • matalat avokkaat
  • avokkaat, joissa korkeat korot
  • loaferit
  • nilkkurit
  • kapeavartiset, pitkät saappaat
  • pohjepituiset saapikkaat
  • nilkkaremmikengät.

Kartiovartaloinen välttää kenkien valinnassa

  • leveäkärkiset mallit
  • leveävartiset, pitkät saappaat
  • paksukorkoiset avokkaat, joissa kapea kärki.

Timantti

Timanttivartaloisen pituus vaikuttaa kenkävalintoihin.

Timanttivartaloinen suosii kenkävalinnassa

  • avokkaat
  • lähes kaikki koron korkeudet
  • lähes kaikki korkomallit
  • lyhyt timantti: muutaman sentin korot
  • lyhyt: pitkät saappaat
  • lyhyt: ylipolven ulottuvat saappaat
  • pitkä: nilkkurit
  • pitkä: ballerinat
  • pitkä: nilkkaremmikengät.

Timanttivartaloinen välttää kenkävalinnassa

  • liian leveävartiset saappaat
  • lyhyt: lyhentävät kenkämallit; esimerkiksi nilkkaremmit, pohjepituiset saappaat
  • kapeakorkoiset kengät.

Timantille sopivat lähes kaikki korkomallit.

Lähes kaikille vartalotyypeille sopivat

Linjakkaat, pitkät saappaat.

Matalakorkoiset, linjakkaat avokkaat.

  • Mantelimallinen kärki kengissä sopii kaikenkokoisille jaloille.

Lisää aiheesta